Tajuatteko vanhentuneenne?
Hölmö kysymys, mutta missä kohdin olette "tajunneet" vanhentuneenne?
Olen itse jo lähempänä 40v ja viime vuonna sain ensimmäisen lapsen.
Siihen asti olen saanut elää aika huoletonta elämää miehen kanssa. Vaikka on siis opiskeltu ja töissä oltu aina, on elämä kuitenkin ollut semi helppoa ilman isompia huolenaiheita.
Lapsi siis syntyi ja eihän se toisaalta muuttanut elämää kuin paremmaksi. Mutta, olen vasta nyt tajunnut miten vanha oikeasti olen. Vaikka 40 on uusi 30v jne., niin silti.
Olen lähemmäs 60v kun lapseni ehkä muuttaa pois kotoa.
Ikäkriisi siis saavuttanut minutkin.
Kommentit (18)
Tajuan.
En sen kummemmin ikäkriiseile, enkä haikaile nuorempaa minää, mutta peilistä näen juonteiden tulleen, kroppa alkaa juilimaan, särkee välillä polvia ja välillä selkää. Liikuntaa ei voi enää harrastaa niin rajusti, ainakaan ilman kunnon lämmittelyjä.
Ja rauhoittunut olen paljon, viihdyn itsekseni, tykkään kaikenlaisesta keski-ikäisestä puuhasta, kuten marjastamisesta, mökillä itsekseen olosta, siivoamisesta, uutiset kiinnostaa ja politiikka.
Ennen kiinnosti kaverit, bileet, meno, meininki ja miehet, nykyään kotona olo, perhe, sukulaiset, itsekseen oleminen. Rauhallista oleilua.
Enpä oikein.
Tunnen itseni vieläkin nuoreksi ja jotenkin minulla on sellainen opiskelijan identiteetti vielä. Kuvittelen myös näyttäväni samalta kuin aikoinaan. Kaipa se on jonkinlaista defenssiä. Todellisuudessa kun katsoo itsestään kuvaa 10 vuotta sitten ja jonkun toisen ottamaa kuvaa nykypäivänä, niin eihän sitä samalta näytä. Kasvot ovat kaventuneet ja hiusrajakin on kiistatta menetetty :D
M33
Ei ole partneria tai lapsia, en koe tietyllä tavalla aikuistuneeni vaikka töissä käyn ja itseni elätän. Peilistä on katsonut sama naama kaikki nämä vuodet, tosin nyt neljänkympin kulmilla otsaan on alkanut tulla ryppyjä ja hiukset harveta. Kaipa tässä nyt vasta pikkuhiljaa tajuaa olevansa pian vanha kääkkä.
Minä sain ensimmäisen lapsenlapseni 40 vuotiaana, että jos sinä olet ihan elämän alussa 40 vuotiaana niin on ehkä aikakin lopettaa olemasta lapsi.
Minusta kaikki ikäiseni näyttävät tosi vanhoilta mummeilta ja ukeilta. Mutta niin varmaan minäkin, vaikken oikein tajua sitä itse ;)
Haastava laji tämä vanheneminen.
Vm 1962
Ikänäkö, nivelten kolotus ja vaihdevuosien kuumat aallot. Siinä nyt alkajaisiksi vanhenemisen merkkejä.
Sen tajuaa mutta samaan aikaan ei tajua. Itse kokee olevansa kuin ennenkin mutta Heikki Paasonen on niin kummasti vanhentunut. Ihan äskenhän hän oli poikanen.
Tietysti tajuan vanhentuneeni. Ikääntyminen ei kuitenkaan aiheuta ikäkriisiä, koska sen syy on enemmänkin toteutumattomissa unelmissa kuin ikääntymisessä. Olen ollut onnekas, kun olen onnistunut toteuttamaan haaveeni.
Minkä minä sille voin, että kaljuunnun tai nahka roikkuu. Olen kuitenkin onnellinen ihmissuhteistani, taloudellisesta tilanteestani, terveydestäni ja monesta muusta asiasta.
