Rakastajani tulee tänään käymään
Ideoikaa, millä voisin yllättää hänet. Meillä ei ole hirveästi aikaa nyt yhdessä, mikä täytyy pitää mielessä.
Kommentit (34)
No niin, puolin ja toisin annettiin ja saatiin, ihan urakalla. Hän pystyikin jäämään yöksi, joten oli aivan mahtava ilta, yö ja vielä aamukin! Käytiin saunassa, syötiin vähän vaikken ollutkaan mitään erityistä varannut, musisoitiin (yhteinen juttumme) ja se tärkein: rakasteltiin mooonta kertaa!
Mies oli mielissään tavattuaan mut ovelta pelkissä punaisissa alusvaatteissa :). Eipä siinä muuta vaadittu, kun ekan kerran jo antauduttiin himojemme valtaan. Sitten muina kertoina esittelin vähän erilaista suihinottotapaa ja lisäksi "esiinnyin" miehelle. Hän taas ehdotti muutamaa uuttaa rakasteluasentoa. Olivat hyvinkin kokeilemisen arvoisia ;)
Kaiken kaikkiaan melko täydellistä, etten sano! Vähän hassulta tuntuu tätä tänne kirjoittaa, mutta kun joku kerran halusi kuulla miten meni, niin raportoin sitten :)
Ap
"Mutta olen laittanut kuoharin kylmään, valikoiman pientä sängyssä syötävää, tuonut saunaan koivuvihdan. Tietty vaihtanut silitetyt lakanat ja siivonnut. Tylsää, mutta toimivaa"
Tässähän kerrot varanneesi kuoharin ja pientä syötävää, ahaa, feikki koko juttu!
21, kuulostaa ihanalta! Harmi ettei meillä taida olla noin paljon aikaa... :(
Mekin tosiaan ollaan toistemme housuissa alta aika yksikön, mutta onhan se aina välillä kiva keksiä jotain pientä mukavaa ;)
Moralisteille tiedoksi: en ole naimisissa!
Ap
No ei fantasiointi ole kiellettyä ensinkään!
No laitat sen tikkarin sinne pimpuliisi ja kekkuloit alasti?
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:19"]
"Mutta olen laittanut kuoharin kylmään, valikoiman pientä sängyssä syötävää, tuonut saunaan koivuvihdan. Tietty vaihtanut silitetyt lakanat ja siivonnut. Tylsää, mutta toimivaa"
Tässähän kerrot varanneesi kuoharin ja pientä syötävää, ahaa, feikki koko juttu!
[/quote]
Öö täh? Luitko ollenkaan tuota lainaamaasi viestiä? Se ei todellakaan ollut minun viestini vaan jonkun toisen!
Ap
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:10"]
Punaiset pitsialusvaatteet it is. Jotain säväyttävämpää ehkä vielä haluaisin. Ja kyllä riittää mielikuvitusta ihan itselläkin mut halusinpahan vaan kysellä, jos jollain olis mielessä jotain mitä ei itse ole tullut koskaan ajatelleeksi...
Ap
[/quote]
Haluat yllättää miehen, mutta seksikkäitä alusvaatteita et tullut edes ajatelleeksi? Taidat olla todella tylsä, tai sitten vartalosi ei sittenkään kestä mitään hepeniä.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:10"]
Punaiset pitsialusvaatteet it is. Jotain säväyttävämpää ehkä vielä haluaisin. Ja kyllä riittää mielikuvitusta ihan itselläkin mut halusinpahan vaan kysellä, jos jollain olis mielessä jotain mitä ei itse ole tullut koskaan ajatelleeksi...
Ap
[/quote]
Haluat yllättää miehen, mutta seksikkäitä alusvaatteita et tullut edes ajatelleeksi? Taidat olla todella tylsä, tai sitten vartalosi ei sittenkään kestä mitään hepeniä.
[/quote]
Mikä pakko on vastailla noin ilkeästi? Toki mieleeni on "joskus" juolahtaneet myös punaiset pitsialusvaatteet ja onpa niitä tullut ihan käytettyäkin. Ne nyt vain kuulostivat taas kivoilta vaihteeksi. Meillä on takana jo pitkä seksisuhde ja jos jonkinmoista on tullut kokeiltua ja nähtyä. Usko pois, mielikuvituksessani ei ole mitään vikaa, mutta aina sitä mielellään kuulee muidenkin ajatuksia.
Ap
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:42"]
21, kuulostaa ihanalta! Harmi ettei meillä taida olla noin paljon aikaa... :(
Mekin tosiaan ollaan toistemme housuissa alta aika yksikön, mutta onhan se aina välillä kiva keksiä jotain pientä mukavaa ;)
Moralisteille tiedoksi: en ole naimisissa!
Ap
[/quote]
Vauvaöljy on kova juttu meillä, vaikka aikaa ei koskaan olekaan tarpeeksi. Ks oppia vaikka nuru massage
Paljasta sitten kun on käynyt miten meni =)))))
Nim. Kateellinen ;)
Hih :). Täällä istuskelen pelkissä punaisissa alusvaatteissani ja odotan ovikellon soivan...
Ap
Laita strap-on dildo ja pane rakastajaasi anaaliin. Yllättyy taatusti