Lue keskustelun säännöt.
Mies on aivan sairaan surkea kasvattajana!
13.11.2013 |
Se kyllä halailee ja lukee iltasatuja ja sellaista lempeyttä ja yhdessäoloa mutta kasvattamisesta se ei tajua/välitä mitään!
Kaksi esimerkkiä tältä illalta, meillä on uhmaikäinen ja vähän vanhempi leikki-ikäinen:
Uhmis meni sotkemaan isomman legoleikkejä, oli järjestänyt jutut nätisti riviin ja jutteli itsekseen ja leikki niillä nätisti, uhmis menee nauraa ja tahallaan sotkee ja levittää kaiken rajusti menemään. Isompi alkaa huutaa että eiiii ei saa! Mies, joka siinä ihan vieressä muutenkin katsoo taas kerran isompaa ja komentaa, että hei älä huuda! Lopeta ruma huutaminen! Siinä saa uhmis jatkaa sotkemista ja nauramista, kiusata tahallaan ja mies komentaa sitä isompaa. Isompi purskahtaa itkuun.
Isompi ottaa kaupasta ostetun valmispuuropaketin ja alkaa laittaal lautaselleen että syö iltapalaksi. Pienempi tulee siihen että hänkin tahtoo sitä. Isompi sanoo, että ei et saa, hän jättää loput puurosta aamuksi itselleen. Pieni hädissään että hänkin tahtoo sitä. Mies kuuntelee (mä kuulen tilanteen pesuhuoneesta jossa viikkaan pyykkejä, mutta en ole siihen menossa kun tiedän että mies keittiössä) eri lautaselle, että tämän hän syö aamulla ja sä et saa mitään. Mies alkaa siinä että hohhoijaa oletpa sä ilkeä, miten sä voit noin toimia, hohhoijaa äitii tuu säkin nyt tänne kuuntelemaan, että mitä nyt tehdään?! Isompi vie toisen lautasista jääkaappiin ja yrittää ylettyä laittamaan sitä sinne hyllylle, mies huokailee vaan että voi että. Ei osaa puuttua jämäkästi, että kuulepas nyt, puurosta puolet sulle ja puolet sulle ja aamulla tehdään uudet puurot, lapsi ei asiaa määrää vaan aikuinen.
Siis se on niin avuton, niin tumpelo, ja aina vaan huokailee että hohhoijaa miten on niin vaikeaa. Miten voi olla niin vaikeaa aikuiselle kaikki tällainen?! Ikävintä, että suuttuu sitten mulle, kun neuvon häntä miten tilanteissa tulisi käyttäytyä. Mun on erittäin rankkaa olla kotona kun mies siinä, kun pitäisi antaa toisen tehdä ja ohjata, mutta toinen ei osaa yhtään toimia fiksusti tilanteissa. Vastuu vaan lapsille, niin itse ei tarvitse ymmärtää mitään..
Ainoa missä vetää rajoja on sitten se, että ei nyt mennä ulos kun on huono keli, ei nyt oteta sitä ja tätä..ei nyt saa. Rajoittaa, muttei osaa ohjata ja neuvoa, keksiä ja _olla aikuinen_!
Kommentit (20)
Mies on ainoa lapsi, luulen että sekin vaikuttaa? Päässyt kai aika helpolla ja itsekeskeisesti, nyt on vaikea tätä "draamaa" käsitellä mikä tässä on ja ymmärtää sisarusten välisiä suhteita, mustasukkaisuutta, oikeudenmukaisuutta.. mutta miten hän edes kiinnostuisi enemmän, että ottaisi tilanteet tosissaan ja olisi kiinnostunut keskustelemaan kasvatusasioista kanssani? Harmittaa, että lapset kärsivät isän avuttomuuden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä hiukan samantapaista.
Esim. mies kun komentaa ja uhmis sitten huutaa takaisin jotain, niin mies ei reagoi mitenkään, antaa vaan huutaa mitä sattuu. Lopulta mä meen usein siihen väliin, että sinä et saa huuta isille, jos sinua komennetaan ja nyt tottelet. Kyllä se uhmis sitten lopulta tottelee, mutta en tajua miksei mies voi itse puuttua siihen käytökseen...
Jos mies on neuvoton, silloin sinä menet tilanteeseen ohjaamaan nolaamatta is'ää ja lapsia.
