Miten kestätte lapsen soittoharrastusta?
Soittimesta tulee ääni. Kova ääni. Miten tuota kestää vuodesta toiseen tuntitolkulla?
Kommentit (11)
Lähde tunniksi kävelylle joka ilta. Muksu voi harjoitella sen aikaa.
Pari ensimmäistä vuotta ovat pahimpia. Sen jälkeen se alkaa jo kuulostaa musiikilta.
Tästä apu ongelmaan:
http://www.motonet.fi/fi/tuote/781914/Peltor-kuulosuojaimet-radiolla
Anteeksi, mitä?! Millainen vanhempi kyselee tällaista? Mikset laittanut lastasi sitten vaikka potkupallotreeneihin tai taitoluisteluun? Ikinä ole omat vanhempani, tai nyt minä äitinä 'rasitunut' kuunnellessani kun pieni niin innoissaan harjoittelee pianolla. Vaikkakin vielä ihan vain muutaman hassun sävelen kappaleita.
Ihan hyvin. Pidän muutenkin klassisesta musiikista, ja sitähän tuo muksu pianolla vetelee soittoläksynä niin kuin minäkin aikoinaan. Hän soittaa ihan hyvin myös Suurten Toivelaulukirjojen kappaleita, ja iskelmästä ja kansanlaulustakin pitävänä laulelen siinä mukana lapsen soittoa kuunnellessa. Lapsuudesta asti tuttuja lauluja ovat, jo mummukin niitä minulle lauleli. Mitään rumpujen hakkaamista en jaksaisi kuunnella, mutta piano ja kitara ovat ääneltään kivoja soittomia. Mies soittaa kitaraa. Välillä mies ja lapsi soittavat jotain kappaletta yhdessä, mies kitaralla ja lapsi pianolla, se on oikein kivaa ja lapsesta hauskaa yhteistoimintaa iskän kanssa.
Jaa-a. Oma lapsi on vasta 1v joten ääntä lähtee ilman harrastustakin ;) Itse harrastin lapsena/nuorena pianonsoittoa, samoin siskoni harrasti. Risoi ihan älyttömästi se siskon jatkuva pimputus. Toisaalta haluaisin oman lapseni oppivan soittamaan jotain soitinta. Olen ajatellut, että kitara voisi olla aika hyvä, tai sitten se piano. Viulua ei meille tule. Olen aika herkkä äänille.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 17:52"]
Anteeksi, mitä?! Millainen vanhempi kyselee tällaista? Mikset laittanut lastasi sitten vaikka potkupallotreeneihin tai taitoluisteluun? Ikinä ole omat vanhempani, tai nyt minä äitinä 'rasitunut' kuunnellessani kun pieni niin innoissaan harjoittelee pianolla. Vaikkakin vielä ihan vain muutaman hassun sävelen kappaleita.
[/quote]
Kuinka paljon teidän lapsi harjoittelee? Kuinka monta tuntia päivässä ja minkälaisella volyymilla?
Ap:n lapsi soitteli pienenä kivasti, mutta vuosi vuodelta on into ja soittomäärä lisääntynyt. Jos yritän puhua puhelimessa pitää mennä pakoon kauimmaiseen vaatehuoneeseen, jotta kuulee mitä toinen puhuu. Olkkarissa ei telkkaa katsella, kun sitä ei kuule. Välillä tulee kaveri toisen kovaäänisen soittimen kanssa treenaamaan esityksiä.
Onhan tuo soitto upeaa. Olen lapsestamme erittäin ylpeä enkä haluaisi rajoittaa ihanaa harrastusta, josta lapsi toivoo ammattia itselleen, mutta kyllä tässä on hermot välillä kireällä.
ap
Siis, jos lapsesi on jo pitkällä harjoittelussa, niin voin ymmärtää, että volyymi ja harjoittelun määrä on aika valtava.
Kävin samaa koulua Henri Sigfridssonin kanssa. Kun hän hyppytunnilla harjoitteli pianonsoittoa, niin siinähän kaikui koko aula ja käytävä. Mutta se oli ihanaa kuultavaa vaan. :)
Tosin, jos kotona joku harjoittelisi noin paljon, voisi ehkä mennä hermot... Ja jos on oikein pitkällä harrastuksessa, ei neuvo sähköisestä soittimesta (ja kuulokkeista soittajalle) oikein auta sekään, instrumentin on silloin oltava akustinen.
Saisiko lapsesi harjoitella osan ajasta koulullaan?
Harva lapsi soittaa tuntitolkulla. Yleensä vanhempi saa olla tyytyväinen, jos lapsi harjoittelee edes puoli tuntia päivässä. Sen ajan kestää kyllä hyvin. Yleensä sitten, kun lapsi haluaa harjotella enemmän, on hän jo sen verran pitkällä, että harjoittelua kuuntelee aika mielellään.
Ymmärrän kyllä ap:n ongelman, jos lapsi kirjaimellisesti soittaa monta tuntia päivässä. Jos olet itse töissä, niin olisiko mahdollista sopia, että lapsi keskittää merkittävän osan harjoittelustaan sille ajalle, kun hän on tullut koulusta, mutta sinä olet vielä töissä? Voisiko lapsi soittaa jossain toisessa huoneessa, jolloin olohuoneessa voisi esim. katsoa TV:tä tai puhua puhelimessa, vaikka lapsi soittaakin?
Hyvin kestän. Mun tytöt soittaa niin hienosti pianoa, että sitä on ilo kuunnella.