Lue keskustelun säännöt.
Voiko pelkällä kasvatuksella aiheuttaa kehitysviivettä?
22.09.2013 |
Jos lapsen äidin mielenterveysongelmien takia lapsi on kasvanut lähinnä itsekseen. Äidillä on ollut ongelmia luoda kunnollista vuorovaikutussuhdetta lapseen, mm. ei ole koskaan osannut keskustella lapsen kanssa, eikä tehdä mitään yhdessä lapsen kanssa. Lapsi on kasvanut lelujen ja videoiden kanssa. Lapsella on toki isäkin, jonka kanssa suhde on normaalimpi, mutta isä on enimmäkseen töissä. Ei siis mitään varsinaista laiminlyöntiä tai pahoinpitelyä, ainoastaan sosiaalisessa kanssakäymisessä lapsen kanssa on ongelmia.
Nyt lapsella on todettu erinäisiä kehitysviivästymiä. Voivatko nämä olla vain kasvatuksesta johtuvia vai liittyykö niihin yleensä jotain fyysistä tekijää? Eli käytännössä, voiko pelkällä kasvatuksella saada aikaiseksi kehitysviivästymiä ja voidaanko ne korjata muuttamalla kasvatusta?
Tuttavapiirissä tapaus, jossa isovanhempi puhuu kuinka kaikki korjaantuu kun tyttärenpoikansa pääsee nyt päivähoitoon ja sosiaaliseen ympäristöön. Itse vähän epäilen, että entä jos siinä lapsessa onkin jotain autistisia piirteitä, joita ei saakaan parannettua...
Kommentit (6)
Voi hyvinkin olla niin, että lapsi olisi muutenkin saanut nuo kehitysviivästymät. Ne voivat ollakin se syy että äiti ei ole saanut kontaktia lapseen. Tai äidin masennus ja uupumus ovat pahentaneet lapsen oireilua ja on syntynyt noidankehä. Jos lapsen elämässä on ollut muitakin ihmisiä ja toisenkinlaista arkea, vaikea uskoa että todellisia kehitysviivästymiä syntyisi vain äidin masennuksen takia ellei se ole ihan totaalista huolenpidon puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tuo vuorovaikutuksen herkkyyskausihan on 3-36kk, jonka aikaiset puutteet eivät enää korjaudu, lääkärien mukaan kudoskato on jopa mitattavissa. Näin vakavat vauriot koskevat ja ovat todettavissa lähinnä sijaishuollossa olevilla lapsilla eli ongelmat kotona ovat olleet todella vaikeita.
En usko, että älyllistä kehitysviivästymää saa aikaan, ainkaan jos elinolot kohentuvat jossakin vaiheessa. Tietty jos perushoidossa on puutteita vuodesta toiseen ja lapsen koko energia menee hengissäpysymiseen, voivat kehitysviivästymät olla rajujakin.
Täysin virikkeettömässä ympäristössä kasvava lapsi on yleensä viivästynyt kehityksessään. Lapsi tarvitsee ihan pienestä lähtien vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, vanhemmat, isovanhemmat jne.
Pelkällä kasvatuksella ei voi aiheuttaa oikeaa kehitysviivettä, ei edes vaikka vanhemmalla olisi pahoja mielenterveydongelmia (se voi kyllä aiheuttaa muita ongeia esim tunne-elämän kehityksen kanssa). Sen sijaan sen tasoinen täyllinen laiminlyönti, kuin esim romanialaisissa lastenkoissa, missä alastomat lapset kierivät häkkisängyssä omassa paskassaan eikä kukaan KOSKAAN tehynyt heidän kanssaan muuta kuin heitti maitopullon häkkiin, voi kyllä aiheuttaa ihan kehitysvamman tasoisen ongelman. Ja mitä näitä on tullut ilmi, niin niitä voidaan jonkun verran korjata kasvatuksella ja terapialla myöhemmin, mutta ei täysin. Ongelmia jää jokseenkin poikkeuksetta ja ne on edelleen vammauttavalla tasolla. Mut ei tavallinen masentunutkaan vanhempi tämmöistä aikaan saa, siihen tarvitaan tosiaan totaalinen kontaktin puute.
