Hormonikierukka voi pilata elämäsi!
Oman kokemukseni perusteella haluan muistuttaa kaikkia hormonikierukan käyttäjiä kiinnittämään huomiota omaan olotilaan! Poistatin kierukan jokin aika sitten muutaman käyttövuoden jälkeen - aivan liian pitkään kärsittyäni. Ensimmäinen kierukasta aiheutunut ongelma oli painonnousu. Kroppaan kertyi nestettä aivan eri tavalla kuin ennen, olo oli kuin räjähtämäisillään olevalla pingviinillä. Väsymys oli tolkutonta ja mieli todella maassa vaikean koskaan ole aikaisemmin ollut masennukseen taipuvainen. Tästähän aiheutuikin tuskainen kierre, turvonneena ja väsyneenä ei jaksanut liikkua, mikä taas väsytti ja masensi lisää. Verenpaine heitteli ja pulssi hakkasi välillä järkyttävää tahtia, näkö hämärtyi. Hikoilupuuskat kiusasivat vaikka vaihdevuosiin on todennäköisesti vielä hyvän matkaa, kesän helteet tuntuivat sietämättömiltä. Nivelet ovat kipuilleet, eikä sitä ole ainakaan parantanut käsien ja jalkojen tuskainen turvotus.
Kaiken kaikkiaan hormonivaikutukset saivat minut tuntemaan itseni kaikkea muuta kuin naiselliseksi. Kierukan laitto osui epäonnisesti ajankohtaan jolloin elämässä oli muitakin muutoksia. Tästä syystä kaikkien fyysisten ongelmien yhteys kierukkaan hämärtyi. Osaltaan tähän vaikutti kierukan (ainoa) hyvä ominaisuus, kuukautisten poisjäänti. Jotenkin kierukan uskotteli "toimivan hyvin" kun vuodotkin mukavasti jäivät. Väsyneeksi, vihaiseksi ja elämäänsä kyllästyneeksi hirviöksi muuttumisen kuvittelin johtuvan jostain ihan muusta. Näin annoin muutaman vuoden elämästäni tavallaan valua hukkaan ja se kyllä ottaa päähän rankasti.
Tarkkailkaa hyvät naiset siis olotilaanne kokonaisvaltaisesti kierukan laiton jälkeen! Useimmille kierukka sopii mainiosti ja helpottaa elämää, mutta löytyy myös meitä joiden elämästä se tekee tuskaista. Jos haittavaikutukset ei puolessa vuodessa lievene, ei tuskaa kannata pitkittää. Muuten on niin perhe- kuin ystävyyssuhteetkin vaarassa oman terveyden lisäksi. Pelottaa ajatellakin mitä omalle terveydelle olisi lopulta tapahtunut jollei hormonihärveliä vihdoin olisi poistettu!
Kommentit (27)
Vuosi Hormonikierukkaa riitti kiitos
Lukematon määrä lääkärin käyntejä milloin ihokuiva, tukka tippuu, nivelet kipeät jne kunnes mietin milloin tämä alkoi. No hupsis kun meni yksi yhteen hormoonikierukan laiton jälkeen. Aloin puhua lääkäreille asiasta , osa kielsi yhteyden, osa pystyi rehellisesti sanomaan etteivät ole hormonaalisen toiminnan asiantuntijoita vaan siihen on oma lääkäri kunta.
Heti samana päivänä kun kierukka poistettiin huomasin oloni pirteäksi, ei helkutti, johtuiko väsymyksenikin tästä. No tästä vuoden kestäneestä ja koko ajan oireiden lisääntyneestä tilasta ei ole matka kuin ylös päin toivottavasti . Komppaan ihmisiä jotka uskaltavat sanoa äänen nämä oireet ja toivon ettei ihmiset joille ei tule mitään oireita tai eivät tajua oireita , eivät vähättele toisten tuntemuksia, se jos mikä on itsekästä nykypäivää, minä minä minä ja kun minulla ei ole niin ei voi olla muillakaan..
Olen käyttänyt ja saman ajan on ollut selittämättömiä fyysisiä oireita. Lääkäri mainitsi, että voi olla, ettei kierukka sovi mulle.
Aion ottaa hormonikìerukan pois! Ollut nyt n8v.
Nivelkipua, jatkuvaa painonousua vaikka elän terveellisesti, hormoninäppyä kaulalla, korkeaa sykettä, masennusta, ei palautumista edes yöllä...
Vierailija kirjoitti:
Muuten samaa mieltä, mutta minusta puoli vuotta on liian lyhyt aika. Vuodin verta melkein vuoden ajan kierukan laitosta lähes päivittäin ja finniä pukkasi kuin teini-ikäisellä. Meinasin jo poistattaa kapistuksen, mutta lääkärin neuvosta odotin vielä. Vuodot jäivätkin kokonaan pois, iho siistiytyi ja laihduin viisi kiloa melko nopeasti, vaikka aiemmin en ole onnistunut laihduttamisessa. Kierukka sopii minulle hyvin!
Sama kokemus, alku oli kauhea kokemus, mutta nyt en ottaisi pois mistään hinnasta.
Synteettiset hormonit ovat kemiantuotteita, jotka matkivat luonnollista hormonia...Näitä "hormonihäiriköitä" tavataan pilaantuvissa vesistöissä, jonne lasketaan tai on laskettu teollisuuden jätevesiä ja myös ihmisten puhdistettuja yhdyskuntavesiä. Synteettiset aineet eivät aina hajoa ympäristöystävällisiksi vaan jatkavat "virkansa toimitusta" vedessä. Synteettiset naishormonit kuuluvat näiden myrkkyjen joukkoon.
Gynekologit sanovat, että vaikuttavaa ainetta on niin vähän, ei aiheuta ongelmia! Kuitenkin allergikolle se vähänkin on liikaa! Kaks Plus keskustelussa "Mirena ja vatsan turvotus" naiset kertovat todellisista rankoista Mirena- kokemuksistaan. Koska kyse on kemiantuotteista, myrkyistä, ei perimäkään ole turvassa vesieliöillä ei luonnollisesti ihmisilläkään.
Haittaoireet ilmaantuvat niille, jotka eivät kestä kyseisiä aineita. Haittaoireiden kokeminen on yksilöllistä; toiset sietävät myrkkyjä toiset saattavat menehtyä pienestäkin annoksesta. Onhan alkoholikin myrkyllisempi toisille kun jotkut ihmiset taas tottuvat ja sietävät aina suurempia annoksia. Entä sitten tupakka, alun perin hyöteismyrkky? Entä sähkötupakan vaikuttavat aineet?
Kannattaa suojella itseään ja läheisiään synteettisiltä myrkyiltä!
Avantoon pulahtaminen antaa pitkäksi aikaa euforisen olotilan, jos ei jää jään alle!
Pöh, en pumppaa itseeni mitään hormoneita enkä kapistuksia. Jos miehelle ei kelpaa kondomi selibaatti kutsuu. Mikä minä olen omaa kehoani laittamaan likoo tässä asiassa?