Sinä, joka et hankkinut kolmatta lasta, vaikka vakaasti harkitsit

Up

Mies halusi väenvängällä pikkukolmosen vielä.Minä en olisi halunnut,mutta suostuin miehen pyyntöön.Kaikki asiat on menneet päin pers  että sen jälkeen. Kaksi ihanaa lasta ja kolmonen melko hirveä tapaus. Ois pitänyt luottaa itseensä ja tyytyä kahteen,niinkuin halusin. ÄLÄ tee!!!!!!

Ensinnäkään sinä et hanki lasta. Lapsia saadaan jos saadaan, niitä ei tosta noin vaan hankita.

Oletko ap puhunut puolisollesi asiasta ja millä mielellä hän on?

Mies ei suostunut, edelleen tuntuu ristiriitaiselta. Toisaalta nautin että on jo vähän sitä kuuluisaa omaakin aikaa, mutta välillä kyselen taas että suostuisiko. Oon ihan kyllästynyt mun työhön, mutta ymmärrän ettei se ole hyvä syy tehdä lisää lapsia. Nyt miehen perusteluna on se, että tulisi varmaan sairas lapsi ku oon jo niin vanha. Oon 38v. ja nykyään moni vasta tässä kohtaa alkaa miettimään, että pitäiskö luopua nuoruudesta ja uhrautua perheelliseksi. Että huonot on perustelut, mutta minkäs teet kun ei toinen suostu. Jos ap:n ukko on messissä, niin sanon että go for it!

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkään sinä et hanki lasta. Lapsia saadaan jos saadaan, niitä ei tosta noin vaan hankita.

Äh, tämä on niin kulunut fraasi. Lapsia nimenomaan hankitaan tekemällä. Ei niitä taivaasta tipu. Tarvitaan tietoinen päätös ja paljon yritystä ja jos hyvin käy tuloksena on lapsi. Kaikki meidän lapset on nimenomaan tekemällä tehty, itse tietoisella päätöksellä hankittu. Ei lapsia vain saada tuosta noin. Se tässä onkin niin vaikeaa. Jos niitä vain tupsahtaisi, ei näitä hankkimisasioita tarvitsisi pohtia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap puhunut puolisollesi asiasta ja millä mielellä hän on?

Totta kai. Hänelle sopii kumpi vain.

Ap

Meillä on lapset yhteensä 12-18v. Monta kertaa olen halunnut ja päättänyt, etten enempää hanki. Mieskin olisi välissä halunnut vielä yhden, mutta sitten päätimme lisäkouluttautua ja katsoa sitten. Nyt on nk. viimeiset mahdollisuudet menossa, kun olen jo 40v. voip olla että tässä nyt tulee tai sitten ei, ikä on jo hidaste eikä välttämättä onnistu. Jos niin käy, olen surullinen, mutta edelleen samaa mieltä, että viisi vuotta sitten ei olisi ollut vielä oikea aika, niin paljon ovat nämä isommat vielä aikaa ja huomiota tarvinneet. Jos nyt sattuu onnaamaan, niin kuopushan tulee olemaan suuren osan elämäänsä kuin ainoa lapsi, kun ikäerot sisaruksiin ovat niin suuret -se harmittaa. Voimavarat ja aika ei riitä enää toiseen settiin, jos ei sitten satu tulemaan kaksoset. Tietenkin kolmannen lykkääminen tähän ikään sisältää lisääntynyttä huolta, kun kromosomipoikkeavuuden ja keskenmenon riski on jo koholla. ja kohoaa joka vuodesta lisää, joten kovin kauaa emme aio yrittää. Sitten toivottavasti tulee se lopullinen hyväksyminen ja joutuu alkamaan valmistautumaan siihen, että ihanaksi ja meille sopivaksi kokemamme lapsiperheaika pian loppuu.

Mulle tuli eilen yöllä hirveen voimakas tunne, että haluun a m p u a mun jatkuvasti möykkäävän naapurin. Kadunko vanhana, jos en mene n i r h i m ä ä n sitä?! Eikös se ole niin, että ihan jokaista tunnetta ja ajatusta on noudatettava orjallisesti. Niinhän se on.

Samaa olen käynyt läpi. Minulla tuo linkittyi siihen, kun huomasin ensivaihdevuosien alkaneen. Ymmärrys elämän rajallisuudesta ja hedelmällisyyden menetyksestä sai aikaan tunteen, että nyt kolmas olisi vielä mahdollinen, nyt tai ei koskaan.

Omalla kohdallani ymmärsin että kyseessä ei ollut lapsen kaipuu, vaan ikävaihekriisi. Meni ohi, olen onnellinen kahden koululaisen äiti, enkä ole jäänyt katumaan mitään.

Ikä alkoi lähestyä 40. Miehen vanhemmat saaneet hänet reiluna nelikymppisinä ja se oli jollain tavalla varjostanut koko lapsuuden ja nuoruuden. Ala-asteella viisikymppinen pari oli tuntunut raskaalta ja kun hän lähti opiskelemaan, niin vanhemmat jäivät eläkkeelle. Heistä tuli vanhuksia kun meidän lapset oli pieniä.

Eli ikä tuli eteen. Hankittiin koira, mutta edelleen välillä tuntuu, että yksi jäi tulematta.

Me! Molemmilla oli vauvakuume, mutta päädyimme siihen, että emme yritä kolmatta lasta. Syyt: olimme jo 40+ ja olisi käynyt ehkä liian rankaksi (heikot tukiverkot). Nyt olemme noin 50-vuotiaita ja tyytyväisiä päätöksemme. Elämä ei ole liian raskasta. Jos saamme lastenlapsia, jaksamme ehkä hoitaa heitä paremmin, kun emme ole joutuneet liian koville.

Kolmatta lasta mietittiin, mutta toisen lapsen raskausaika oli todella vaikea ja päättyi kuukausien pakkolepoon, kun meinasin saada keskenmenon. Olin tällöin kolmikymppinen. Vaikea raskausaika ja oma nuoruudesta alkanut vaikea uniongelmat olivat varmasti suurimmat syyt, että lapsiluku jäi kahteen. Meillä ei lisäksi ole ollut lainkaan tukiverkostoja (isovanhemmat sairastuneet vakavasti suht. nuorena), joten tässä vaiheessa nelikymppisenä lapset ovat jo omatoimisempia ja pärjäävät muutaman tunnin keskenään.