Antakaa vinkkejä mitä tekisin pömppömahalleni!
Viisi raskautta takana (viimeisimmästä jo neljä vuotta). Muuten suht hoikka ja kiinteä, mutta maha on kuin olisi viimeisillään raskaana. Käyn kuntosalilla, käyn pilateksessa ja tanssimassa. Töissä pidän esteettisyyden takia kireätä korsettia. Mahalihakset on keskeltä auki ja on ärtyisä ja turpoileva maha, joka paisuu järjettömiin mittoihin jos syön muutamaa suupalaa enemmän. Kaikki siis tursuu sieltä vatsalihasten välistä pihalle, kireäksi palloksi. Viljat ehkä eniten turvottaa, mutta kaikki muukin! Silloinkin kun maha ei ole turvoksissa, vatsalihasten päällä on kunnon silavafile. Muualta olen hoikka ja lihaksikas. Masentaa. Onko muuta tehtävissä kuin leikkaus? Kammoksun kaikenlaista veitsen käyttöä. Olen 45 v.
Kommentit (11)
Eräs ystäväni kävi juuri leikkauksessa missä vatsalihakset kiskottiin takaisin yhteen. Jos on rakenteellista vikaa, niin se saattaa olla ainoa keino. Minulla raskaudesta vasta lyhyt aika ja maha pömpöttää myös, toivon, että saan ihan vatsalihastreenillä pömpötyksen pois. Mutta minulla ei tietääkseni ole tuota rakoa lihasten välissä? Miten sen huomaa onko?
Taputa sitä ja silitä vähän, ja mieti, että onneksi sulla on siinä se pömppö, eikä jotain oikeaa ongelmaa.
Vinojen vatsalihasten treenaus auttaa, jos sun ongelma on siinä, että vatsalihakset on erkaantuneet toisistaan. Jos se on oikeasti joku tyrä, leikkaus on ainoa apu.
Ruokavaliomuutos on helppo ja nopea, auttaa muutamassa päivässä. Viljat ja sokerit eli hiilihydraatit minimiin, siinä se. Helppoa ku mikä. T. Toinen samasta kärsivä 4lapsen äiti...
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 13:35"]
Ruokavaliomuutos on helppo ja nopea, auttaa muutamassa päivässä. Viljat ja sokerit eli hiilihydraatit minimiin, siinä se. Helppoa ku mikä. T. Toinen samasta kärsivä 4lapsen äiti...
[/quote]
Olisikin helppoa... kokeiltu on... mutta kun olen koko elämäni elänyt vain hiilihydraateilla, lapsesta asti en siis ole osannut syödä lihaa ja kalaa ja kanaakin vain hyyyvin rajoitetusti. Välillä yritin. Jätin leivät pois ja käytin vain hiukan gluteenitonta pastaa ja perunaa, enimmäkseen söin kypsennettyjä kasviksia (raa'at saavat myös mahani kipeäksi ja turvoksiin). Mutta energiaa saadakseni "jouduin" uittamaan kaiken ruuan tuhdisti öljyssä... ja lihoin hetkessä valtavasti. Eli se oli pakko lopettaa. Aloin epäillä proteeiininpuutetta ja nykyään syön proteiineja lisäravinteina. Olo ja vireystila on parantunut, mutta maha ei hävinnyt mihinkään...
t. ap
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 12:49"]
Taputa sitä ja silitä vähän, ja mieti, että onneksi sulla on siinä se pömppö, eikä jotain oikeaa ongelmaa.
Vinojen vatsalihasten treenaus auttaa, jos sun ongelma on siinä, että vatsalihakset on erkaantuneet toisistaan. Jos se on oikeasti joku tyrä, leikkaus on ainoa apu.
[/quote]
Millä perusteella vinojen vatsalihaksien treenaus auttaisi? itse olen päin vastoin tehnyt vinoja vatsalihaksia vähemmän kuin suoria, koska olen ajatellut että ne vaan vetävät erkaantuneita lihaksia enemmän erilleen. Mitään tositietos minulla ei tästä ole, joten kerro toki jos sinulla on! Syviä vatsalihaksia sitävastoin treenaan kahdesti viikossa pilateksessa ja yritän aina käyttää niitä myös muissa vatsalihasliikkeissa. Kyllähän ne toimivat silloin kun niitä käyttää, mutta itsekseen maha ei pysy sisällä, eikä kukaan nyt herkeämättä jaksa vetää täysillä mahaa sisään...
ap
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 14:24"]

No näin mulle aikanaan fysioterapeutti neuvoi synnytyksen jälkeen ja sitä neuvoa minä toteutin ja hyvin on sujunut. Ja se ft sanoi, että nimenomaan ne vinot vatsalihakset on se, mikä pitää pömppömahan kurissa ja estää myös selkäkivut ja välivelyongelmat ja että kun ihmiset treenaa vaan suoria, niin ne se on oikeastaan paljolti turhaa vaivaa, koska ne yksin ei riitä mihinkään.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 14:29"]

Kerrotko vielä millä liikkeillä se fysioterapeutti käski harjoitella, kun vieläkin epäilen että sä sekoitat syvät ja vinot vatsalihakset :D ! Mulle kun kaikki fyssarit on aina saarnanneet vaan niistä syvistä.
t. ap
Kirjoita massuusi Hullut päivät, näin saat oman kivan ilmapallon :)
Anteeksi, tämä oli huono.
Jos vatsan turvotus on ongelma, kokeile FODMAP dieettiä (googlaa). Saattaa hyvinkin auttaa turvotukseen, auttoi ainakin mulla. Esim. kaali, omena ja pavut on ihan pahimpia turvottajia.
Muuten siihen pömppöön en osaa neuvoa muuta kuin liikuntaa. Monilla naisilla on pömppö, vaikka muuten olisivat hoikkia.
Minusta kuulostaa siltä että sä keskityt ihan liikaa vaan joidenkin asioiden hiomiseen. Ja unohdat täysin loput!
Esim. Selän lihaskunto on myös vatsalihaksille tärkeä asia. Korsittia pitäisi kuntouttaa myös niistä vinoista lihaksista mutta myös syviä vatsalihaksia. Ja monipuolisuutta, juoksu on hyvä laji vahvistamaan kokoaluetta.
Ehkä pitää miettiä jos vatsalihakset ei ole vielä lähteneet ennenkö aloitit urheilun synnytyksen jälkeen että pitäisit taukoa? Tuo aukile sun vatsassa pitäisi parantua ennenkö alat hurjasti liikkumaan.
Itsekin olen 5 lasta saanut ja yli 3-kymppinen ja viimesimmästä tuo aukko alkoi parantua miltei 2 vuotta synnytyksestä, muista aikaisemmin.
Kenelläkään ei ideoita?