Hgin vauvauinnit: kokemuksia Folkhälsan/Ruskeasuo tai Pikku-Uimarit/Wilhelmiina?
Hei,
tuossahan tuo kysymys oikeastaan tulikin, eli onko kellään kokemuksia Folkhälsanin tai Pikku-Uimareiden vauvauinneista ja erityisesti uintipaikoista Ruskeasuo tai Pikku-Huopalahden Wilhelmiina?
Kommentit (3)
Jotka siis järjestää myös Wilhelmiinassa. Me ollaan käyty siellä vuoden alusta ja tykätty kovasti. Aika vapaamuotoistahan tuo uinti on eli lähinnä on vaan alku- ja loppuleikit, mutta mun mielestä niin onkin ihan hyvä, että jää sitten aikaa sille perheen kesken oleillulle, leikeille ja sukelteluille. Heillä on ihan kivasti niitä leluja ja " oheisvempeleitä" (renkaita, kylpyleluja, liukumäki yms.) Lisäks oon tykänny vetäjistä...Heti muutaman ekan kerran jälkeen muistivat aina, missä vaiheessa ollaan (siis sukelluksissa) ja jos edellisellä kerralla oli jotain ongelmia. Opetus on ollut ihan hyvää ja ongelma" tilanteissa" on saanut henkilökohtaista ohjausta. Tunnistavat myös lapsen, siis yhdistävät hienosti nimen ja naaman sekä vielä lapselle kuuluvat vanhemmatkin =))) Monista paikoista oon kuullu, että vetäjät eivät nimenomaan suhtaudu kovin henkilökohtaisesti. Tilat on Wilhelmiinassa on ihan toimivat ja siistit. Eli kaiken kaikkiaan oon kyllä ollu tosi tyytyväinen!!!
Nyt ollaan oltu kesä tauolla uinneista, mutta ens kuussa taas jatketaan ja luultavasti sitten vuoden jälkeen vielä hetki siinä yli vuosikkaiden ryhmässä.
Hei.
Lyhyesti kokemuksia Folkhälsanilta/Ruskeasuolta jokusen vuoden takaa (esikoisen kanssa käytiin, hän on nyt pian 4v.):
+ hyvät uimatilat ja kivoja apuvälineitä, mm.pieni liukumäki (josta kiva lapsen tulla vaikka pää edellä!)
+ iso ja hyvä sauna, jossa lapsiystävällinen lämpötila
+ vanhempina saimme mielestäni riittävästi oppia ja tukea, tarvittaessa myös henk.koht.ohjausta
- hieman ahtaat pukukopit ja tiukka tahti vuoron vaihdossa (edelliset vielä pukivat, kun uusi ryhmä tuli paikalle)
- täysi ryhmä! Olimme ns. sisarryhmässä ja tuntui, että suurimmalla osalla perheistä oli kaksi lasta mukana = paljon melua, isommat saattavat pelottaa arempia pienokaisia
- monet laululeikit ruotsiksi (tämä on tietysti toisille plussa, mutta täyssuomenkielisinä se kieltämättä vähän vaivasi, kun ei voinut kunnolla osallistua)
- joidenkin ohjaajien puutteellinen suomenkielentaito
+ järjestivät vedenalaisen kuvaajan (video+valokuva) paikalle, jäi kiva muisto
+ oli silloin pk-seudun halvin vauvauinti
Tässä mitä tuli näin äkkiä mieleen, toivottavasti näistä on sinulle apua.
t. KevätKakkonen ja pikkutytteli tänään tasan 4kk
Kai edes jollain on kokemusta ko. " firmoista" tai paikoista?