Miksi Lapin yrittäjät eivät hyväksy yrittäjän riskin toteutumista?
Yritys rakentaa kymmenillä miljoonilla tunturin täyteen lasi-igluja, joilla ei ole muuta tekoa kuin se, että ulkomaanelävät yöpyvät niissä sikahintaan.
Mitä, jos kukaan ei olisi alunperinkään ollut kiinnostunut yöpymään lasi-iglussa? Yrittäjän riski olisi toteutunut ja toiminta olisi pitänyt lopettaa kannattamattomana.
Nyt Koronan vuoksi ei ole matkailijoita lasi-igluissa. Yrittäjän riski toteutui. Näin käy eri syistä 2/3lle perustetuista yrityksistä.
Se on ikävää. Mutta sitten pitää keksiä jotain muuta. Näin se maailma toimii.
Ei noita muitakaan yrityksiä säntää yhteiskunta pelastamaan.
Kommentit (25)
Eihän se korona niitä matkailijoita estä tänne tulemasta, vaan matkustusrajoitukset.
Jos hallitus sabotoi yritysten toimintaa poliittisilla päätöksillä, on täysin ok kyseenalaistaa se. Kuka maksaa, kun Lapin matkailualan työntekijät ovat tämän talven ilman työtä ja yritykset menevät konkurssiin?
Vierailija kirjoitti:
Ja minulla on esimerkki. Isoisälläni oli pieni 4 bussin linja-autofirma. Sillä elätti oman perheen ja kolme palkattua kuljettajaa.
Sitten kaupunki muutti linja-autolinjojen jakoperusteita. Ennen ne jaettiin niin, että kaikilla alueen liikennöitsijöillä oli jokin taloudellisesti kannattava linja.
Yhtäkkiä linjat kilpailutettiin. Kannattavat linjat saivat isot yhtiöt, jotka lupasi hoitaa ne alle kannattavuusrajan. Pienet yhtiöt sai linjat, joita ajamalla ei pystynyt elämään.
Pienet yhtiöt joutuivat lopettamaan. Ne myivät autonsa isoille firmoille. Isot firmat jäi markkinoille ja nosti hinnat taivaisiin.
Kunta siis päätti että isot firmat saavat kannattavat reitit ja pienet joutuvat luopumaan toiminnastaan.
Eihän tuo ole mikään "yrittäjän riski" vaan kunnallispolitiikkojen haitantekoa pieniä bussifirmoja kohtaan.
Eikä tässä esimerkissäkään sännännyt yhteiskunta pelastamaan pieniä yrityksiä. Se muutti toimintaympäristöä, kuten korona on nyt muuttanut toimintaympäristöä. Yritysten piti pärjätä tai lakkauttaa toiminta.
Isoisänikin mietti yrityksen muuttamista charterfirmaksi. Se olisi tullut liian kalliiksi, yksi uusi charterbussi olisi maksanut miljoona markkaa. Ei ollut pienellä yrityksellä siihen investointien mahdollisuuksia.
Isoisäni jäi eläkkeelle. Me, jotka olisimme jatkaneet firmaa, jouduimme keksimään muuta työtä.
Onko AP kuulut Kittilän mafiasta? Samaa porukkaa suurin osa valittajista.

No, tavallaan on yrittäjän riski. Yrittäjän riski on sekin, että jos kommunistit valtaisivat hallinnon ja kansallistaisivat valtion omaisuudeksi kaikki yritykset.
Mutta joo, tuolla tavalla toimi Turun kaupunki joitakin vuosikymmeniä taaksepäin. Syy, miksi en itse käytä linja-autoja käytännössä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko AP kuulut Kittilän mafiasta? Samaa porukkaa suurin osa valittajista.
En ole.