- Äiti näki miten tämä puurojuttu oli suunniteltu. Tehdäänpä näin että...
Tai: otat sen uhmiksen mukaasi ja sanot: tulepa hommiin äidin kanssa, laitetaan pyykit. Sillä välin isi auttaa varmaan isoveljeä tekemään Legoista jotain.
Pieni kaipaa huomiota ja iso kaipaa yhdessäoloa. Ei siitä tarvitse tehdä arvovalta- ja kasvatustaitodraamaa, kun aikuiset ovat aikuisia.
Mä koen äitinä suurta ristiriitaa: ei saisi puuttua aikuisen juttuihin, mutten voi hyväksyä ja katsoa noita tilanteita hiljaa sivussa. Mietin, mitä vaikutuksia isän osaamattomuudella/ymmärtämättömyydellä on lapsiin, kun noita tilanteita isän kanssa tulee?
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:21"]
miten hän edes kiinnostuisi enemmän, että ottaisi tilanteet tosissaan ja olisi kiinnostunut keskustelemaan kasvatusasioista kanssani?
[/quote]Näistä asioista tulee keskustella ennen lasten hankintaa. Lasten kasvattaminen on suunnaton projekti, eikä yhtiökumppaniksi kannata valita ihmistä, jolla on hyvin erilaiset kasvatusnäkemykset kuin itsellä on. Myös se, ettei ole oikein mitään ajatuksia tai näkemystä lapselle opetettavista asioista ja käytettävistä kasvatuskeinoista, on selvä varoitusmerkki. Kasvatusta ei voi suunnitella ennalta, mutta siihen voi kyllä varautua ennalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:21"]
miten hän edes kiinnostuisi enemmän, että ottaisi tilanteet tosissaan ja olisi kiinnostunut keskustelemaan kasvatusasioista kanssani?
[/quote]Näistä asioista tulee keskustella ennen lasten hankintaa. Lasten kasvattaminen on suunnaton projekti, eikä yhtiökumppaniksi kannata valita ihmistä, jolla on hyvin erilaiset kasvatusnäkemykset kuin itsellä on. Myös se, ettei ole oikein mitään ajatuksia tai näkemystä lapselle opetettavista asioista ja käytettävistä kasvatuskeinoista, on selvä varoitusmerkki. Kasvatusta ei voi suunnitella ennalta, mutta siihen voi kyllä varautua ennalta.
[/quote]
Täytyy sanoa, että toi on pelkkää diibadaabaa. Toki voi puhua ja miettiä ja keskustella ja suunnitella. Mutta sitten se elävä elämä ja todellisuus voi olla niin eri asia kuin etukäteen osaisi kuvitella. En ole koskaan ymmärtänyt kommentteja, että olisit ajatellut etukäteen. Kaikkea ei vain voi ajatella etukäteen. Kuinka osaisi keskustella kaikesta mahdollisesta kasvatukseen liittyvästä, kun ennen lapsia ei moisista tilanteista ole mitään käsitystä - ei osaa edes kuvitella kaikkkia niitä tilanteita, joissa pitää "kasvattaa"...
Joo ja moni asia mistä meille keskusteltiin, on ollut käytännössä aivan erilaista. Mies sanoi, että sitten hän ei ainakaan tahdo näin ja näin..mutta juuri niin on tehnyt. Minä ajattelin tietyissä asioissa, että niissä olen ainakin taitava mutta ne olleetkin haaste ja toiset onnistuneet luonnostaan. Ja se, että etukäteen ei ymmärtänyt mitä se väsymys ja sitovuus todella on. Miten ei jaksa toimia oikein, kun on väsynyt. Että siinä mielessä etukäteen puheet on tosiaan aika diibadaabaa vaikka tosiaan tärkeä onkin keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on myöskin onneton ja tuntuu että ollaan eri mieltä ihan kaikesta. Meillä on 1v lapsi ja lisäksi miehellä on ennestään 4v lapsi. Tuntuu että surkeammaksi vaan muuttuu, tai sitten olen vasta nyt alkanut kiinnittää asiaan huomiota..
