Missä iässä aletaan yleensä puhua poika- ja tyttöystävän sijaan avopuolisosta?

Ei kai tuohon sääntöä ole.

Mun suuhun ei jotenkin istu avomies, yleensä sanon ihan vaan mies tai vaikka isäntä.

Mies on siis jo 43-vuotias, joten poikaystävä kuulostaisi tyhmältä, mutta miesystävä taas kuulostaa joltain sedältä ja vanhalta mieheltä.

Mutta alle kolmekymppisestä varmaan puhuisin poikaystävänä. Avo- ja aviomies tosissaan niin virallisia ilmaisuja etteivät jotenkin istu puhekieleen ja jos joku puhuu esim. avomiehestä, niin ekana tulee mieleen, että kyseessä on ihan tuore pari tai sitten jotenkin epävarma nainen, jonka pitää korostaa asuvansa jonkun kanssa.

Mä olen ollut avoliitossa 20-vuotiaasta ja siitä lähin olen puhunut joko miehestä tai avomiehestä. Yleensä puhun miehestä, koska koen "avomiehen" tai "avopuolison" jotenkin turhan virallisena. Ei siis olla naimisissa.

Miten vain suuhun sopii ja kenelle asiasta puhuu. Poikaystävä kavereiden kesken, avomies virallisemmin kun kerran yhdessä asutaan.

Minä olen 22-vuotias ja puhun avomiehestä tai -puolisosta. Poikaystäväks en osaisi millään häntä kutsua. Mies ei myöskään sano minua tyttöystäväksi, vaan emännäksi, avovaimoksi, puolisoksi.. Asutaan yhdessä ja meillä kaksi lastakin. 

Mies on mua tosin huomattavasti vanhempi, että sekin voi vaikuttaa siihen, etten miellä häntä poikaystäväksi. 

20-vuotiaat puhuvat yliopistolla avopuolisoista. Selvästi ylpeyttä äänessään. Voi olla että myöhemmin palaavat poika- ja tyttöystäviin puheissaan.

Opiskeluaikana suunnilleen tuohon 25v ikään asti puhuin poikaystävästä ja se tuntui luontevalta kun kaikki kaverit oli samaa ikää ja samassa elämäntilanteessa. Kun menin töihin, kaikki työkaverit oli minua sen 20 vuotta vanhempia ja tunsin itseni muutenkin ihan lapseksi siellä, niin aloin puhua miehestä. Avomies on mun mielestä jotenkin... virallinen..? teennäinen..? En pidä siitä ilmaisusta.

Miksi pitäisi sanoa avomies tai avovaimo? Eihän kukaan naimisissa olevakaan puhu: "aviomieheni kävi kaupassa, kun en ehtinyt" tai "aviovaimoni hoitaa meillä ruuanlaiton". Tuo kuulostaa ihan siltä, kuin perheessä olisi muitakin miehiä tai vaimoja, kuin mainitut, ja siksi on eriteltävä.

Itse puhuin avoliitossa ollessa varmaan "mies" tai "ukko" tms. ja itse taisin olla vaimoke tai emäntä tai milloin mitäkin. Jos nyt ei ihan virallisessa yhteydessä tuntemattomalle siis puhuta.

Mä oon 32 ja kun puhun poikaystävästä. Avomies ei sovi suuhuni, avopuoliso jostain syystä paremmin hieman paremmin. Yhdessä ollaan oltu jo 10 vuotta.

Nuorille yhdessä asuminen ei ole enää sellainen valinta, että miellettäisiin olevansa avoliitossa. Asuntojen hinnat etenkin pääkaupunkiseudulla ovat niin kovat, ettei nuoret pysty niitä yksin maksamaan. Käytännössä on pakko asua kämppiksen tai poikaystävän kanssa, vaikka suhde ei henkisesti olisikaan millään avoliitto-tasolla. Mielestäni yhdessä asumisen määrittely avoliitoksi on vanhanaikaista ja kertoo menneiden aikojen asenteista ja tilanteista. Nykynuori kokee, että sen pitäisi olla hänen itsensä, ei KELA:n määriteltävissä, milloin on avoliitossa.