Siinäpä se viikonloppu taas meni
Taas maanantaina duuniin johon olen ihan kypsä ja seuraamaan sitä varattujen keskenään harrastamaa "päivää piristävää" flirttiä, eli tiedetään taas ketkä nai pikkujouluissa.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Älä unohda sunnuntaita. On vielä lähes koko päivä edessäpäin.
Maanantai on päivä joka pilaa sunnuntain. Voi olla kohta itselläkin töihin lähtö edessä. Onneksi se on määräaikainen eikä vakituinen.
On nämä runkkuvlv:t säälittävän lyhyitä.
Joo pääsee maanantain aamupalaveriin. Siellä jokainen kivasti kertoo miten vkl on mennyt. Mari on käynyt varmaan taas Nuuksiossa kävelemässä ja Henri kertoo viettäneensä perheen kanssa laatuaikaa. Jaana on ollut mökillään, minkä ostivat tänä kesänä. Sitten lopetetaan tämä teams ja siirrytään seuraavaan: kuukausikatsaus. Siellä kerrotaan, että tulos näyttää siltä miltä se näyttää kun kuka tahansa katsoo sen CRM:stä. Kerrotaan, että koronan takia etätyösuositus jatkuu ja että Kari on onnistunut saamaan hyvän kaupan. Tämänkin kaikki tietää jo ennestään, koska sitä on hehkutettu joka foorumilla.
Sitten lounas nopeesti kaupalta ja oikeat hommat alta pois. Kello on 14:00.
Sitten alkaakin ihanan fantsu etäkoulutus uudesta järjestelmästä, minkä ohjeet olet jo lukenut. Selailet pornhubia samaan aikaan ja käyt välillä pätemässä palaverissa jollain nasevalla kysymyksellä. Kello tulee 15 ja vastaat nopeasti sähköposteihin. Klo 15:30 alkaa virtuaalikahvitunti. Menet kuuntelemaan samat jutut viikonlopuista, mutta nyt vain isommalla kokoonpanolla. Sehän venyy siitä vartista tunnin mittaiseksi lässytykseksi. 16:30 laitat läppärin kiinni ja ajattelet että hitto mitä paskaa tämäkin päivä sisälsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä unohda sunnuntaita. On vielä lähes koko päivä edessäpäin.
Maanantai on päivä joka pilaa sunnuntain. Voi olla kohta itselläkin töihin lähtö edessä. Onneksi se on määräaikainen eikä vakituinen.
Elä hetkessä. Ole ajattelematta noin pitkälle.
Illalla vasta laitat huomiset kamppeet valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Joo pääsee maanantain aamupalaveriin. Siellä jokainen kivasti kertoo miten vkl on mennyt. Mari on käynyt varmaan taas Nuuksiossa kävelemässä ja Henri kertoo viettäneensä perheen kanssa laatuaikaa. Jaana on ollut mökillään, minkä ostivat tänä kesänä. Sitten lopetetaan tämä teams ja siirrytään seuraavaan: kuukausikatsaus. Siellä kerrotaan, että tulos näyttää siltä miltä se näyttää kun kuka tahansa katsoo sen CRM:stä. Kerrotaan, että koronan takia etätyösuositus jatkuu ja että Kari on onnistunut saamaan hyvän kaupan. Tämänkin kaikki tietää jo ennestään, koska sitä on hehkutettu joka foorumilla.
Sitten lounas nopeesti kaupalta ja oikeat hommat alta pois. Kello on 14:00.
Sitten alkaakin ihanan fantsu etäkoulutus uudesta järjestelmästä, minkä ohjeet olet jo lukenut. Selailet pornhubia samaan aikaan ja käyt välillä pätemässä palaverissa jollain nasevalla kysymyksellä. Kello tulee 15 ja vastaat nopeasti sähköposteihin. Klo 15:30 alkaa virtuaalikahvitunti. Menet kuuntelemaan samat jutut viikonlopuista, mutta nyt vain isommalla kokoonpanolla. Sehän venyy siitä vartista tunnin mittaiseksi lässytykseksi. 16:30 laitat läppärin kiinni ja ajattelet että hitto mitä paskaa tämäkin päivä sisälsi.
Täydellinen kuvaus. Inhoan yli kaiken just tuota, että käydään joukolla läpi jotain tuloksia, jotka kuka tahansa katsoi sekunnissa läpi itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Joo pääsee maanantain aamupalaveriin. Siellä jokainen kivasti kertoo miten vkl on mennyt. Mari on käynyt varmaan taas Nuuksiossa kävelemässä ja Henri kertoo viettäneensä perheen kanssa laatuaikaa. Jaana on ollut mökillään, minkä ostivat tänä kesänä. Sitten lopetetaan tämä teams ja siirrytään seuraavaan: kuukausikatsaus. Siellä kerrotaan, että tulos näyttää siltä miltä se näyttää kun kuka tahansa katsoo sen CRM:stä. Kerrotaan, että koronan takia etätyösuositus jatkuu ja että Kari on onnistunut saamaan hyvän kaupan. Tämänkin kaikki tietää jo ennestään, koska sitä on hehkutettu joka foorumilla.
Sitten lounas nopeesti kaupalta ja oikeat hommat alta pois. Kello on 14:00.
Sitten alkaakin ihanan fantsu etäkoulutus uudesta järjestelmästä, minkä ohjeet olet jo lukenut. Selailet pornhubia samaan aikaan ja käyt välillä pätemässä palaverissa jollain nasevalla kysymyksellä. Kello tulee 15 ja vastaat nopeasti sähköposteihin. Klo 15:30 alkaa virtuaalikahvitunti. Menet kuuntelemaan samat jutut viikonlopuista, mutta nyt vain isommalla kokoonpanolla. Sehän venyy siitä vartista tunnin mittaiseksi lässytykseksi. 16:30 laitat läppärin kiinni ja ajattelet että hitto mitä paskaa tämäkin päivä sisälsi.
Tämä oli ihan paras. Pienillä viilauksilla vastaa täysin työpäivääni.