Esimerkkejä:
- 1v haluaa aina syödä kaiken ruoan, mitä ikinä vain näkee. Toisen lautaselta on aina parempaa kuin omalta ja niin edelleen. Mä yritän pitää ateriarytmistä kiinni, koska tuo lapsi söisi vaikka koko ajan. Mies usein napsii jotain omia aikojaan ja lapsi toki välillä näkee, ja sitten kun lapsi alkaa kitistä syötävää niin mies sitten antaa. Myös esim. ranskalaisia ja luoja ties mitä epäterveellistä. Ollaan puhuttu tästä sata kertaa ja viimeksi mies totesi, että kyllä hän aikoo jatkossakin antaa, jos lapsi haluaa. Ihan uskomatonta. Että kyllä 1v:n pitää saada kun 1v haluaa!
- Miehellä ei ole mitään kykyä käsitellä esikoisensa uhmaikää. Lapsi on vasta nyt aika pahassa uhmassa, ja mies käsittelee asiaa huutamalla ja olemalla niin epäjohdonmukainen kuin ikinä vaan voi olla. Toki lapsi on meillä aika vähän niin ehkä miehen kasvatuskyvyillä ja niiden puutteella ei ole hänen kannaltaan niin suurta merkitystä, mutta vähän voisi edes yrittää. Esim. kun 4v heittäytyy veltoksi vaatteita puettaessa niin mies tiputtaa hänet maahan. Kysyy ensin että löytyykö ne jalat ja kun ei lyödy niin tiputtaa lapsen maahan. Lapsi ei siis oikein osaa vieläkään itse pukea joten mies auttaa, ja lapsi on tavallaan siinä sylissä jolloin tuo tiputtaminen on mahdollista. Minusta ihan järjetöntä.
- Olettaa, että 4v toimii aina samantien ja juuri niin kuin mies haluaa. Hän ei jotenkin kykene lainkaan tajuamaan, että 4v on tosiaan vasta 4 eikä suinkaan 14! Lapsi on luonteeltaan aika raskas ja kyllähän siinä hermot menee itse kullakin, mutta kun ihan ei-uhmatilanteissakin pitää olla heti herne nenässä huutamassa ja komentamassa. Ystävällisiä sanoja mies ei juuri jakele.
Ylipäätään mies ei ole lainkaan kiinnostunut kasvattamisesta, ei yhtään mieti miten haluaa lapsiaan kasvattaa, millaisia ihmisiä haluaisi heistä tulevan jne. Asenne on, että kyllä ne siinä kasvaa ja ihan sama mitä tekee itse. Toisin sanoen minä tulen tekemään kaiken työn ja mies sabotoi sitä, ellei tähän saada jotain järkeä. Voisin olla ihan tyytyväinen jos mies vain ns. luovuttaisi eikä tekisi mitään, mutta kun sillä on noita omia ihan ihme juttuja, just kuten tuo lapsen tiputtaminen ja järjetön huutaminen.
En tajua miten koko miehestä on tällainen tullut. Kun tavattiin niin mies oli paljon lämpimämpi isä, toki lapsikin oli silloin vasta vähän yli 1v. Mutta silti. Tuntuu ettei aidosti välitä enää.
Eikö teillä muilla ole tällaisia ongelmia, ettei suju toisen puolison kanssa? Tuntuu, että muut eivät stressaa näitä juttuja ja minä kovastikin, miten teillä asiat toimivat? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 22:21"]
Eikö teillä muilla ole tällaisia ongelmia, ettei suju toisen puolison kanssa? Tuntuu, että muut eivät stressaa näitä juttuja ja minä kovastikin, miten teillä asiat toimivat? ap
[/quote]
Mulla nämä ovat todella suuria kynnyskysymyksiä ja välillä tekisi mieli jopa erota. Mutta eron tullessa lapsi olisi paljon enemmän isänsä kanssa kahdestaan, jolloin mies pääsisi soveltamaan vapaasti näitä mainioita kasvatusmenetelmiään. En tahdo sitäkään, nyt pääsen sentään puuttumaan itse asioihin ja "vahtimaan" ettei mies tee mitään älytöntä. Tulipa muuten mieleen, että ennen kuin minä huomautin asiasta niin mies saattoi teljetä uhmaavan lapsensa (tuolloin jotain 3v, vähän alle) pimeään kylpyhuoneeseen. Että huuda siellä nyt sitten.
