Olen kades lastentarhan työntekiöille
Siellä ne tänäänkin nautteili ulko ilmasta kun hain lapsiani. Leikkivät hippaa auringon paisteessa. Ei varmaan tunnu työltä lain.
Kommentit (49)
Yli 20 lasta kun leikkii, huutaa ja melskaa, niin siitä on leikki kaukana.
Työ on jatkuvaa lasten laskemista, ohjeistamista, havainnointia, kaaoksen hallintaa, ennakointia, suunnittelua, ruokahuoltoa, siivoamista, pyllyjen pyyhintää, räkänenien pyyhkimistä, vaipanvaihtoa, pukemista, riisumista. Meteliä!
Kuraisia sadevaatteita, kumppareita, hiekkaa, haisevia ulkovaatteita, märkiä ulkovaatteita, märkiä sukkia.
Mutta myös punaisia poskia, unisia silmiä, ihania lauluja, lukuhetkiä, loruja, arvoituksia, sujuvia leikkejä, lasten tekemää taidetta, metsäretkiä, teatteria, esityksiä, jutustelua, pelailua, hauskoja hetkiä.
Kaikilla töillä on puolensa. Päiväkotityön jälkeen on usein takki tyhjä. Niin lapsilta kuin aikuisilta.
Tykkään työstäni varhaiskasvatuksen opettajana. Saan ulkoilla runsaasti, olla ihmisten kanssa, olla luova, kasvattaa+opettaa ihania pieniä ihmisiä ja tehdä tulevaisuutta.
BTW onko kaikki tarhatädit ns. ulkoilmaihmisiä vai onko se joillekin ihan tuskaa, että pitää siellä pihalla olla, vaikka missä kelissä?
Parhaimmillaan se on lasten kanssa leikkiä. Pahimmillaan ei ehdi leikkiä ollenkaan, kun pitää hoitaa perushoidolliset tilanteet ensisijaisesti.
Yllä kerrottiinkin jo jotakin, lisäisin vielä pienten ryhmässä vaipattomuuteen opettelevat lapset, jotka tekevät tarpeensa housuun toisinaan monta kertaa päivässä ja varsinkin pissaa valuu lahkeesta pitkin lattioita, siinä on kiva siivota kun on vielä 4 pientä lasta, tai työkaverinhan siiten avuksi tarvitsee, eli onkin 8 pientä lasta katsottavana, kun yksi aikuinen siivoa lattiaa ja toinen sitä lasta jolla tuli vahinko.
Sitten kun vihdoin pääsee sinne ulos, ehkä, niin on pakko vähän istahtaa penkille tai hiekkalaatikon reunalle huikaisemaan ja joku ohikulkija taas tekee päätelmiä, että siellä ne vaan istuu ja nauttii olostaan.
Vierailija kirjoitti:
BTW onko kaikki tarhatädit ns. ulkoilmaihmisiä vai onko se joillekin ihan tuskaa, että pitää siellä pihalla olla, vaikka missä kelissä?
Oli tuskaa. t. ex-tarhatäti
Vierailija kirjoitti:
BTW onko kaikki tarhatädit ns. ulkoilmaihmisiä vai onko se joillekin ihan tuskaa, että pitää siellä pihalla olla, vaikka missä kelissä?
Vamaan aikalailla ulkoilmaisia ihmisiä, mutta ongelmia muodostuu, kun ei aina välttämättä ole oikeanlaista vaatetta joka kelille, työnantajathan siis eivät maksa päiväkodin työntekijöille mitään vaatteita, ei sisälle työvaatteita, eikä ulos työvaatteita, kaikki on työntekijän kustannettava ja huollettava itse.
Jännä, että nämä kateelliset eivät kuitenkaan ole hakeutuneet päiväkotiin töihin....
Raskasta työtä. Jokainen pariakin pientä lasta hoitanut tietää sen kyllä. Kiitos kaikille, jotka jaksatte sitä tehdä ja vielä huomioida lapset yksilöinä. Olette meille vanhemmille todella arvokkaita. Teen itsekin huonosti arvostettua ja palkattua työtä, joten ymmärrän kyllä, että välillä ottaa päähän pelkät kiitokset.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, ei työ aina tunnu työltä ja ehdottomasti työni positiivisia puolia on tuo vaihtelevuus, eli pääsee ulkoilmaan, pääsee jopa kävelylle työpaikan ulkopuolellekkin, museoihin, kirjastoihin jne.
