Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa ihania tosielämän kokemuksia "sielunkumppanin" tai elämää suuremman rakkauden löytämisestä
18.09.2020 |
Varsinkin jos tarinaan liittyy jotain erikoista tai tavallisesta poikkeavaa! Sellaista, mitä yleensä tapahtuu vain elokuvissa tai romaaneissa... Sielunkumppani heittomerkeissä, koska ei tarvitse välttämättä uskoa sellaisiin.
Jotain romanttista toivonkipinää kaipaisin syysiltaan.
Kommentit (24)
Terveyskeskuksen ovissa törmäsin poikaan, jolla oli hymykuopat. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin ollaan edelleen yhdessä ja valtavan rakastuneita toisiimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiljaista on.
Näköjään :D :/
Nostetaan nyt kuitenkin.
Koko Love Stoori kirjoitti:
Löysin ja kadotin.
Minä taas löysin ja menetin.
Löysin, mokasin, menetin. Ollaan edelleen väleissä, mutta sattuu katsoa häntä toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin miehen, joka ghostas mut 5 kertaa ja muutenki valehteli. Jotain siinä kumminki on enkä oo koskaan rakastanu ketää yhtä paljo. Sikspä annan aina kaiken anteeks vaikka sattuukin paljo
Tämä vanha ketju on jäänyt mieleen:
https://www.vauva.fi/keskustelu/1737328/ketju/sanokaa_vaan_etta_satuile…
Ovatkohan he vielä yhdessä? 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä vanha ketju on jäänyt mieleen:
https://www.vauva.fi/keskustelu/1737328/ketju/sanokaa_vaan_etta_satuile…Ovatkohan he vielä yhdessä? 😊
Ohoh, mielenkiintoista ja ihanan romanttista!
Itse muistan vähän tuoreemman jutun, olisikohan viime vuodelta, jossa nainen näki lentokentällä sattumalta vanhan au pair -perheensä pojan, jonka kanssa olivat seurustelleetkin aikoinaan. Nainen otti sitten yhteyttä mieheen, ja he tapasivat ja alkoivat seurustella taas :)
Minä kohtasin ihmisen, jonka katse upposi salamana sisimpääni. Se aiheutti minussa fyysisen reaktion ja ihmettelin, mitä ihmettä tapahtui. Tämä sama ihminen oli ollut kanssani tekemisissä aiemminkin, mutten tunnistanut mitään erityistä, ihastusta tms. Mutta katseiden kohdatessa vaan ymmärsin, että hän ja minä kuulumme jollain tasolla yhteen ja tulemme olemaan loppuelämämme jossain henkisessä yhteydessä. Parisuhdetta emme voi muodostaa, enkä sitä haaveilekaan. Kyse ei ole rakastumisesta vaan jostain suuremmasta rakkaudellisesta yhdessä olosta, joka tuottaa voimaa. Henkilö on kuulunut elämääni jo useamman vuoden, ja vaikka näemme hyvin harvoin, voisin laskea elämäni hänen varaansa. Samoin auttaisin häntä missä ikinä hän keksisi pyytää. En epäröisi hetkeäkään.
Ajattelen häntä usein, odotan että kohtaamme taas ja ajattelen, että tulevaisuudessa me tavalla tai toisella tulemme tekemään yhdessä jotain hienoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ihastui toiseen naiseen, joka oli kuulemma hänen sielunkumppaninsa(hyväksyi satunnaisen pilven polton, minä en). Pari vuotta kesti se suhde, nyt on mies yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksikymmentä vuotta sitten vaikeassa elämäntilanteessani sain apua ihmiseltä, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Oli mahdottomuus, että hän olisi pysynyt elämässäni sen enempää. Kaipasin häntä pitkään.
Viime vuonna tapasin hänet jälleen. Kaltaistani rationalistia ällistyttää, että sama taika toistui edelleen: hänessä on jotakin, jonka tunnistan ja jota ymmärrän intuitiivisesti. Tunnen tulevani itsekin kohdatuksi tavalla, jota en ole kokenut kenenkään muun kanssa.