Jokainen vuosi on ollut edellistä parempi, enkä todellakaan haluaisi aloittaa uutta nuoruutta.
Olen nuorekas, mutta pian 48 v täyttävänä olen viime aikoina huomannut. En niinkään fyysisesti, vaan psyykkisesti.
Pian päättyy 30 vuoden työ, kun nuorempi lapsi lähtee ensin armeijaan ja sitten kotoa. Ensi kertaa aikuisena en ole vastuussa jälkeläisistä. Se on kohdallani isompi asia kuin ammatin tai ulkonäön muutos, vaikka nekin ovat ajankohtaisia.
Elämää on vielä jäljellä. Silti seison vedenjakajalla. Tästä taas parin vuoden jälkeen jatkan.
Vierailija kirjoitti:
Sen tajuaa mutta samaan aikaan ei tajua. Itse kokee olevansa kuin ennenkin mutta Heikki Paasonen on niin kummasti vanhentunut. Ihan äskenhän hän oli poikanen.
Ha Simo Vaatehuoneelta. Oliko sekin julkkiksena noin nuori?
Olen vain viisastunut, en vanhentunut. :)
Nostan penkistä 100 kiloa vaikka itse painan 80 kg, tukkaa löytyy edelleen muotikampauksiin, ja naiset baarissa luulee kolmekymppiseksi. En tunne itseäni vanhaksi muuta kuin ikätoverieni seurassa, joista ainakin puolet on niin setäytyneitä ja tätiytyneitä, että alkaa jo vieroksuttaa itseäni. Osa ihmisistä muuttuu mummoiksi ja papoiksi ennenaikaisesti, muttei se minun vikani ole.
M44
Vierailija kirjoitti:
Nostan penkistä 100 kiloa vaikka itse painan 80 kg, tukkaa löytyy edelleen muotikampauksiin, ja naiset baarissa luulee kolmekymppiseksi. En tunne itseäni vanhaksi muuta kuin ikätoverieni seurassa, joista ainakin puolet on niin setäytyneitä ja tätiytyneitä, että alkaa jo vieroksuttaa itseäni. Osa ihmisistä muuttuu mummoiksi ja papoiksi ennenaikaisesti, muttei se minun vikani ole.
M44
Klassinen esimerkki, ei ole tajunnut vanhentuneensa. Kaikki muut kyllä tajuavat. Ps. Ne naiset baarissa ovat vain kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun näkee jonkun omaa ikäluokkaa olevan henkilön kuvan, niin sitä pöyristyy, että en kai minä itse noin vanhalta sentään näytä. Eli vastaus on: en tajua.
Niin totta!
Kyllä sen tajuaa ja peilistä näkee. Pääasia että huumorintaju on tallella! Sillä pääsee pitkälle.
Aika huonosti. Joka kerran kun katson peiliin hämmästyn näkemääni.
Nyt parin viimevuoden aikana kivut ja unettomuus on alkaneet näkyä naamasta omiin silmiin vaikka edelleenkin mua pidetään nuorekkaana.
Harmaat suortuvat paksuissa punaruskeissa hiuksissani ei häiritse mutta väsymyksen juonteet kyllä. Ryppyjä ei juurikaan muuten ole.
Pahinta on vartalon mallin muuttuminen, kivut painaa kumaraan. Paino on onneksi normaali ja tulee pysymäänkin. En halua ylipainoa rasittamaan niveliä yhtään enempää.
n60v
Huomaan vanhentuneeni aina silloin, kun ajan autoa. Ajan huomaamattani varovaista mummovauhtia ja aina on perässä pitkä jono.
Aina kun näkee jonkun omaa ikäluokkaa olevan henkilön kuvan, niin sitä pöyristyy, että en kai minä itse noin vanhalta sentään näytä. Eli vastaus on: en tajua.