Mutta täytyy kyllä myös sanoa, että kyllä se leikkiminenkin on aikuiselle aikamoista työtä pidemmän päälle ja kun sitä täytyy koko päivä tehdä, ei ole kovin luontevaa painaa tuntikausia niitä hippaleikkejä ja esittää korostuneen innostunutta ihan kaikesta mitä lapset keksii :D
Ja tietenkin on sitten se fyysisempi puolikin, etenkin pienten ryhmässä oleminen on fyysisesti sen verran raskasta, ettei siellä pysty olemaan ihminen jolla mitään oireita missään päin kehoa, selkäongelmat yleisiä. Siirtymätilanteet ottaa myös aikansa, jos on täysi määrä lapsia, eli niiden leikkien välissä pitää vaihtaa vaippoja ja kun on vaihtanut vaipat kohta taas pitää joltain pestä kakka ja sitten puetaankin jo ulos ja kurakelillä sinne ulos saakin pukea vaikka mitä ja silti sisälle tullessa puolet vaatteista kuivauskaappiin jne.Ja huom. useimmissa päiväkodeissa ei työntekijöillä ole edes ruokataukoa, omatkin eväät syödään siellä lasten keskellä, juostaan lisäämässä ruokaa tai syötetään useampaakin vauvaa samalla kun yritetään itsekkin mättää ruokaa naamaan.
Päiväuniaika saattaa olla pieni lepotauko kaiken keskellä JOS kaikki nukkuvat, useimmiten eivät nuku, useimmiten yhdellä kestää pidempään nukahtaa samalla kun toinen taas herää aikaisemmin.
Ja sitten, kun saa kaikille ne kuravaatteet päälle ja päästään ulos, niin joku tekee taas kakan ja eikun takaisin sisälle, purkamaan paketti, pesemään ja pukemaan uudestaan :,D
Sinne vaan päiväkotiin töihin =) Suomessa voi kohtalaisen hyvin valita mitä työtä haluaa tehdä, jos tosissaan haluaa.
Paperityöntekijät palkkoineen on myös yleinen jahamisen aihe. No voi ihan vapaasti hakeutua niihin hommiin jos haluaa. Itse kuolisin tylsyyteen.
Itse teen rakennetekniikan asiantuntijatyötä ilman työaikoja ja täydellä etätyömahdollisuudella. Vien lapsen aamulla päikkyyn ja mietin monasti että onneksi sitäkin työtä jotkut tykkäävät tehdä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, ei työ aina tunnu työltä ja ehdottomasti työni positiivisia puolia on tuo vaihtelevuus, eli pääsee ulkoilmaan, pääsee jopa kävelylle työpaikan ulkopuolellekkin, museoihin, kirjastoihin jne.
Mutta täytyy kyllä myös sanoa, että kyllä se leikkiminenkin on aikuiselle aikamoista työtä pidemmän päälle ja kun sitä täytyy koko päivä tehdä, ei ole kovin luontevaa painaa tuntikausia niitä hippaleikkejä ja esittää korostuneen innostunutta ihan kaikesta mitä lapset keksii :D
Ja tietenkin on sitten se fyysisempi puolikin, etenkin pienten ryhmässä oleminen on fyysisesti sen verran raskasta, ettei siellä pysty olemaan ihminen jolla mitään oireita missään päin kehoa, selkäongelmat yleisiä. Siirtymätilanteet ottaa myös aikansa, jos on täysi määrä lapsia, eli niiden leikkien välissä pitää vaihtaa vaippoja ja kun on vaihtanut vaipat kohta taas pitää joltain pestä kakka ja sitten puetaankin jo ulos ja kurakelillä sinne ulos saakin pukea vaikka mitä ja silti sisälle tullessa puolet vaatteista kuivauskaappiin jne.Ja huom. useimmissa päiväkodeissa ei työntekijöillä ole edes ruokataukoa, omatkin eväät syödään siellä lasten keskellä, juostaan lisäämässä ruokaa tai syötetään useampaakin vauvaa samalla kun yritetään itsekkin mättää ruokaa naamaan.
