En saa orgasmia ja se tappaa seksielämän
Tai saan orgasmin joko vibraa käyttäen tai suuseksissä. Tosin siihenkin saattaa mennä aikaa jopa 45 minuuttia joten olen säästänyt miestä ja otan esiin vibran.
Miehelle se vibra on on ihan ok juttu. Tämän olen varmistanut monesti ja selittänyt, ettei se johdu miehestä. Seksi tuntuu todella hyvältä (yhdyntä siis) mutta silti en saa orgasmia. Vika ei siis ole miehessä koska näin on ollut edellistenkin kumppaneiden kohdalla.
Nykyisin koko seksi alkaa olla se ja sama. Suoraan sanoen vituttaa koko lelun vetäminen esiin seksin päätteeksi (noh, välillä ennen ja välillä kesken. Harvemmin jälkimmäistä koska mies haluaa tulla yhdynnässä, ei katsoessaan kun minä touhuan lelun kanssa). Eli vaihtoehtoina olisi se, että minua vituttaa lelu tai minua vituttaa niin sanotusti se, että jään nuolemaan näppejäni.
Mieskin on leikkinyt vibran kanssa mutta tuntuu, että itselläni se on melkein millin tarkkaa että osuu kohtaan, jossa saan orgasmin. Ja juu, olen siis ohjannut miestä mutta lelun pitäisi pysyä aika lailla samassa kohtaa koko ajan ja kun mies on "puikoissa", se ei pysy sellaisessa kohtaa. Itse "leikkimällä" näin tietysti menee aina.
Haluja olisi mutta mieluummin hoidan ne yksin koska en voi välttyä ajatukselta että mies kokee lelun uhkana (mitä ei kuulemma ajattele). Tosi kiva aina silti rikkoa miehen jälkimainingit sillä että "kulta, jospa hakisin tuon kolmannen pyörän".
Olen jo aikoja sitten luopunut ajatuksesta, että saisin itse yhdynnässä tai edes sormilla orgasmin. Se ei vain tunnu tarpeeks hyvältä jotta tulisin. Sen tiedän, että tarvitsen selvän klitoriskosketuksen ja vahvan sellaisen eikä kumpikaan noista anna sitä. Suuseksiksin tuntuu taivaalliselta mutta pahimmallaan on tosiaan vienyt 45 minuuttia ennen kuin tulin. Tuossa on ehkä mukana sitäkin, että aloin stressata asiaa. Asia venyy ja venyy, ehkä mieskin on jo ihan kypsä.
Rakastan seksiä, rakastan tunnetta kun mies on sisälläni mutta tämä orgasmin puuttuminen (tai sen saaminen) on alkanut tappaa haluja. Tai siis haluan mutta en halua ryhtyä. Voiko tätäkään asiaa enää vaikeammin selittää.
Tiedän, kaikki on omassa päässäni (luultavasti) mutta miten päästä tästä irti. Jos kerran miehelle on ok ottaa se "kolmas pyörä" mukaan, miksi ei minulle?
Kommentit (4)
Minäkin ajattelen, että voisiko auttaa vain se, että nauttisit menemään.
Itse en aina saa orgasmia jokaisella rakastelukerralla, mutta kuten sinä, koen, että yhdyntä on sellaisenaan ihanaa. Nykyisin tämä maailma on niin seksi- ja orgasmikeskeinen, että se pilaa ihanan nautinnon, johon ei mielestäni aina orgasmia tarvita.
Ehkä voisit käydä juttelemassa jollekin seksiterapeutille asiasta, jos haluat?
Minkälainen vibra sinulla on käytössä? Minulle on orgasmin saaminen yhtä vaikeaa, tosin alkuvuosien jälkeen siihen ei ole tarvittu enää niin pitkää aikaa, harjoituksella olen oppinut saamaan todella nopeastikin tarvittaessa. Vuosia luulin, että en edes pysty saamaan, kunnes 26-vuotiaana lopulta lelujen avulla sen opin. Itse käytän klitoriskiihotinta, joka pienen kokonsa puolesta sopii käytettäväksi itse aktin aikana. Meillä se kuuluu siis luonnollisena osana seksiin. Yleensä mies aloittaa lämmittelyni sillä ja sormillaan ja joskus muillakin leluilla. Sitten kun käydään hommiin, otan minä sen leluni hallintaan, koska tosiaan itse tiedän miten ja missä kohdalla sitä kannattaa pitää. Paras asento minulle on vielä kontillaan, pääsee hyvin käsiksi, eikä mies näe niin tarkasti. Vaikkakin hän nauttisi senkin katsomisesta, itse mieluummin näin. Eikä enää ongelmia orgasmin saamisessa, nykyään niitä tuleekin sitten useampia yhden aktin aikana. Mies odottaa aina, että minä saan ensin, en tykkäisi alkaa surruttumaan aktin jälkeen yksinäni. Olennainen osa on kuitenkin se itse akti, leluni tarvitsen vain saavuttaakseni huipun sen aikana.
Anna itsellesi lupa nauttia, mutta suosittelisin tuota, että yhdistät sen itse aktiin. Ajan kanssa siihen pystyy opettelemaan, vaikka alku voi tuntua hankalalta. Meillä mies kaivaa lelut automaattisesti esiin, eikä hän todellakaan koe mitään huonommuutta siitä, että "joudun" niitä käyttämään. Päinvastoin, olemme molemmat iloisia siitä, että minäkin lopulta pystyin saamaan vaikka sitten apuvälineillä. Yli 10 vuotta menty näin ja seksi sen kun paranee. Lelut ovat tuoneet siihen varsin mukavan lisän :)
Meillä menee niin,että vasta puolisen tuntia ekan kerran jälkeen mulla alkaa olemaan paikat senverran herkillä,että mies saa 1/2h käsitöden jälkeen aikaseks tosi hyvän orgasmin. Ollaan oltu yhdessä vasta reilu vuosi,mutta jotain tossa keväällä loksahti ja osasin rentoutua ja antautua kokonaan että tällasesta saannista tuli mahdollista. Kyllä välillä on sellasia tilanteita,että häiritsee kylmyys,kuumuus,muut äänet..tv tai muu..tai mikä pahinta kiire,se on pahin orgasmintappaja aina sen ohella,ettei olla henkisesti läsnä hetkessä.
Kuulostaa hieman stressaavalta teidän seksielämä. Ei mitenkään pahalla, mutta onko sinun pakko saada orgasmi? Mites jos unohtaisit sen vain vähänksi aikaa ja vain nauttisit keskinäisestä suhteestanne? Siis harrastaisitte seksiä, mies saa ja sinä et, so what?