En todellakaan tiedä miten jatkossa käy. Minuakin ärsyttää noi "olisit ajatellut" -kommentit. Itsehän tässä olen ajatellut ja paljonkin, mutta mies ei näytä paljon ajattelevan. Ja on ihan mahdotonta ajatella kaikkea, vai keskusteleeko keskiverto av-mamma miehensä kanssa siitä, miten toimitaan kun lapsi lyö isosiskoa lelulla päähän, miten toimitaan kun lapsi ei halua syödä omalta lautaselta, miten toimitaan jos 3v heräilee öisin, tai jos 4v ei suostu pukemaan itse, kuka käy lapsen kanssa ulkona ja kuinka paljon, voiko 1-vuotiaalle syöttää herkkuja, saako 1-vuotias tonkia rauhassa keittiön kaappeja, saako 1v koskea kännykkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut monessa perheessä saman ongelman, että vanhempaa sisarusta torutaan tuollaisissa asioissa aina. Mistä lie johtuu?
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:38"]
En ole koskaan ymmärtänyt kommentteja, että olisit ajatellut etukäteen. Kaikkea ei vain voi ajatella etukäteen.
[/quote]
Kasvatusnäkemyksiä voi kuitenkin ajatella etukäteen ja pitäisikin ajatella. Ei ihme, että perhe-elämä on niin vaikeaa, jos ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa valmistautumiseen ja reflektointiin. Kuten viestissäni sanoin, suunnittelu on hankalaa mutta valmistautuminen täysin mahdollista. Jokaista kasvatustilannetta ei voi ennakoida, mutta yleiset periaatteet ja keskeiset arvot on syytä kirkastaa, samoin suhtautuminen rankaisemiseen, ajatus työnjaosta ja näkemys siitä, mitkä ovat vanhemman keskeiset tehtävät ja hyvät ominaisuudet. Tilanteisiin on helppo reagoida, kun periaatteista ollaan samaa mieltä.
Ja ei tosiaankaan riitä, että näitä pohdiskelee itsekseen, vaan valmistautuminen täytyy tehdä yhdessä. Valitettavan harva muistaa vauvakuumeen keskellä, että on ryhtymässä puolison kasvatuskumppaniksi. Tämä on myös se vaihe, jolloin voi vielä huomata, ettei toinen ole vielä valmis tähän rooliin. Kärsivällisyyttä, harkintaa ja itsetuntemustahan tämä vaatii, mutta mitäpä ei vanhempi tekisi lapsensa kasvatuksen turvaamiseksi? -7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:11"]
Se kyllä halailee ja lukee iltasatuja ja sellaista lempeyttä ja yhdessäoloa mutta kasvattamisesta se ei tajua/välitä mitään!
Kaksi esimerkkiä tältä illalta, meillä on uhmaikäinen ja vähän vanhempi leikki-ikäinen:
Uhmis meni sotkemaan isomman legoleikkejä, oli järjestänyt jutut nätisti riviin ja jutteli itsekseen ja leikki niillä nätisti, uhmis menee nauraa ja tahallaan sotkee ja levittää kaiken rajusti menemään. Isompi alkaa huutaa että eiiii ei saa! Mies, joka siinä ihan vieressä muutenkin katsoo taas kerran isompaa ja komentaa, että hei älä huuda! Lopeta ruma huutaminen! Siinä saa uhmis jatkaa sotkemista ja nauramista, kiusata tahallaan ja mies komentaa sitä isompaa. Isompi purskahtaa itkuun.
Isompi ottaa kaupasta ostetun valmispuuropaketin ja alkaa laittaal lautaselleen että syö iltapalaksi. Pienempi tulee siihen että hänkin tahtoo sitä. Isompi sanoo, että ei et saa, hän jättää loput puurosta aamuksi itselleen. Pieni hädissään että hänkin tahtoo sitä. Mies kuuntelee (mä kuulen tilanteen pesuhuoneesta jossa viikkaan pyykkejä, mutta en ole siihen menossa kun tiedän että mies keittiössä) eri lautaselle, että tämän hän syö aamulla ja sä et saa mitään. Mies alkaa siinä että hohhoijaa oletpa sä ilkeä, miten sä voit noin toimia, hohhoijaa äitii tuu säkin nyt tänne kuuntelemaan, että mitä nyt tehdään?! Isompi vie toisen lautasista jääkaappiin ja yrittää ylettyä laittamaan sitä sinne hyllylle, mies huokailee vaan että voi että. Ei osaa puuttua jämäkästi, että kuulepas nyt, puurosta puolet sulle ja puolet sulle ja aamulla tehdään uudet puurot, lapsi ei asiaa määrää vaan aikuinen.