Päiväuniaika saattaa olla pieni lepotauko kaiken keskellä JOS kaikki nukkuvat, useimmiten eivät nuku, useimmiten yhdellä kestää pidempään nukahtaa samalla kun toinen taas herää aikaisemmin.
Ja sitten, kun saa kaikille ne kuravaatteet päälle ja päästään ulos, niin joku tekee taas kakan ja eikun takaisin sisälle, purkamaan paketti, pesemään ja pukemaan uudestaan :,D
Tai isomman lapsen kohdalla: Kun on saanut ulkovaatteet ja kuravaatteet lapselle päälle ja päästy ulos, niin lapsi tulee sanomaan että "pissattaa!" :,D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BTW onko kaikki tarhatädit ns. ulkoilmaihmisiä vai onko se joillekin ihan tuskaa, että pitää siellä pihalla olla, vaikka missä kelissä?
Vamaan aikalailla ulkoilmaisia ihmisiä, mutta ongelmia muodostuu, kun ei aina välttämättä ole oikeanlaista vaatetta joka kelille, työnantajathan siis eivät maksa päiväkodin työntekijöille mitään vaatteita, ei sisälle työvaatteita, eikä ulos työvaatteita, kaikki on työntekijän kustannettava ja huollettava itse.
Heh, no entä jos työnantaja hankkisi yhdenmukaiset kurikset ja haalarit ynnä muut vermeet työntekijöille! :O

No sehän olisi mahtava juttu! olisi aina säänmukainen vaatetus töissä, eikä niitä vaatteita tarvisi edes viedä kotiin. Vielä kun saisi ulkohaalarin lisäksi kengätkin niin vieläkin parempi.
Onhan se välillä vähän kurja käyttää itse ostamia vaatteita työhön, jossa pitää ottaa kuraisia, hiekkaisia ja räkäisiä lapsia syliin ja istua jossain kuraisella ja hiekkaisella hiekkalaatikon reunalla jne. Usein ei edes vanhemmat halua niitä lapsia ottaa syliin, vaan käyvät vaihtamassa kuraiset vaatteet pois ennen kotiinlähtöä ja sylittelyä.
Olipa eilen pojallani paska housussa kun hain kotiin että sillälailla olivat vaan ulkoilmasta nauttineet.
Niitä paikkoja on paljon auki. Sinne vaan töihin.
Rentous on siitä kaukana kun jokaisella taaperolla on oma tahto ja tekevät vaarallisia temppuja ympäriinsä eivätkä halua noudattaa mitään askarteluohjeita, huutavat ja kiljuvat täysillä, eivät osaa syödä tai pukea itse kunnolla ainakaan jne...
Vierailija kirjoitti:
Olipa eilen pojallani paska housussa kun hain kotiin että sillälailla olivat vaan ulkoilmasta nauttineet.
Aivan ja sitten on vielä nämä valittavat vanhemmat, joille on maailmanloppu jos se hänen lapsensa kakka on ulkona jäänyt huomaamatta (huom. ulkona jossa voi olla hyvinkin 20 alle 3 vuotiasta lasta yhtäaikaa ulkoilemassa, jos ryhmiä on useita), eikä olekkaan valmis ja puhdas paketti kotiinvietäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Olipa eilen pojallani paska housussa kun hain kotiin että sillälailla olivat vaan ulkoilmasta nauttineet.
Kannattaa hoitaa itse, jos ei ole tyytyväinen.
Sellasta ammattinimikettä kuin täti tai setä ei ole olemassa! Työntekijät on varhaiskasvatuksen opettajia tai varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.
Miksi et kouluttaudu päikyntädiksi? Tosin he eivät taida pahemmin leikkiä lasten kanssa. Perhepäivähoitaja tai lasten kerho-ohjaaja voisi olla sinulle siis parempi ammatti.