Apua, mitä teen? Alkuraskauden pahoinvointi ja työmatkalle lähtö
Heippa, olen uusi täällä ja heti apua kaipaamassa.
Minulla on nyt menossa rv 6 + 4, enkä haluaisi vielä puhua töissä mitään, kun eka neuvolakäyntikin on vasta edessä. Nyt sain juuri kuulla että minun pitäisi lähteä viikon työmatkalle Etelä-Eurooppaan ensi viikolla tai seuraavalla. Matkan ohjelmassa on 11-12 h työpäiviä meluisassa, pölyisessä ja välillä aika kylmässä tehdasympäristössä. Työ itsessään ei ole rankkaa, mutta olosuhteet kuulostavat aika kauheilta, kun tähän yhdistetään vielä hirveä väsymys ja jatkuva pahoinvointi. En ole vielä ainakaan oksennellut, mutta olo on ympäri vuorokauden ihan kamala. Fyysisen pahoinvoinnin lisäksi raskaus myös pelottaa ja ahdistaa ihan hirveästi, joten en tiedä miten tuosta matkasta selviydyn. Nämä reissut on meillä töissä ihan rutiinia, mutta itse olen lähdössä vasta ensimmäistä kertaa.
Joten mitä minun teidän mielestä pitäisi tehdä? Pitäisikö kertoa esimiehelle, että en haluaisi matkustaa ellei se ole ihan välttämätöntä, kun se tarkoittaisi että joutuisin kertomaan raskaudesta näin aikaisessa vaiheessa? Vähän pelottaa pomoni reaktio myös. Työpaikkani on todella miesvaltainen, joten en tiedä minkä verran täällä raskausoireista saa sympatiaa osakseen. Vai pitäisikö vain purra hammasta? Kun raskaushan ei ole sairaus.