Luuletko sinä, että yrittäjön riski tarkoittaa sitä, että vastoinkäymisiä kohdatessa heitetään hanskat tiskiin, puuskahdetaan että ”nyt se yrittäjän tiski sitten toteutui” ja luovutetaan 🤣🤣🤣
Ei hemmetti, huomaa ettet ole päivääkään yrittänyt itse eikä ehkä kannata tähän hommaan ryhtyäkään. Tiedoksesi, että korona ei todellakaan ole suurimmalle osalle yrittäjistä mikään ensimmäinen hankaluus uran varrella. Kun yrittäjälle tulee vastoinkäymisiä niin silloin kasataan itsensä ja käydään entistä kovempaan taistoon jotta firma pysyy pystyssä ja työntekijöillä säilyy työt!
Vierailija kirjoitti:
Eihän se korona niitä matkailijoita estä tänne tulemasta, vaan matkustusrajoitukset.
Jos hallitus sabotoi yritysten toimintaa poliittisilla päätöksillä, on täysin ok kyseenalaistaa se. Kuka maksaa, kun Lapin matkailualan työntekijät ovat tämän talven ilman työtä ja yritykset menevät konkurssiin?
Korona muutti toimintaedellytyksiä. Hallituksen täytyy miettiä koko kansaa, ei vain matkailuyrityksiä, joiden osuus bruttokansantuotteesta on alle 2%
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minulla on esimerkki. Isoisälläni oli pieni 4 bussin linja-autofirma. Sillä elätti oman perheen ja kolme palkattua kuljettajaa.
Sitten kaupunki muutti linja-autolinjojen jakoperusteita. Ennen ne jaettiin niin, että kaikilla alueen liikennöitsijöillä oli jokin taloudellisesti kannattava linja.
Yhtäkkiä linjat kilpailutettiin. Kannattavat linjat saivat isot yhtiöt, jotka lupasi hoitaa ne alle kannattavuusrajan. Pienet yhtiöt sai linjat, joita ajamalla ei pystynyt elämään.
Pienet yhtiöt joutuivat lopettamaan. Ne myivät autonsa isoille firmoille. Isot firmat jäi markkinoille ja nosti hinnat taivaisiin.
Kunta siis päätti että isot firmat saavat kannattavat reitit ja pienet joutuvat luopumaan toiminnastaan.
Eihän tuo ole mikään "yrittäjän riski" vaan kunnallispolitiikkojen haitantekoa pieniä bussifirmoja kohtaan.
Hankintakilpailutuksessa valitaan halvin. Isot osaavat vetää euron alle muiden tarjousten.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko sinä, että yrittäjön riski tarkoittaa sitä, että vastoinkäymisiä kohdatessa heitetään hanskat tiskiin, puuskahdetaan että ”nyt se yrittäjän tiski sitten toteutui” ja luovutetaan 🤣🤣🤣
Ei hemmetti, huomaa ettet ole päivääkään yrittänyt itse eikä ehkä kannata tähän hommaan ryhtyäkään. Tiedoksesi, että korona ei todellakaan ole suurimmalle osalle yrittäjistä mikään ensimmäinen hankaluus uran varrella. Kun yrittäjälle tulee vastoinkäymisiä niin silloin kasataan itsensä ja käydään entistä kovempaan taistoon jotta firma pysyy pystyssä ja työntekijöillä säilyy työt!
Itse asiassa olen yrittänyt. Myin yrityksen jokin vuosi sitten, kun vastaan tuli hyvä tarjous.
Niin, sitten pitää keksiä muita tapoja selvitä. Mutta nyt Lapin yrittäjät vaan parkuvat, miksi ei voida tehdä kuten aina ennenkin,
Sen sijaan, että keksisivät uutta käyttöä lasi-igluilleen ja koirilleen.
Vierailija kirjoitti:
Eletään Suomessa. Täällä ei oikeasti kannata mikään ilman tukia.
Eli yrittäjät ovat tukitloisia, samanlaisia mistä syyttelevät työttömiä. Sillä lailla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se korona niitä matkailijoita estä tänne tulemasta, vaan matkustusrajoitukset.