Siis se on niin avuton, niin tumpelo, ja aina vaan huokailee että hohhoijaa miten on niin vaikeaa. Miten voi olla niin vaikeaa aikuiselle kaikki tällainen?! Ikävintä, että suuttuu sitten mulle, kun neuvon häntä miten tilanteissa tulisi käyttäytyä. Mun on erittäin rankkaa olla kotona kun mies siinä, kun pitäisi antaa toisen tehdä ja ohjata, mutta toinen ei osaa yhtään toimia fiksusti tilanteissa. Vastuu vaan lapsille, niin itse ei tarvitse ymmärtää mitään..
Ainoa missä vetää rajoja on sitten se, että ei nyt mennä ulos kun on huono keli, ei nyt oteta sitä ja tätä..ei nyt saa. Rajoittaa, muttei osaa ohjata ja neuvoa, keksiä ja _olla aikuinen_!
[/quote]
Antakaa lapsien hoitaa asiansa itse. Miksi se isompi ei itse hoida asiaa vaan itkee kuin pikkutyttö?
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:48"]
Mun mies on myöskin onneton ja tuntuu että ollaan eri mieltä ihan kaikesta. Meillä on 1v lapsi ja lisäksi miehellä on ennestään 4v lapsi. Tuntuu että surkeammaksi vaan muuttuu, tai sitten olen vasta nyt alkanut kiinnittää asiaan huomiota..
Esimerkkejä:
- 1v haluaa aina syödä kaiken ruoan, mitä ikinä vain näkee. Toisen lautaselta on aina parempaa kuin omalta ja niin edelleen. Mä yritän pitää ateriarytmistä kiinni, koska tuo lapsi söisi vaikka koko ajan. Mies usein napsii jotain omia aikojaan ja lapsi toki välillä näkee, ja sitten kun lapsi alkaa kitistä syötävää niin mies sitten antaa. Myös esim. ranskalaisia ja luoja ties mitä epäterveellistä. Ollaan puhuttu tästä sata kertaa ja viimeksi mies totesi, että kyllä hän aikoo jatkossakin antaa, jos lapsi haluaa. Ihan uskomatonta. Että kyllä 1v:n pitää saada kun 1v haluaa!
- Miehellä ei ole mitään kykyä käsitellä esikoisensa uhmaikää. Lapsi on vasta nyt aika pahassa uhmassa, ja mies käsittelee asiaa huutamalla ja olemalla niin epäjohdonmukainen kuin ikinä vaan voi olla. Toki lapsi on meillä aika vähän niin ehkä miehen kasvatuskyvyillä ja niiden puutteella ei ole hänen kannaltaan niin suurta merkitystä, mutta vähän voisi edes yrittää. Esim. kun 4v heittäytyy veltoksi vaatteita puettaessa niin mies tiputtaa hänet maahan. Kysyy ensin että löytyykö ne jalat ja kun ei lyödy niin tiputtaa lapsen maahan. Lapsi ei siis oikein osaa vieläkään itse pukea joten mies auttaa, ja lapsi on tavallaan siinä sylissä jolloin tuo tiputtaminen on mahdollista. Minusta ihan järjetöntä.
- Olettaa, että 4v toimii aina samantien ja juuri niin kuin mies haluaa. Hän ei jotenkin kykene lainkaan tajuamaan, että 4v on tosiaan vasta 4 eikä suinkaan 14! Lapsi on luonteeltaan aika raskas ja kyllähän siinä hermot menee itse kullakin, mutta kun ihan ei-uhmatilanteissakin pitää olla heti herne nenässä huutamassa ja komentamassa. Ystävällisiä sanoja mies ei juuri jakele.
Ylipäätään mies ei ole lainkaan kiinnostunut kasvattamisesta, ei yhtään mieti miten haluaa lapsiaan kasvattaa, millaisia ihmisiä haluaisi heistä tulevan jne. Asenne on, että kyllä ne siinä kasvaa ja ihan sama mitä tekee itse. Toisin sanoen minä tulen tekemään kaiken työn ja mies sabotoi sitä, ellei tähän saada jotain järkeä. Voisin olla ihan tyytyväinen jos mies vain ns. luovuttaisi eikä tekisi mitään, mutta kun sillä on noita omia ihan ihme juttuja, just kuten tuo lapsen tiputtaminen ja järjetön huutaminen.
