Lue keskustelun säännöt.
Olen mieheni kanssa pelkästään järkisyistä, mitä mieltä?
21.11.2013 |
Aloin odottaa kun olimme tunteneet 1,5 v. eli alkuhuuman aikana. Ei vaan ollut enää aikaa odottaa lapsen hankintaa, minä olin vähän alta 20, mies vähän yli 40. Jo raskauden aikana huomasin ettei mies ole todellakaan minulle se oikea, olemme liian erilaisia. Ajattelin kuitenkin että "katsellaan". Ja siksi varsinkin, että puhuin vakavissani erosta mutta mies aneli jäämään. No olkoot, ajattelin.
Lapsen tuntua tunteeni eivät muuttuneet. Nyt olemme olleet yhdessä pian 7 vuotta, lapsi on 4,5 v. En ole pettänyt, eikä mieskään tietääkseni. Emme riitele sen enempää käsittääkseni kuin muutkaan. Olen kyllä ajatellut eroa, mutta mies on lähes täydellinen isä lapselleen. Minulle hän on täysin väärä ja itken joskus salaa ja haaveilen todellisesta rakkaudesta. Mies on laiska ja itsekäs, pahantuulisuuteen taipuvainen asperger-ihminen, itse tunteellinen, herkkä ja ehkä vähän liiankin kiltti, tosin olen opetellut pitämään puoleni.
Tuloni ovat niin pienet etteivät ne riittäisi täällä kuin 20 m2 vuokraan ilman että elämä olisi yhtä kituuttamista. velkaakin on kertynyt, pääasiassa siksi että mies ei osallistu mihinkään hankintoihin koska pitää lähes kaikkea turhana. Huonekalut hakee roskalavoilta ja vaatteensa uffin euron päiviltä, kerää romua nurkkiin eikä raaski heittää juuri mitään pois. velkani saan maksettua, mutta rahani eivät riittäisi tosiaan kuin siihen 20 m2 yksiöön. miehellä on runsaasti kiinteää omaisuutta, minulla ei mitään, vain velkaa, olen köyhästä perheestä ja minulla on ammattikoulutus, sekä tavallinen duunarin työ.
Tiedän etten rakasta miestäni enkä ole onnellinen, ja mieskin tietää sen. En jaksa joka päivä edes valittaa siitä että hän käyttää minua hyväkseen taloudellisesti elämällä minun pienillä tuloillani ja säästämällä omia rahojaan. Raivoaminen ei auta, hän vain siitä syyllistää minua. usein hän sanoo että kyllä hänellä on pitkä pinna kun hän sietää minua, ja pitää minua hankalana ja oikukkaana ihmisenä. Hankaluuteni tulee pelkästään hänen epäoikeudenmukaisuudestaan, ja siitä etten ole onnellinen hänen kanssaan. Ja siitä ettei hän juurikaan välitä kahdenkeskisestä ajasta kanssani. Minä kaipaisin suhteessa yhdessäoloa, juttelua ja yhdessä tekemistä, enkä vain niin että mies katsoo telkkaria tai on koneella. Hän on jotenkin kylmä ihminen minun makuuni.
Joskus kun huomaan haaveilevani lähtemisestä, unohdan sen samantien koska en pärjäisi rahallisesti millään, joutuisimme lapsen kanssa asumaan ahtaasti, ellei sitten mies vaatisi lähivanhemmuutta. Lisäksi minulla on sairaus jonka takia saatan joutua työkyvyttömyyseläkkeelle vaikka kuinka pian, sitä ei voi ennustaa missä tahdissa sairauteni pahenee.
Luulen että taitaa olla fiksuinta jatkaa kuten tähänkin asti. Ja onhan mies sentään onnellinen kun hänellä on minut hoitamassa kotia ja huolehtimassa hänen lapsestaan.
Kommentit (10)
Ei sinulla ole järkisyitä vaan olet ahne: et halua asua ahtaasti ja miehen kanssa sitä tilaa näköjään riittää. Tunnusta pois, että köyhemmän miehen luota olisit jo lähtenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti miehesi ei maksa sinulle penniäkään elareita jos ero tulee. Oppisit arvostamaan toista niin ehkä saisit arvostusta myös toiselta. Sinulla sentään on mies joka on olemassa ja välittää lapsesta! Meillä monilla yh-äideillä on vain kaukainen haave tuollainen mies!
Ihan ok olla järkisyistä, näin teen itsekin. Ei liittoon rakkautta tarvita.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 11:14"]
Toivottavasti miehesi ei maksa sinulle penniäkään elareita jos ero tulee. Oppisit arvostamaan toista niin ehkä saisit arvostusta myös toiselta. Sinulla sentään on mies joka on olemassa ja välittää lapsesta! Meillä monilla yh-äideillä on vain kaukainen haave tuollainen mies!
[/quote]
Lasta vartenhan niitä elareita maksetaan. Sinusta on siis ihan oikein että mies jättää eron tullessa lapsen taloudellisesti heitteille koska jonkun määritelmän mukaan lapsen äiti on paska?
Eikujoo, tää olikin katkeran yh:n huutelua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuon takia pitäisi mennä naimisiin kun tekee lapsia jonkun kanssa,
menisi omaisuus puoliksi erossa.
Onhan tuo aivan naurettavaa elämänsä tuhlaamista. Kyllä se lapsikin vaistoaa että äiti on surullinen ja onneton, ja lapsi ei kyllä voi kehittyä normaaliksi tuollaista parisuhdetta katsellessaan.
Miten mies on muka lähes täydellinen isä lapselle, jos ei osallistu mihinkään hankintoihin vaan elää sinun rahoillasi?
Ja muutenkin kuvailit hänen käytöksensä ja luonteensa ihan järkyttävän kauheaksi, minä en olisi tuollaisen kanssa päiväkään.
Ihan järkyttävältä kuulostaa. Oon tosi surullinen sun puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtoehdot lienee: lähteä nyt, lähteä myöhemmin esim. 5 vuoden kuluttua tai lähteä, kun lapsi on 16-18 eli alkaa olla aikuinen. Tee miehellesi selväksi, että hänenkin kuuluu maksaa, näytät paperilla, mihin kaikkeen hänenkin mielestään tarpeelliseen sinunkin rahasi menevät, että hän ainakin itsensä elättäisi. Siihen ei pitäisi suostua, että hän elää sinun rahoillaan.
No, minäkin olen ihan vain järkisyistä mieheni kanssa, lähinnä lasten takia. Rakkaus on kaikonnut jo vuosikausia sitten, mutta en minä kuitenkaan koe olevani onneton. Ihan hyvin meillä sujuu yhteiselo ja olen oppinut sietämään miehen ärsyttäviä piirteitä, enkä minäkään täydellinen ole. MUTTA, jos ei ole onnellinen niin sen eteen pitää tehdä jotain. Kyllä sinä pärjäisit rahallisesti, siksi niitä avustuksia on. Mutta ekaksi pitäisi sen miehen kanssa keskutella. Kerrot että sun on paha olla tässä tilanteessa ja selvität mitä pitää muuttua että olosi olisi parempi. Mies sitten tekee omat päätöksensä ja sinä jatkat sen mukaan. Mies voisi myös miettiä että osallistuuko kuluihin vai maksaako mielummin elatusmaksua jne. Tsemppiä ja halaus!
Järkisyyt on kyllä muutenkin paras tapa laittaa yhteistalous pystyyn.