Jos hallitus sabotoi yritysten toimintaa poliittisilla päätöksillä, on täysin ok kyseenalaistaa se. Kuka maksaa, kun Lapin matkailualan työntekijät ovat tämän talven ilman työtä ja yritykset menevät konkurssiin?
Syynä voisi olla jokin muukin kuin korona. Vaikka se, että Lappi ei enää kiinnostaisi turisteja.
Syyllä ei ole merkitystä. Tilanne on se, että matkailijoita ei ole. Pitää keksiä elanto muusta kuin matkailupalveluista.
Mitä nämä yrittäjät nyt keksivät?
Vierailija kirjoitti:
Eletään Suomessa. Täällä ei oikeasti kannata mikään ilman tukia.
Ei, vaan täällä ei kannata tehdä mitään jos saa tukia.
Sitähän yeittäjät odottaa, lisää ilmaista coronarahaa jolla maksaa iselleen palkkaa vaikka myyntituloja ei olisi.
Jos maksaisi 50 eur per yö, niin menisin.
Minulla on vielä kesäloma pitämättä, eli voisin pari viikkoa yöpyä tässä ennen vuodenvaihdetta.
Mutta tokkopa hinta laskee, koska porvarit noudattavat markkinatalouden oppeja varsin valikoiden...
Jos löytyy 100.000 euroa pepun keikuttajalle niin miksi ei Lappiin yrittäjälle
Vierailija kirjoitti:
Eikä tässä esimerkissäkään sännännyt yhteiskunta pelastamaan pieniä yrityksiä. Se muutti toimintaympäristöä, kuten korona on nyt muuttanut toimintaympäristöä. Yritysten piti pärjätä tai lakkauttaa toiminta.
Isoisänikin mietti yrityksen muuttamista charterfirmaksi. Se olisi tullut liian kalliiksi, yksi uusi charterbussi olisi maksanut miljoona markkaa. Ei ollut pienellä yrityksellä siihen investointien mahdollisuuksia.
Isoisäni jäi eläkkeelle. Me, jotka olisimme jatkaneet firmaa, jouduimme keksimään muuta työtä.
Samaa mieltä. Myös työttömien yms. pitää tajuta muuttunut toimintaympäristö ja lopettaa kitisemästä yhteiskuntaa elämisensä maksamiseksi.
Lapin matkailun ongelma on se, että he eivät ole pitäneet huolta kotimaisista matkailijoista, vaan ovat ahneuksissaan keskittyneet vain rahakkaisiin ulkomaisiin asiakkaisiin ja kusseet kotimaisten matkailijoiden päälle, koska saavat ulkomaan matkaajista paremman tuoton.
He ovat kuitenkin samalla maksimoineet riskinsä, koska kotimainen asiakaskunta olisi kuitenkin se riskien tasaaja, joka takaisi kassavirrat myös huonompina aikoina. Sen sijaan, että nyt satsattaisiin vihdosta viimein kotimaisiin matkaajiin, niin ollaankin käsi ojossa yhteiskunnan suuntaan vaatimassa tukirahoja. Ei kovin vastuullista yrittämistä tämä, jos yrittämistä ensinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eletään Suomessa. Täällä ei oikeasti kannata mikään ilman tukia.
Ei, vaan täällä ei kannata tehdä mitään jos saa tukia.
Sitähän yeittäjät odottaa, lisää ilmaista coronarahaa jolla maksaa iselleen palkkaa vaikka myyntituloja ei olisi.
Mätä lähti leviäämään silloin, kun maanviljelijät alkoivat nimittää itseään maatalousyrittäjiksi. Siinä alkoi kansalta hämärtyä yrittämisen idea. Ei se ole yrittämistä, että valtio maksaa puuhastelusi, ja rahaa tulee oli katovuosi tai ei, ja riippumatta siitä onko tuotteille kysyntää.
Nykyisin jokainen baarinpitäjä ajattelee samoin, eli valtion pitää maksaa jos asiakkaat eivät kaljoja osta.