Lindexillä on siis normaalia, että vaatteissa on reikiä?
Ostin ensimmäistä kertaa Lindexiltä lapselle vaatteita. Kotiin tultuani huomasin, että yhdissä housuissa oli pieni reikä. Harmistuin tietysti ja ajattelin käyväni vaihtamassa housut. No, Lindexillä sitten hapan myyjä totesi, että juu tämä reikä on tullut hälyttimestä ja tämmöisiä meillä on monissa vaatteissa. Pesussa menee sitten umpeen. En ole vielä ehtinyt noita pestä, innolla odotan miten käy.
Aika erikoista, että pidetään ihan tavallisena, että vaatteisiin tulee reikä hälyttimen takia! Eipä missään muussa kaupassa ole tullut tällaista vastaan. Ja tuo myyjäkin oli niin nihkeä, jonkun toisen sanomana tästä olisi voinut jäädä ihan hyvä maku suuhun, mutta tuollainen ylimielinen asenne ei kyllä palvele kyseistä puljua. Jos noihin housuihin jää pesunkin jälkeen reikä niin en taatusti osta tuolta enää mitään.
Kommentit (22)
Jos siitä on lanka rikki niin purkautuu eikä mene "umpeen". Jos taas ei ole lankaa rikki niin saat sen ihan käsilläkin tasoitettua umpeen. Itsekin olen näitä reikiä löytänyt monenkin kaupan vaatteista ja usein yritän myös muistaa tarkistaa ostoksen heti jäikö reikää.
Itse ostin Kappahlista neuleen ja juuri aloittanut myyjä (kertoi itse) alkoi repimään hälytintä pois SAKSILLA kun ei saanut sitä sillä laitteella pois. Yritti sitä siihen väärinpäin kun toinen myyjä tuli auttamaan. Onneksi sain suuni auki ja sanoin että mahtoiko niistä saksista tulla reikä ja kunnon reikähän siihen oli tullut. Minä tietenkin sain toisen neuleen tilalle.