Seurustelu risoo, mutta parisuhteessa oleminen ihanaa

Vierailija:

Tuntuu vaan jotenkin kaameelta, jos ap on paraatikunnossa koko ajan ensiksi ja sitten kun saa miehen muuttamaan yhteen, alkaakin se arki. Täräytys ukolle. :p

suurin ero on siinä, että en stressaa enkä räjähtele kerran viikossa ihmeellisistä asioista.

Rakastan turvallisuutta.

Meillä yleensä tapaamiset kestävät enemmän tunteja kuin päiviä - jälkimmäiset ovat ihan luksuspoikkeuksia.

Vai voisinko olla psykopaatti?

Jos seurustelu ei innosta, mutta nautit parisuhteesta... Tuossa on pieni ristiriita.

ja koko ajan saa olla epävarma milloin mistäkin.



Sitten parisuhteessa eläminen taas itselleni edustaa melko vakaata tilaa, jossa jo asutaan yhdessä ja jaetaan elämää. Ei tarvitse koko ajan miettiä, että milloinkohan nähdään, koskahan se soittaa tai ottaa yhteyttä, haluaakohan se sitä tai tätä.



Itse olen ainakin pitänyt rentouttavana toisen kanssa asumista, koska tiedän, että kyllä se sieltä jossain vaiheessa kotiin tulee. Eli osaan nauttia paremmin siitä omasta ajasta ja ottaa tilaa itselleni.



Seurustelussa mulla on koko ajan sellainen olo, kuin pitäisi olla passissa ja näyttää itsestään vain parhaimmat puolet. En nyt tarkoita sitä, että jos asutaan yhdessä, niin sitä voisi olla ihan " kuin kotonaan" (siis sikailla mielinmäärin) - mutta siis rennommin silti.



Olen AINA inhonnut " seukkaamista" sen epävarmuuden tunteen takia. Sitten kun muutetaan yhteen, tulee rauhallisempi olo - se on itselleni konkreettinen merkki siitä, että toinen kuitenkin näemmä haluaa jotain.



ap

Mikset ehdottaisi yhteenmuuttoa, jos mies tuntuu oikealta?

Me muutimme aikanaan yksiin 5kk seurustelun jälkeen, ja kaikki taivastelivat miten nopsaan sen teimme. Nyt kuitenkin 6 vuotta yhdessä, ja edelleen viihdymme saman katon alla. Joten jos olet tsekkaillut ukkoasi suunnasta jos toisesta, niin ehdota rohkeasti yhteenmuuttoa. Siinähän tuo sitten miehen vastauksesta selviää, onko tosissaan kanssasi.

ja haluaisin, että tilanne olisi siltä osin selvempi.



Mutta hermo menee ihan melkein kerran viikossa tähän epävarmuuteen. Sitten yritän purkaa sitä milloin mihinkin. Olen yrittänyt selittää miehelle, että en tunne että hän on sitoutunut minuun, kun eihän meitä mikään muu yhdistä kuin näkeminen ja seksi.



Hän taas ei käsitä, koska hänen mielestään taas näin kuuluukin edetä ja hän on omien sanojensa mukaan hyvin sitoutunut.



Itse olen taas aina tehnyt tosi nopeita ratkaisuja ja usein muuttanut todella nopeasti kimppaan entiseni kanssa. Suhteet eivät minusta ole loppuneet nopeisiin askeliin vaan ihan muihin juttuihin.



ap

Ja deittailu on jotenkin niin teinimäisen tuntuista, siinä kun ei jaeta mitään OIKEITA asioita, vain ne arjen parhaimmat puolet. Muutamia tunteja kerrallaan voi seistä vaikka päällään.



ap

- ei, en ole teini

- olen yli 30v

- kyllä, minullakin on lapsi

- ei, tämä ei ole minun ensimmäinen suhteeni

- niin, ensimmäisen kerran olin kihloissa ja asuin miehen kanssa 20-vuotiaana

- kyllä, olen aina tuntenut oloni typeräksi ja epävarmaksi tällaisissa " nähdään" -jutuissa

Minusta parisuhde ei ole välttämättä av(i)oliitto, vaan se voi olla sitä jo aiemmin...



Tuntuu vaan jotenkin kaameelta, jos ap on paraatikunnossa koko ajan ensiksi ja sitten kun saa miehen muuttamaan yhteen, alkaakin se arki. Täräytys ukolle. :p



Me emme asu yhdessä, mutta mielestäni meillä on parisuhde. Emmekä tavatessamme ole vain paria tuntia yhdessä, vaan kyllä siinä saattaa vierähtää parikin vuorokautta putkeen.

Minulla on siis aivan päinvastainen " ongelma" .

Parisuhde kyllästyttää, kaikki on niin tuttua ja turvallista. Kaipaan deittailun tuomaa " säpinää" elämääni.

Ja niinkuin Irina laulaa: " liian usein kaipaan niitä hetkiä, kun saan yksin nukahtaa ja herätä..."