Tälläkin kerralla pysyvämpi tuttavuus on poissuljettua. On vain luovuttava ja jatkettava valituilla poluilla, vaikka se tuntuukin tuskalliselta. En silloin joskus olisi voinut arvata, että elämän rakenne on tällainen. Isoja valintoja tulee eteen loppujen lopuksi vain muutamia, ja ne ratkaisevat loppuelämän suunnan. Takaisin ei voi kääntyä.
Toivon että tapaamme vielä joskus ennen vanhuutta ja kuolemaa. Koska toimia ei voi, toivon on riitettävä.
No joo, tapasin parikyt vuotta sitten sielunkumppanini ja tarinamme alku on todella romanttinen ja poikkeavan erikoinen. En nyt viitsi sitä tähän vuodattaa, kun kaikki tuntemamme henkilöt tietävät sen ja saatan tulla tunnistetuksi. Nyt sitten ollaan eroamassa, vaikka rakkaus ja sielunkumppanuus ovat edelleen olemassa, mutta ei vaan pystytä tulemaan arjessa keskenämme toimeen. En vaan jaksa enää ja kyllä v*tuttaa. Sielunkumppanin kanssa en voi jäädä kaveriksi, se on liian tuskallista.
Ottaa päähän ajatus yksinäisestä vanhenemisesta, kun pidän uuden rakkauden löytymistä yhtä mahdollisena kuin yksisarvisen löytämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin matkaamassa hissillä viidenteen kerrokseen mutta joku oli tilannut hissin alempaan kerrokseen.Siis ,ärtyneenä, matkasin sinne.Hissiin astui viehättävä ihminen, joka kysyi mahtuisiko vielä samaan hissiin.Lumoiduin koska silmät ja hymy olivat aivan vastustamattomat.(Millainen kroppa,en tiedä koska katse ja se hymy olivat just oikeat.Ihanaa avoimmuutta,hivenen arkuutta ja huumorin pilkettä.)
Sopersin jotain ja ihastus jäi kassiensa kanssa välikerrokseen kun itse nousin ylöspäin.
Vau mikä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Minä kohtasin ihmisen, jonka katse upposi salamana sisimpääni. Se aiheutti minussa fyysisen reaktion ja ihmettelin, mitä ihmettä tapahtui. Tämä sama ihminen oli ollut kanssani tekemisissä aiemminkin, mutten tunnistanut mitään erityistä, ihastusta tms. Mutta katseiden kohdatessa vaan ymmärsin, että hän ja minä kuulumme jollain tasolla yhteen ja tulemme olemaan loppuelämämme jossain henkisessä yhteydessä. Parisuhdetta emme voi muodostaa, enkä sitä haaveilekaan. Kyse ei ole rakastumisesta vaan jostain suuremmasta rakkaudellisesta yhdessä olosta, joka tuottaa voimaa. Henkilö on kuulunut elämääni jo useamman vuoden, ja vaikka näemme hyvin harvoin, voisin laskea elämäni hänen varaansa. Samoin auttaisin häntä missä ikinä hän keksisi pyytää. En epäröisi hetkeäkään.
Ajattelen häntä usein, odotan että kohtaamme taas ja ajattelen, että tulevaisuudessa me tavalla tai toisella tulemme tekemään yhdessä jotain hienoa.
Eli onko tämä haaveilua ja vain odotat että kohtaatte seuraavan kerran....
Vierailija kirjoitti:
Minä kohtasin ihmisen, jonka katse upposi salamana sisimpääni. Se aiheutti minussa fyysisen reaktion ja ihmettelin, mitä ihmettä tapahtui. Tämä sama ihminen oli ollut kanssani tekemisissä aiemminkin, mutten tunnistanut mitään erityistä, ihastusta tms. Mutta katseiden kohdatessa vaan ymmärsin, että hän ja minä kuulumme jollain tasolla yhteen ja tulemme olemaan loppuelämämme jossain henkisessä yhteydessä. Parisuhdetta emme voi muodostaa, enkä sitä haaveilekaan. Kyse ei ole rakastumisesta vaan jostain suuremmasta rakkaudellisesta yhdessä olosta, joka tuottaa voimaa. Henkilö on kuulunut elämääni jo useamman vuoden, ja vaikka näemme hyvin harvoin, voisin laskea elämäni hänen varaansa. Samoin auttaisin häntä missä ikinä hän keksisi pyytää. En epäröisi hetkeäkään.
