En pysty olemaan aikuinen parisuhteessa
Kärsin hiljaa tällaisesta vaivasta enkä ole kehdannut puhua kellekään. Mietin onko tämä yleistäkin ja onko täällä ketään muuta joka tuntee näin. Olen siis 26v nainen ja seurustelen nyt ensimmäistä kertaa, olen seurustellut vähän yli vuoden. Sitä ennen tapailin yhtä miestä vähän aikaa, mutta en varsinaisesti seurustellut.
Minun on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa. Haen miehistä ikään kuin jotain isähahmoa joka pitää minua turvassa ja joka on minua viisaampi ja pitää minua suojassa, tunnen halua ikään kuin taantua henkisesti viattomaksi ja vastuuttomaksi kuin lapsi vaikka tiedänkin ettei se ole mahdollista. Koen olevani kykenemätön seurustelemaan normaalisti tämän takia. Tuntuu, että vaadin jotain liiallista turvan tunnetta mitä kukaan ei pysty antamaan, ja olen koko ajan onneton ja ahdistunut. Mieheni on minua 16 vuotta vanhempi. En usko hänen tietävän tunteistani mitään, hän vain pitää minua vaikeana ihmisenä.
En tiedä osaanko selittää tätä sen paremmin. Voiko tästä parantua? Koen olevani epänormaali. Minussa on ikään kuin jokin tunneaukko joka ei täyty.
Kommentit (17)
En ole raskaana enkä lapsia edes halua. Ei mies ole kontrolloiva, mutta aika ehdoton kuitenkin. Riidellessä on uhannut (ja meinannut) heittää tavaroitani rappukäytävään asunnostaan. Kaikki riidat ja erimielisyydet ovat aina minun syytäni. Ahdistaa, mutta en osaa etsiä toistakaan miestä.
Ensinnäkin, riitaan tarvitaan aina kaksi. Kaikki riidat eivät voi olla sinun syytäsi. Eli tämä lause osoittaa, että teidän välillänne on valtasuhde. valtasuhde ei ole tasavertaista.
toiseksi, sinun pitää kuunnella tunteitasi. Jos ahdistaa, on se merkki jostakin. Usko tunnettasi. Ja älä hyvä ihminen etsi itsellesi uutta miestä! selvitä ensin tämä tiedostettu ongelmasi, jotta pystyt hyvään parisuhteseen.
Millainen suhde sulla oli isääsi? Sitähän sä etsit noin vanhasta miehestä, isää...
Sama juttu. Meinasin tästä syystä aloittaa suhteen ihan väärän ( ja 12-vuotta vanhemman) miehen kanssa, mutta onneksi tulin järkiini ja lopetin sen ennen kuin se kerkesi edes kunnolla alkamaan. Nyt olen yrittänyt tulla toimeen täysin omillani, ilman mitään ylimääräisiä mieskuvioita, ja pikku hiljaa olen ymmärtänyt etten tarvitse ketään "pitämään minusta huolta".
Isäsuhde on ollut etäinen aina, vaikkakin vanhempani eivät ole eronneet ja olen ihan isän kanssa asunut. Olen aina tuntenut olevani huono ihminen, lapsesta asti. Minua on kritisoitu lapsesta asti paljon, enimmäkseen ujoudesta, ja huonommuuden tunne on ikään kuin juurtunut osaksi minua.
Miehen mielestä tosiaan kaikki riidat tuntuvat olevan aina minun syytäni. Haastan kuulemma riitaa vaikka puhun ihan ystävällisellä äänensävyllä. Jos hänen käytöstään kyseenalaistaa vähänkään syntyy hirveä riita joka on syytäni, koska hermostutan häntä. Olen aina väärässä ja paha. Silti en ikään kuin uskalla irrottautua, koska pelkään että kun jään yksin vaivun syvempään masennukseen.
ap.
