Mikä auttaisi ihan hirveään ikävään..??

Oih ja voih miten niissä merkinnöissä näkyi tunteen palo, elämää suurempi rakkaus, kaipuu, ikävä ja suuret tunteet. Itkua ja surua kun erottiin, suurta kiihkoa kun kohdattiin, polttavaa ikävää kun oltiin erossa.



Ja kun suhde loppui, selvisin erosta ihmeen vaivattomasti - toinen kun ei koskaan edes voinut tulla läheiseksi niiden muutamien yhteisten hetkien takia, ei, vaikka ne olivat kuinka hekumallisia silloin. Ja nyt vain suorattaan huvittaa se käsittämätön idealistinen ajattelutapa silloin. Ystävät ja sukulaiset jakoivat arkea yhdessä kumppaneidensa kanssa, viettivät hauskoja iltoja yhdessä, heräsivät vierekkäin, olivat toisiaan varten. Minä elin puheluja ja tekstareita varten ja itkin yksin ikävääni. Mitä elämän hukkakäyttöä!! Olisipa joku silloin ravistellut minut ulos siitä suhteesta!!



Kyllä sinä ap joskus sitten tajuat, mitä tarkoitan.

mutta itselleni kyseinen kulttuuri on ennestään jonkin verran tuttu muista syistä, joten kulttuurierot eivät tässä tapauksessa ole ihan niin suuret kuin joku sanoi. Ihan totta on kuitenkin se, ettei kaukorakkaus oikein sovi minulle (tai kummallekaan meistä) ja juuri siksi yritämme löytää tilanteeseen pikaista ratkaisua. Ehkä työnhaku on syksyllä helpompaa, nyt kesällä kaikki on ihan jumissa :(

ap

mutta ei kaikille välttämättä käy samoin. Kyllä varmasti moni on löytänyt ulkomailta sen oikean kumppanin!

olen kyllä deittaillut useankin kanssa yhtäaikaa, mutta se johtui siitä ettei kyseessä ollut mitään suuria tunteita ja se ei ollut missään tapauksessa mitään vakavaa.. Mutta kun tapasin sen oikean, niin nämä epävarmat tapaukset sai jäädä heti, eikä minun tarvinnut miettiä kuka on se oikea, asia oli selvä heti. Nyt onnellista yhteiseloa takana 6v.

Erillään olo (meillä joskus puolikin vuotta) on raastavaa, mutta se on myös hyvää aikaa ajatella suhdetta monelta kantilta. Minä kirjoittelin tavallisia kirjeitä mieheni kanssa jatkuvasti ja siinä oppi toisen tuntemaan jopa paremmin kuin tavallisessa seurustelussa. Pohdimme suhteen vaikeuksia (välimatkaa, eri äidinkieltä ja eri kulttuuritaustaa) ja opimme hyväksymään ne. Rakkaus veti meidät yhteen, vaikka järki jarrutteli. Nyt olemme onnellisesti naimisissa - ja samassa maassa, saman katon alla! Miestäni en vaihtaisi toiseen, en suomalaiseen enkä muuhun ulkomaalaiseen.



Mutta alkuperäiseen kysymykseen. Minun ikävääni helpotti parhaiten kirjeet - kirjoittaminen ja erityisesti niiden saaminen. Niiden avulla jaksoin sen pari vuotta, minkä ajan virallisesti asuimme eri maissa.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, välimatka voi myös lähentää ja yhdistää sekä auttaa tuntemaan toista paremmin. Olen kokenut sen juuri noin kuin sanoit. Toivottavasti meidän tarinamme voisi olla yhtä onnellinen kuin teidän :)

ap

suomalaiset miehet ovat uskottomia häntäheikkejä, sehän tiedetään jo muuallakin maailmassa. Minulla on myös ulkkis, ja tosi tyytyväinen valintaani.

Pahoittelen, jos näin on. Meillä on kuitenkin hyvä suhde ja luotamme toisiimme. Työeste on kyllä ihan todellinen, jos työtä Suomesta ei ole vielä löytynyt. Ei ulkomaalainen niin vain voi tännne muuttaa... tai ainakin se on tosi hankalaa. Hän ottaa meistä vastuuta monin tavoin, vaikkei olekaan täällä - siitäkin huolimatta, että lapsellani on eri isä.

ap

kun olemme joskus näitä aiheita miehen kanssa sivunneet, hänelle on tullut aivan käsittämättömänä järkytyksenä se, että suomalaiset miehet pettävät niin paljon. se ei olisi tullut hänelle mieleenkään, eri kulttuurista kun on. suomalainen nainen jotenkin pitää aina itsestäänselvänä, että miestä täytyy vahdata joka hetki...

vasta saatiin elämät siihen malliin, että samassa maassa asutaan. Ulkopuoliset pitää varmaan hulluina mutta mitä se niille kuuluu. Ollaan edelleen todella onnellisia, mitä ei voi sanoa näistä epäilijöistä. Saman katon alla elämää takana 5 vuotta nyt ja on ollut elämäni parasta aikaa.



Avainsana musta on, muistat elää elämääsi myös täällä Suomessa ilman miestäsi. Näe kävereita, harrasta. Kyllä se siitä!