Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todellisuus löi vasten kasvoja. Selasin teiniaikojeni parhaan kaverini facebook-profiilia ja tuli itku, kun hän oli
29.08.2020 |
jo selvästi muuttunut ulkoisesti niistä ajoista kun oltiin vielä nuoria. Ollaan siis kohta molemmat 4-kymppisiä. Emme ole pitäneet yhteyttä enää 10 vuoteen. Tuli ihan älyttömän haikea olo, kun huomasin että hänessäkin alkaa näkyä jo se, ettei ole enää 17. Tuntuu ihan käsittämättömän haikealta. Itsekin vasta viime vuosina oikeasti herännyt tajuamaan, että minäkin vanhenen siinä missä me kaikki. En pidä siitä. Ei siksi että se muuttunut ulkonäkö harmittaisi, vaan se että lähenemme koko ajan kuolemaa. Minä pelkään sitä.
Onko muilla tällaisia ajatuksia? Voiko nämä loppua joskus ja tulla taas sellainen seesteinen ja onnellinen olo, mikä vielä 25-vuotiaana oli?
Kommentit (6)
Odotas tytsi kun alamäki oikeasti alkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti kuitenki kattelet enemmän omaa, rupsahtanutta naamaas ku ystäväs naamaa :D
Johtuu vaan siitä että olet edelleen uskotellut itsellesi olevasi nuori. Hyvä, että heräsit nyt. Ei tunnu enää 40-vuotissyntärinä yhtä pahalta.
Kyllä vaan 10 vuoden tauko tapaamisessa vaikuttaa. Mutta siitä se tasaantuu.
Jaa, mun elämän parasta aikaa oli 30-40 vuotiaana. Nyt olen kohta 60v. eikä tämäkään hassumpaa ole, kohta pääsee eläkkeelle.
Toivottavasti sulla on vaan joku 40v. Kriisi.
Tsempit sulle!
rummoutuminen alkaa viimeistään 25-vuotiaana.
Alue: Aihe vapaa
25-vuotiaana oli kaikkea muuta kuin seesteinen ja onnellinen olo!!!!