Lisää rahanmenoa - teinit ja silmälasit
Itseäänhän tässä vaan saa syyttää, eli jos molemmilla vanhemmilla on silmälasit, niin aika suurella todennäköisyydellä myös jälkikasvulla on huono näkö.
Meillä on kotona kolme teinihirviötä, ja tuossa iässä näkö tuntuu huononevan yhtä nopeasti kuin pituutta tulee lisää. Olin nuorimman (14 v.) kanssa optikolla, ja miinusta oli tullut lisää -1. Aika paljon vuodessa, eli silmälasit menivät uusiksi. Vanhat pokat olivat rikki, joten koko setti pitää hankkia uusiksi. Lisäksi vielä piilolasit, koska kyseessä on aktiivisesti urheileva nuori. Ja tähän vielä kaksi vanhempaa lasta, joiden kanssa sama ruljanssi on edessä ensi viikolla.
Sataset viuhuvat silmissä (siinä samassa kohtaa kuin esikoisen autokoulu). No, jos isä alkaisi vaikka jaella aamulehteä postilaatikkoihin, niin minä voisin mennä töihin seksilinjoille - jäisi muutama euro ylimääräistä meille vanhemmillekin. Ja joskus voisi itsekin hankkia uudet lasit.
Kommentit (25)
Ja kun lapset kasvaa niin kulutkin kasvaa... Meille kans lapselle uusien lasien hankinta. 6vuotiaana sai ekat lasit, jolloin sairaala kustansi niistä 99e, koska lasit oli apuväline. Nyt 9vuotiaalle ei enää tule tuota tukea. Vielä muutama vuosi takaperin se ikäraja oli 10v, nykyisin 8v. Kyllä lasit voimme hankkia, ei siitä ole kyse, mutta ymmärrän ap:n tilanteen täysin.
Jos et ole toimeentulotuen asiakas niin et saa myöskään korvaust laseihin, ellei sitten harkinnanvaraista, mutta siinäkin on tietysti joku tuloraja.
Itselläni näkö alkoi joskus 17-20 vuotiaana huononemaan todella nopeasti, ratkaisin tilanteen käyttämällä kuukausilinssejä. Huomattavasti edullisempia (n. 30€/3kk,) miellyttävämmät pitää yms.
Ainakin armeijassa asepalvelusta suorittavat saavat tarpeen mukaan silmälasit ilmaiseksi. Teinejähän ne 19-vuotiaatkin vielä ovat :)
Sossulla taitaa olla tapana kustantaa silmälasit...