Jännittävää on kuitenkin, että monesti silloinkin, kun ongelmat EIVÄT johdu kasvatuksesta tai hoidon ja kontaktin laiminlyömisestä, vaan taustalla on esimerkiksi neurologinen ongelma (dysfasia, lukivaikeus, autismikirjon ongelma, adhd) niitä voidaan huomattavasti korjata kasvatustyylin muutoksella. Siis näitä lapsia ei pidäkään kasvattaa kuten tavallisia lapsia voisi. Myös päiväkodin ja koulun kaltaisella vertaismalleja tuottavalla kuntoutukšlla on suuri merkitys esimerkiksi juuri puheelle Ja kommunikaatiolle. Eihän päiväkoti esimerkiksi aspergeria poista, mutta oikeanlainen päiväkotitoiminta voi tarjota lapsella mahdollisuuksia huomata, että kaverienkin kanssa voi joskus olla ihan kivaa ja siksi joskus kannattaa yrittää olla heidän kanssaan. Tätä varten päiväkodin tietysti pitää olla oikeanlainen, ryhmän pini ja toiminnan hyväksyvän kannustavaa. Yhdistettynä muuhun lääkinnälliempäään kuntoutukseen tulokset ovat joskus tosi hyviä ja ainakin oma lapseni hyötyi niistä suuresti.
tiedän kyllä itse lapsen, joka oli vielä 2-3-vuotiaana erittäin fiksu ja terävä lapsi, oppi asioita nopeasti kun vain viitsi opettaa. no hänen äitins on sellainen, diagnosoitu masentuneeksi ja muutenkin personallisuushäiriöiseksi, että ei ole koskaan tehnyt lapsen kanssa mitään, ei ole leikkinyt, viettänyt aikaa, ulkoillut tai ottanut vaippaa, tuutia, tuttipulloa pois, koska ei ole viitsinyt tai jaksanut.
isänsä luona tapahtuivat tutista vieroittaminen 3-vuotiaana ja tuttipullosta myöskin 3-vuotiaana. vaipasta myös vieroitettiin isän luona ja lapsi olikin yökuiva hetken aikaa mutta äidin luona vaippa aina vaan väkisin tungettiin päälle. ja lapsi siis kehittyi normaalisti n. 3-vuotiaaseen saakka.
nyt tyttö on 7-vuotias. ei päässyt kouluun, joutuu käymään eskarin uudestaan, koska ei fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan ole valmis kouluun, saati stten ikinä normaaliluokalle. lapsi osaa vähemmän asioita kuin toinen lapsi, joka on 4-vuotias, tällä lapsella eri äiti ja kasvanut eri ympäristössä eri äidin kanssa. tyttö on 7-vuotias ja käyttää edelleen vaippaa öisin... todella surullista. hälytinpatjaa lapsella kokeiltiin yhden yön, mutta ei jaksettu enempää koska se piti niin kovaa ääntä...
joo ja sossut on koko ajan ollu mukana tässä ja seurannu tätä touhua, mutt edelleen lapsi on kotona vaikkei saa sieltä mitään normaalia itselleen. ruokaa äiti on alkanut jotenkuten antmaan vasta n. vuosi sitten. lapsi on todella laiha.
Ensimmäiset elinvuodet ovat kehityksen kannalta tärkeimmät. Jos ei ole normaalia suhdetta vauva- ja pikkulapsiaikaan on mahdollista ettei niitä puutteita korvaa enää mikään kuntoutus.
Lelut ja videot eivät kasvata lasta, pitää olla vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Yleensä tärkein kontakti on äiti tai se henkilö jonka kanssa lapsi viettää suurimman osan valveillaoloajastaan.
Kannattaa lukea kehityspsykologiaa.