Hyviä välipaloja urheilevalle lapselle?
Mitä teidän lapset syö koulun ja treenien välissä?
Ensimmäinen vuosi, kun lapsi harrastaa enemmän. Ennen harrastukset on olleet aina viikonloppuisin ja ruokailu on ollut helposti järjestettävissä. Nyt pitäisi keksiä hyviä välipaloja, jotka pitäisivät nälän treenien yli olematta liian raskaita. Ideoita pliis?
Kommentit (6)
Toi esikoinen tossa syö just parhaillaan maustettua rahkaa, kiiviä ja viinirypäleitä. Eli hedelmiä/marjoja + rahkaa.
Kinkku, juusto, muna reissumies. Banaani ja joku rahka.
Pähkinät. Helppo pitää mukana ja syödä, sisältävät runsaasti energiaa ja ravintoaineita.
Mulla on kolme kilpaurheilijaa talossa, joten kokemusta on. Siinä vaiheessa kun lapset tulivat ensin koulusta kotiin ja lähtivät siitä sitten treeneihin, meillä oli tapana että lämmittävät itselleen eilistä päivällisruokaa. He siis söivät kolme lämmintä ruokaa päivässä, mikä ei ollut yhtään liikaa, koska treenit olivat niin rankkoja. Koulun jälkeen jokainen oli aina nälkäinen kuin susi, joten tämä oli meistä helpoin ratkaisu. Piti vain oppia tekemään päivällistä tuplasti enemmän kuin oli yhden illan tarve.
Sitten kun nuoret alkoivat mennä suoraan koulusta treeneihin, meni vaikeammaksi. Hommasin jokaiselle pienet kylmälaukut. Aamulla jokainen oppi tekemään itselleen kunnon eväät vähän sen mukaan mitä kotoa löytyi: keitetty tai paistettu kananmuna ruissämpylän väliin (usein keitän munia aamulla ennen töihin lähtöä), hedelmiä, jugurttijuoma tai smoothie, karjalanpiirakka, pakastimesta jäädytetty tuoremehutetra kylmäkalleksi.
popparit ja kalja