Mitäs sitten selitetään työhaastattelussa kun on itse irtisanoutunut
työnantajasta johtuvasta syystä ja jäänyt työttömäksi eikä saanut karenssia (eli oli tosiaan työanantajan syy työkkärinkin mielestä) kun entistä pomoa jne ei passaa haukkua?
Kommentit (3)
Mä olen vaihtanut työpaikkaa 3x lennossa 2-3 vuoden välein eikä ole tarvinnut ihmeesti selitellä. Olen sanonut että olen irtisanoutunut kun on tarjottu mielenkiintoisempia töitä ja nyt viimeisen kerran otin vapaaehtoisesti paketin YT neuvotteluissa. Eihän siinä ole mitään omituista.
Vuosia sitten irtisanouduin koska työnantajan käytös ja työn määrä ajoi burn outin partaalle. Silloin kerroin seuraavassa työhaastattelussa että ko työtehtävät oli nyt kokeiltu ja koettu loppuun ja etsin jotain muuta työtä. Ja ensin menin vuokrafirman kautta määräaikaiseen "toipumaan" ja seuraava olikin taas vakituinen työ missä olin 8 vuotta.
Joo, kuuluu sanoa että kaipaat uusia haasteita. Ehdottomasti ei mitään selittelyjä, kaikki muu on oma asiasi.
Sano, että halusit uusia haasteita. Mitä se kenellekään kuuluu millä rahoilla olet väliajan elellyt. ;)