Kauheaa katsottavaa kun ihmiset tuijottaa lenkilläkin puhelinta

Mä kuuntelen kävellessä podcasteja. Kännykällä. Joskus pitää valita uusi jakso.

Välillä opettelen ulkoa virsien, laulujen sanoja ja runoja kävellessä. Ne on tallennettu kännykkään ja jos unohdan jotain, niin tarkastaa kävelylenkillä kännykästä, miten sanat menee.

Mikä tässä on niin huono juttu?

Se, että opettelen englanniksi runoa ulkoa lenkillä ei estä mua nauttimasta maisemista.

Muutenkin, mitä ihmeellistä siellä kännykässä on että sitä pitää jatkuvasti kyylätä?

Mä nautin maisemista luonnon keskellä, siellä harvemmin tulee ketään vastaan. Betoniseiniä en osaa pitää kauniina, vaan käytän kaupunkikävelyihin menevän ajan johonkin niiden tuijottelua järkevämpään. Saatan esimerkiksi opiskella kesken kävelymatkan. En silti ole zombi, vaan osaan huomioda ympäristöni. Sitä en ymmärrä, miten jotkut uskaltavat tuijottaa kännykkään liikenteen seassa niin, että eivät tajua yhtään mitä ympärillä tapahtuu. Useamman kerran tälläinen kännykkäzombi kävellyt minua päin esim. liikennevalojen vaihtumista odottaessa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kuuntelen kävellessä podcasteja. Kännykällä. Joskus pitää valita uusi jakso.

Välillä opettelen ulkoa virsien, laulujen sanoja ja runoja kävellessä. Ne on tallennettu kännykkään ja jos unohdan jotain, niin tarkastaa kävelylenkillä kännykästä, miten sanat menee.

Mikä tässä on niin huono juttu?

Se, että opettelen englanniksi runoa ulkoa lenkillä ei estä mua nauttimasta maisemista.

Kyllä minäkin kuuntelen musiikkia kuulokkeiden kanssa kun liikuskelen asioilla.

Osaan siitä huolimatta katsella ympärilleni kun kännykkä taskussa.

Takakonttikirppiksellä kaksi naista istui farmariauton tavaratilan kynnyksellä. Molemmat olivat niin keskittyneitä kännyköihinsa, etten mennyt häiritsemään heitä vaikka heidän pöydässään olisi ollut hyvinkin mielenkiintoisia tavaroita.

Pitää katsoa luuria jos tulee joku biisi mikä ei sillä hetkellä nappaa ja haluaa vaihtaa.

No eipä nuo lähitienoon lenkkimaisemat parin kymmenen vuoden jälkeen enää kovin mielenkiintoisia ole. Puhelimessa näkee koko ajan jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin nähnyt. En tiedä, miten harvoin te sitten käytte ulkona, mutta minulle puut, asfaltti ja heinikko ole mitään uutta ja ihmeellistä. 

Musiikkia pitää välillä vaihtaa jos ei vaan nappaa.

Toisinaan joskus tulee kurkattua puhelinta musiikin takia, jotta voi painaa mieleen mitä soi. Kuuntelen mainiota Roll fm nettiradiota usein, joten välttämättä eivät ole tuttuja biisejä ja siksi hyvän biisin kohdalla täytyy tarkistaa mikä biisi sillä hetkellä soi. Joskus joku perheenjäsen saattaa laittaa jotain viestiä, johon tulee vastattua lyhyesti, että palataan asiaan myöhemmin. Sitten taas reippaasti askelta toisen eteen. Pyöräillessä en kuuntele lainkaan musiikkia enkä kurki puhelinta muutenkaan. Vaikka on kypärä, en halua ottaa riskiä että missaan jotain ja sitten käy pahasti. Vaikka kävellessä olisikin puhelin kädessä, se menee suojatietä ylittäessä taskuun, silloinkin kun viestin kirjoittaminen on kesken. Myös pyöräkaistaa ylittäessä, ja silloinkin katselen molempiin suuntiin, etten kävele pyöräillessä tai skuuttaillessa kännykkää räpläilevien eteen.

Surullisinta on se, kun vauva/pieni lapsi hakee katsekontaktia äitiin/isään ja tämä ei huomioi pientä mitenkään vaan on täysin keskittynyt älypuhelimeensa. Yksi tuttu on tällainen. Hänen vauvansa näyttää jatkuvasti hämmentyneeltä kun ei tiedä onko äidin hymy suunnattu hänelle vai puhelimelle. Ei osaa ottaa katsekontaktia kun sitä ei ole koskaan ollutkaan.