Myönnätkö että toivoit lapsen muistuttavan sinua
eikä miestäsi ulkonäöllisesti vai eikö sillä ole merkitystä?
Kommentit (16)
Joo myönnän. Rumia ollaan molemmat, mutta kyllä isänsä on rumempi. Ja muutenkin tyttölapsille varmaan kivempi kun mä olen hiukan naisellisempi kuitenkin.
Myönnän. Mutta toisinhan siinä kävi, isänsä näköisiä on molemmat, perkele.
En mä sitä kyllä ääneen ole myöntänyt, mutta kyllä toivon. Mieheni ulkonäössä ei ole mitään vikaa, enkä mitenkään pidä itseäni keskivertoa kauniimpana tai mitään sellaista minkä takia haluaisin lapseni muistuttavan minua. Kai se on ihan tavallista. Lapsemme ei ole vielä syntynyt
Toivoin, että lapset saavat parhaat puolet molemmilta ja ovat silti omat ihanat itsensä. Juuri niin kävikin, ainakin näin objektiivisesti arvioiden ;)
Jännitti kovasti minkänäköinen tyyppi sieltä tulee kun isä on musta ja äiti vaaleahko (ristiverinen), en toivonut itseni näköistä kun tiesin odottavani poikaa. Ei kai sillä niin ollut väliä, mutta tuli kyllä kauniimpi ja söpömpi lapsi kun olisin koskaan osannut toivoakaan.
Vanhin tyttäreni, 12v., on kuulema ihan kuin minä nyt. Ihan kaikki sitä toistelevat. Keskimmäinen tyttäreni on taas kuulema ihan kuin minä olin saman ikäisenä. Poikani on taas kuin ilmetty minun isäni, on ollut jo ihan parin kuukauden ikäisestä saakka. Isäänsä ei muistuta kukaan kuin joistakin ilmeistä, eleistä ja samoista mielenkiinnon kohteista. Ihan hyvä näin!
Jostain syystä ajattelin että kysymys koskisi luonnetta. Toivoisin että lapseni onnistuisivat säilyttämään valoisan luonteensa. Valoisamman kuin omani on. Ovat kauniita. Jotenkin tiesin aina miltä lapseni näyttäisivät, ei sen suhteen ollut mitään erityisiä odotuksia.
Hassua, en ole koskaan ajatellut asiaa. Tai siis en ole mitään toivonut. Tytär on ihan kuin minä, ulkonäöltään ja luonteeltaan. Vanhin poika on ilmetty isänsä. Nuorin poika on taas sekoitus meitä molempia. Mutta nyt kun ajattelen, niin olis se ollut kamalaa, jos tytär olis saanut isänsä piirteet ja ruumiinrakenteen, luonteesta puhumattakaan!
Olen aina toivonut lasten muistuttavan isäänsä. Tyttö näyttää tulleen minuun ja se harmittaa mua vaikka olenkin nuorena ollut todellinen kaunotar.
Meillä on mieheni kans paljon samoja kasvonpiirteitä, et eipä noista muksuista osaa sanoa, et kummalta mikäkin piirre tullut. Toivon, et tulevat pituudessa miehen sukuun ja luonteessaan muhun.
Toki myönnän. Toisin kävi. Emme voisi olla juurikaan enemmän eri näköisiä. :) Itse olen tumma, ruskeasilmäinen ja kapeakasvoinen ja tyttö on aivan vaalea, sinisilmäinen ja pyöreäposkinen. Tosin ikää ei ole vielä kahtakaan, eli vielä on vaikea sanoa, minkä näköiseksi kehittyy. Lähinnä suhtaudun asiaan huumorilla, asia ei ole ikinä vaivannut minua. Päin vastoin, lapsesta tuli heti "tuttuuden tunne" vaikka ei minua muistutakaan, ja olen ylpeä, että hän on juuri sen näköinen kun pitää olla, nimittäin itsensä näköinen. Sivuhuomautuksena vielä, että ei tyttö paljon isäänsäkään muistuta, mutta enemmän kuitenkin. (Ja ei, vaihdokas ei voi olla, vauvaa ei päästetty silmistämme laitoksella siitä lähtien, kun hänet rinnalleni nostettiin. ;))
Voi voi, meillä meni juuri niin, että tyttö on äitinsä kopio ja kyllä harmittaa. Ruma ja rujo olen ja tyttö myös. Olisi edes ne muutamat kasvonpiirteet tulleet isältään jotka olisivat tasoittaneet kokonaiskuvaa mutta ei. Poika sentään normaalin näköinen. Ja mikä pahinta, vähäinen äly ja huono muistikin peritty äidiltä :( Mutta eikö kaikesta pidä löytyä se hyväkin puoli? Tyttö on kova urheilemaan, niinkuin minäkin aikoinani ja kun ei ihan kaikkea ymmärrä, se suojelee...
Oli tosi kivaa, että esikoispoika muistuttaa hyvin paljon minua, sekä ulkonäöltään että luonteeltaan. Kuopustyttö on sitten ilmetty isänsä ulkonäöltä, luonne on ihan omanlaisensa :)
Kyllä se tuo oman jännän osansa tähän vanhemmuuteen kun näkee niitä omia piirteitä ja temperamenttia lapsessa. En väen vängällä toivonut etukäteen mitään tiettyä asiaa periytyvän, ennemmin toivoin että lapsi ei perisi tiettyjä asioita minulta. Monet kyllä sanoo että on ihan äitinsä näköinen lapsi.
Toivon juuri toisinpäin, vaikka olenkin kaunis.