Jätä tuo suhde ja mene terapiaan. Tutustu itseesi, olet sen arvoinen!
lähde ap. Pelasta itsesi. Tuo suhde vie sinut tuhoon. Paljon syvemmälle kuin aavistatkaan nyt. Pelasta itsesi.
been there done that
Tosiaan olen aloittanut seurustelupuuhat aika myöhään. Olin siis monia vuosia omillani ilman miestä. En itse asiassa kiinnostu miehistä juurikaan ja luulen että tässä on syy. Miehen pitää olla jollakin tasolla "isällinen" tai "dominoiva" että kiinnostus herää.
ap.
Sitä suuremmalla syyllä jätä tämä isä ja tutustu itseesi, mieluusti terapeutin ohjeistuksella...
Muuten sulle käy huonosti tuossa suhteessasi ja muutenkin. Usko pois.
Samat kriteerit oli minullakin miesten suhteen. Miehen täytyi olla ehdottoman dominoiva ja ottaa tilanteet haltuun. Ja minä kuljin riippakivenä perässä. Voin kertoa että tälläisessä suhteessa elin 3 vuotta, ja siitä ei seurannut todellakaan mitään hyvää.
- 6
En saa selkoa omiin tunteisiini, en ikään kuin tiedä mikä on totta ja mikä ei. Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteeni on niin syvällä, että mikään mitä minulle sanotaan ei helpota sitä. Toisaalta taas mietin, että eikö se helpota ollenkaan siksi että mies ei oikeasti tue minua vaikka sanookin tukevansa. En ikään kuin tiedä mitkä tunteet ovat omaa kuvitteluani ja mikä on totta. Sen vaan tiedän että aina on riittämätön olo. Olipa sekava viesti.
ap.
Tottakait sulla on riittämätön olo, kun et oikeasti edes tiedä mitä sinä haluat, sinä luulet, että isän kanssa asiat toimii, no, ei toimi. Saatat tykätä hänestä, mutta miksi...
Ok, ymmärrän, että olet sekaisin ja tietämätön, kuuluu tuohon vaiheeseen, jossa alat kasvaa, alat, jos sallit sen. Mitä nopeammin, sen paremmin selviydyt ja kasvat :)
Tsemii!
Parisuhteesi ei ole terve, eikä se ole pelkästään sinun vikaksi vaan myös miehesi ruokkii suhteen sairasta puolta.
Olet tullut toimeen vuosia yksin ennen miestäsi. Miehesi on kuitenkinkin ehtinyt nujertamaan sinun itsetuntosi dominoimalla syyllistämällä sinua. Nyt sinun pitäisi saada jostakin voimia, jotta saisit riuhtaistua itsesi irti huonosta suhteesta. Sen jälkeen voisi olla hyvä, että eläisit jonkin aikaa yksin ja tutustuisit itseesi. Apua itsetuntemukseen voisit saada esimerkiksi terapiasta.
No ainakin teillä on ihan liikaa ikäeroa...Olen sinua yli 10 vuotta vanhempi nainen mutta noin vanhan miehen kanssa en olisi. Opettele olemaan itsenäinen ja elämään ilman jotain isähahmoja. Ja nauttimaan elämästä.
Mies ei oikeastaan ole nujertanut itsetuntoani, koska se on ollut jo valmiiksi aina aivan nollassa. Tällainen suhde on varmaan joku luonnollinen jatkumo siihen, että on aina tuntenut olevansa huono. En muuten asu miehen kanssa, meillä on omat asunnot.
ap.
No onhan tuo selvästi kontrolloiva. Ja siksi olet hänet ottanut, kun hän antaa sulle sitä mitä koet ansaitsevasi: eipä oikeastaan mitään.
Olet jäänyt vajaaksi isäsi huomiosta / vanhempiesi, etkä ole vielä itsenäistynyt perheestäsi. Oletko raskaana? Raskaus saattaa herättää tunteita/kokemuksia lapsuudestasi. Onko miehesi kovin kontrolloiva? Jätä hänet, olet ansainnut paremman.