Sanattomat kohtaamiset

Onko tämä vaan sitä suomalaisuutta, vai mistä arvelette johtuvan sellaisten sanattomien kohtaamisten josta kuitenkin jää jonkinlainen "olisi pitänyt tervehtiä"-morkkis ainakin itselleni? Itselläni ehkä osasyy että huonompina päivinä häpeän itseäni niin paljon, etten kehtaa tervehtiä. Toisinaan vaan en yksinkertaisesti tajua. Mutta voisihan se toinenkin murtaa jään ja tervehtiä, vaan ei hänkään tee sitä. Onkohan mahdollisesti samoja fiiliksiä?