Mikä estää Sinua alkamasta sarjamurhaajaksi?

En halua liata käsiäni.

En usko, että mun pää kestäisi sitä "taakkaa".. Sekoaisin. Eikä mikään olisi enää viatonta.

Bakteerikammo vai? Mitä väliä sillä enää olisi? :)

Mun kävisi niin paljon sääliksi niitä ressukoita, jotka joutuisin tappamaan. Mutta ikävä tosiasia on se, että jokaisesta voi tulla tappaja jos sietokyky ylittyy...

Koska ihmisten murhaaminen ei tekisi minua yhtään onnellisemmaksi eikä ratkoisi ongelmiani.

Mielenkiinnon puute.

Koska mun listassa ei ole kuin yksi nimi.

Minulla myös syy on tuo kiinnostuksen puute.

Toisaalta, voisihan siitä mielessään tehdä jonkinlaisen mielikuvitusharrastuksen. Voisi päättää, että murhaisi vain vaaleita miehiä, semmoisia tietyn kokoisia kolmekymppisiä. Tai ei sentään. Miksi minä niin tekisin?

Sitä paitsi olen niin huolimaton, että jäisin varmaan kiinni ennen kuin ehtisin tehdä mitään sarjassa. Varmaan jo ekan uhrin jälkeen jäisin kiinni.

Oikeasti, ei minulla ole mitään motiivia alkaa sarjamurhaajaksi.

Jos olisi pakko, voisin toteuttaa sarjamurhaajuuttani esim. "murhaamalla" nukkeja ja pehmoeläimiä. Mutta sekin olisi ikävää. Pikkulapset voisivat pahoittaa mielensä.

Tappaisin mieluummin itseni kuin tappaisin muita. En voisi koskaan oikeuttaa sitä.

Kulttuurin tuoma sisäinen "koodini". Tunnen sen olevan moraalisesti väärin, samastun tuskaan, jota tappaminen aiheuttaa (kipu, läheisten suru). Osa on kasvatusta, osa ympäristön tuomaa, osa omaa oikeellisuuskäsitystäni. Siihen voi sekoittua uskomuksia, uskonnollisuutta tai muuta tiedostamatonta raamistoa. Empatiakyky, myötäelämisen kyky kuuluu mielestäåni myös ihmisyyteen, se auttaa "pitämään lauman kooossa ja hengissä". Alkeellinen eläin minussa ei lähtökohtaisesti tahdo tappaa omaalajitoveria

Myöskin pelko rangaistuksesta. En tahdo elää elämääni vankilassa ja suuren ihmisjoukon paheksumana, vaan vapaana ja joukkoon kuuluvana. Eristämisen pelko on aika alkeellinen ilmiö myöskin.

Lisäksi minulla ei ole tarvetta surmata ketään. En saisi siitä itselleni kuviteltua kunniaa, anteeksiantoa, hyvtystä saati rahaa. En tunne minkäänalaista intohimoa tuollaista ajatusta kohtaan, se ei villitse edes mielikuvitustani. En itse asiassa edes lue dekkareita. Katson korkeintaan joitakin elokuvia, joissa murhajuoni on arvoituksellinen.

(Kysymys on muuten tosi mielenkiintoinen, varmaankin paras moneen viikkoon)

Mieli.

Miksi ihmeessä alkaisin sarjamurhaajaksi? Keksin tältä istumalta ainakin 9875 parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa kuin tappaminen.

Kai jonkinlainen moraali tms  estää mua. Mieli kyllä tekisi.. 

Mielenkiintoinen kysymys. Periaatteessa voisin hyväksyä sarjamurhaamisen Dexterin tyyliin, eli niin että maailmasta poistetaan muita murhaajia, lasten raiskaajia, raakoja psykopaatteja. Itse en kuitenkaan pystyisi nirrimään kissanpentuakaan, kalankin tappaminen on jo tarpeeksi minulle. :D Ja jos nyt sitten siitä ongelmasta pääsisi, niin en usko että suomessa voisi kovin kauan murhailla jäämättä kiinni. Ei siksi, että poliisit olisi kovin eteviä (tapaus Auer) mutta täällä on niin paljon uteliaita naapureita. En haluaisi vankilaan, minulla on mukava elämä.

Kiinnijäämisen pelko. En haluaisi joutua vankilaan.

En jaksa nousta sohvalta.

Olen tunneköyhä ihminen, eikä toisen ihmisen tappaminen antaisi minulle yhtään mitään.

Tekee pahaa nytkin kun ajattelen ihmisiä jotka ovat kuolleet ja heidän läheisiään. Vaikka en ole heidän suruunsa syypää.

Öö tota... Moraali,  empatia, lähimmäisenrakkaus, elämänilo, läheisten ihmisten arvostus, itseni arvostus, poliisi, peloko rangaistuksista, pelko yhteisön eristämisestä, kuolemanpelko ja värisokeus  näin aluksi

Pidän ihmisistä.