Ajattelen häntä usein, odotan että kohtaamme taas ja ajattelen, että tulevaisuudessa me tavalla tai toisella tulemme tekemään yhdessä jotain hienoa.
Eli sulla on sellainen klassinen kaukohastus, ilmeisesti aika yksipuolinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kohtasin ihmisen, jonka katse upposi salamana sisimpääni. Se aiheutti minussa fyysisen reaktion ja ihmettelin, mitä ihmettä tapahtui. Tämä sama ihminen oli ollut kanssani tekemisissä aiemminkin, mutten tunnistanut mitään erityistä, ihastusta tms. Mutta katseiden kohdatessa vaan ymmärsin, että hän ja minä kuulumme jollain tasolla yhteen ja tulemme olemaan loppuelämämme jossain henkisessä yhteydessä. Parisuhdetta emme voi muodostaa, enkä sitä haaveilekaan. Kyse ei ole rakastumisesta vaan jostain suuremmasta rakkaudellisesta yhdessä olosta, joka tuottaa voimaa. Henkilö on kuulunut elämääni jo useamman vuoden, ja vaikka näemme hyvin harvoin, voisin laskea elämäni hänen varaansa. Samoin auttaisin häntä missä ikinä hän keksisi pyytää. En epäröisi hetkeäkään.
Ajattelen häntä usein, odotan että kohtaamme taas ja ajattelen, että tulevaisuudessa me tavalla tai toisella tulemme tekemään yhdessä jotain hienoa.
Eli sulla on sellainen klassinen kaukohastus, ilmeisesti aika yksipuolinenkin.
Ei ole yksipuolinen, siitä on puhuttu. Eikä ole ihastus. Vaan energia pikemminkin, jollaista en ole enemmin kokenut.
t. edellinen
Vierailija kirjoitti:
Kaksikymmentä vuotta sitten vaikeassa elämäntilanteessani sain apua ihmiseltä, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Oli mahdottomuus, että hän olisi pysynyt elämässäni sen enempää. Kaipasin häntä pitkään.
Viime vuonna tapasin hänet jälleen. Kaltaistani rationalistia ällistyttää, että sama taika toistui edelleen: hänessä on jotakin, jonka tunnistan ja jota ymmärrän intuitiivisesti. Tunnen tulevani itsekin kohdatuksi tavalla, jota en ole kokenut kenenkään muun kanssa.
Tälläkin kerralla pysyvämpi tuttavuus on poissuljettua. On vain luovuttava ja jatkettava valituilla poluilla, vaikka se tuntuukin tuskalliselta. En silloin joskus olisi voinut arvata, että elämän rakenne on tällainen. Isoja valintoja tulee eteen loppujen lopuksi vain muutamia, ja ne ratkaisevat loppuelämän suunnan. Takaisin ei voi kääntyä.
Toivon että tapaamme vielä joskus ennen vanhuutta ja kuolemaa. Koska toimia ei voi, toivon on riitettävä.
Minun ja sielunkumppanini suhdettakin kuvaa tuo taika, se on jotain maagista, jota vuodet ei poista. Se on energiaa, jonka tuntee katseessa, jonka toinen luo sinuun, vaikka itse ei olisi näköyhteydessä toiseen. Itse näen myös valoa ja sellaista loistoa sielunkumppanini ympärillä.
Joskus parikymppisenä kohtasin ihmisen, jonka kanssa oli lyhyt ja tavanomainen seksisuhde. Joku syvempi yhteys kuitenkin syntyi, ja sen vuoksi mies turvautui minuun vaikeassa elämäntilanteessa joitakin kuukausia myöhemmin. Silloin ei tullut mitään suhdetta, vaikka läheltä piti.
Kriisitilanteen hälvettyä välillemme syntyi sielujen yhteys ja rakkaus, jota kumpikaan ei uskaltanut rikkoa millään fyysisellä tai muodollisella suhteella. Vain henkinen yhteys, ystävyyttä suurempi, ja täysi vapaus.
Tämä mies kertoi minulle, että pitää aina sunnuntaipäivät vapaana kaikesta ohjelmasta voidakseen tehdä silloin vain sitä, mitä todella haluaa. Yleensä hän saapui luokseni sunnuntaisin ja viipyi koko päivän <3
Hiljaista on.