Ruotsin lääkkeet Korona lamaan, kaikki paukut työllistymiseen ja veronALENNUKSIIN!
https://www.verkkouutiset.fi/75000-tyopaikkaa-velkasuhde-42-prosenttiin…
Ruotsin valtiovarainministeri Magdalena Anderson (sd.) esitteli maanantaina vuoden 2021 budjettiesityksen maan valtiopäiville. Anderson arvioi, että budjetin avulla Ruotsi saavuttaa 75 000 uutta työpaikkaa lisää vuonna 2021.
− Tämä on tärkeää, koska sitten saamme verotuloja, joita voidaan investoida jengirikollisuuden ehkäisyyn, nuorten pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn ja hoitojonojen lyhentämiseen, Anderson kommentoi SVT:n mukaan.
Hänen mukaansa budjetin punainen lanka on työ.
− Sen avulla saamme itsemme ulos kriisistä
Hallituksen budjettiehdotuksessa todetaan, että pandemian seurauksena lisääntyneiden työvoimakustannuksen kattamiseksi olisi otettava käyttöön uusi ansiotulojen veronalennus.
”Veronalennus on sekä korvaus että taloudellinen kannustin, joka lisää ihmisten määrää töissä ja työtuntien määrää”, esityksessä todetaan.
Ruotsissa on niin valtavan hyvä tilanne kun ei ole kannusti loukkua eikä työttömille makseta kotona makaamisesta. Kunpa suomessakin ymmärrettäisiin työn merkitys että se on valtion ja sen Työttömän kin etu että ihmiset tekevät työtä. Ajatelkaa jos Suomessa työttömät saataisiin töihin niin olisi tuollaiset rahamäärät valtiolla että veroja vaan alas ja kaikilla menisi NII- IN paljon paremmin.
Suomen sairas tukisysteemi aiheuttaa valtiontalouden sakkaamiseen kun tuloja ei ole, johtaa rajuihin tukien leikkauksiin ja rahallisten tukien poistoon. Kunpa hallitus myöntäisi että ilman työllisyyttä ei voi olla tuloja.
Marin tekee valtavia leikkauksia tukiin velanottopolitiikalla. Tuntuu että Marin ottaa kaiken irti jonka saa kuten kasakka ja aiheuttaa valtavan korjausvelan joka tulee johtamaan tuki tason romahdukseen ja hyvinvointivaltion alasajoon. Hyvinvointivaltiota ei voi olla ellei sitä työssä käyvät rahoita.
Marin laskee että saa EU. N presidentin viran viemällä suomea velkarahalla EU. N rikkaaksi päättäjävaltioksi isojen saksan ja Ranskan kylkeen. Mutta suomen hyvinvoinnilla nyt pudotetaan pohja, ruotsissa ihan jokainen saa työtä ja Korona toimet pelkkää veronalennusta johon on varaa kun ei ylläpidetä sohvillamakaavien työttömien valtavaa laumaa!
Kommentit (6)
EU:n huonoimman ostovoiman maassa asiat ovat vain eri tavalla ja täällä ainoa toimiva keino on verojen korotukset.
Aikookohan suomi todella laskea sen työttömyysetuudella ansaittavan suojaosuuden 300e takaisin? Olis ehkä huono päätös.
Kaikki maat velkaelvyttävät keskuspankin ohjauksessa. Verkkouutiset ei selvästikään tätä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki maat velkaelvyttävät keskuspankin ohjauksessa. Verkkouutiset ei selvästikään tätä ymmärrä.
Miksi muut maat laskee verotusta ja me kiristetään? No saadaan ainakin vielä isompi kuilu tuotanto- yms kuluille.
Yhdysvallat jakoi elvytysrahaa alle 100 000 dollaria vuodessa ansainneille 1200 dollaria.
Suomessa Verot Vaan Nousee. Kotihoidon Helsinki lisä pois jne jne.