En tajua miten koko miehestä on tällainen tullut. Kun tavattiin niin mies oli paljon lämpimämpi isä, toki lapsikin oli silloin vasta vähän yli 1v. Mutta silti. Tuntuu ettei aidosti välitä enää.
[/quote]
Miten sille sun miehelle oli tullut ero edellisestä suhteesta kun lapsi oli vasta 1 v.? Aika helmen oot löytänyt...
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:27"]
Meillä hiukan samantapaista.
Esim. mies kun komentaa ja uhmis sitten huutaa takaisin jotain, niin mies ei reagoi mitenkään, antaa vaan huutaa mitä sattuu. Lopulta mä meen usein siihen väliin, että sinä et saa huuta isille, jos sinua komennetaan ja nyt tottelet. Kyllä se uhmis sitten lopulta tottelee, mutta en tajua miksei mies voi itse puuttua siihen käytökseen...
[/quote]
Ikävä juttu, mutta onneksi tuet miestäsi! Se ei ole mikään itsestäänselvyys, olen huomannut.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 00:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:38"]
En ole koskaan ymmärtänyt kommentteja, että olisit ajatellut etukäteen. Kaikkea ei vain voi ajatella etukäteen.
[/quote]
Kasvatusnäkemyksiä voi kuitenkin ajatella etukäteen ja pitäisikin ajatella. Ei ihme, että perhe-elämä on niin vaikeaa, jos ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa valmistautumiseen ja reflektointiin. Kuten viestissäni sanoin, suunnittelu on hankalaa mutta valmistautuminen täysin mahdollista. Jokaista kasvatustilannetta ei voi ennakoida, mutta yleiset periaatteet ja keskeiset arvot on syytä kirkastaa, samoin suhtautuminen rankaisemiseen, ajatus työnjaosta ja näkemys siitä, mitkä ovat vanhemman keskeiset tehtävät ja hyvät ominaisuudet. Tilanteisiin on helppo reagoida, kun periaatteista ollaan samaa mieltä.
Ja ei tosiaankaan riitä, että näitä pohdiskelee itsekseen, vaan valmistautuminen täytyy tehdä yhdessä. Valitettavan harva muistaa vauvakuumeen keskellä, että on ryhtymässä puolison kasvatuskumppaniksi. Tämä on myös se vaihe, jolloin voi vielä huomata, ettei toinen ole vielä valmis tähän rooliin. Kärsivällisyyttä, harkintaa ja itsetuntemustahan tämä vaatii, mutta mitäpä ei vanhempi tekisi lapsensa kasvatuksen turvaamiseksi? -7
[/quote]
Ihan samaa olen miettinyt. Hauska kuulla, että joku, jolla on jo lapsia, ajattelee sanoin, itselläni ei nimittäin vielä ole.
Minusta on tosiaan outoa, että tällaista "henkisen valmistautumisen" laiminlyöntiä jopa ihannoidaan, kun "eihän sitä nyt etukäteen voi mistään mitään tietää". Ei kaikkea voikaan, mutta kyllähän itse kukin on nähnyt lapsia ympärillään ja voi pohtia, miten itse toimisi vastaavissa tilanteissa, mihin asioihin panostaa ja millä ei ole niin väliä - kannatan sitä "keskieurooppalaista" näkemystä, ettei lapsi saa kasvaa mihin suuntaan vain kuin joku rikkaruoho. Olen muutenkin sitä mieltä, että ihmisen on hyvä selvittää itselleen omat arvonsa ja periaatteensa ja elää niiden mukaan.
Kyllä, syytä on puhua etukäteen. Mutta kun ollaan tällaisessa tilanteessa perheessä, niin miten silloin toimia?
Kaikki eivät ole hyviä kaikessa. Kasvattaminen vaatii koko joukon ominaisuuksia ja taitoja, joita ei kaikilla ole. Opetella tietysti voi, mutta lahjattomuus ja motivaation puute voivat tässäkin tapauksessa tehdä siitä vaikeaa.