Miksi elämäni on... tällaista

Välit vanhempiin ja sisaruksiin jotenkin epänormaalit, kuin oltaisiin osittain vieraita toisillemme vaikka ollaan viikoittain tekemisissä. Tai no, puolet sisaruksista on tippunut kokonaan ulkopuolelle kun en vaan jotenkin voi sietää heitä. Elämäni on tasapaksua töissä ja kaupassa käymistä, netissä ja telkkarilla roikkumista ja nukkumista. Välillä käyn ulkona lenkillä, mutten saa siitäkään sellaista "elämän energiaa". Ne harvat ystävätkin putosivat pois, kun en jaksanut heitäkään. Työkin on alkanut rassaamaan, eikä edes ole kiinnostanut ajatella mitään muuta tilalle. Kaikki tuntuu vaan jotenkin turhalta ja haluaisin vain vetäytyä neljän seinän sisälle, että saisi olla rauhassa. Ikäänkuin vaan odottelisin että tämä filmi loppuu. Masentunutkaan en mielestäni ole, olen vain tympääntynyt.