Ruoka ei maistu. Eli meillä ei syödä!

Ei ole neuvoja, sympatiaa vain... Sen olen ainakin huomannut, että pakottamalla ei pitkälle pötkitä. Välipalat vaan pois ja kärsivällisyyttä kehiin. Meillä on ollut huonoa syömistä pikkusiskon syntymästä alkaen.

Olen kuullut monilta, että 3 vuoden tuntumassa on nimenomaan ruoan kanssa ties millaista vehkeilyä.



Meillä juuri 3 täyttänyt hyväsyömäinen poika on myös alkanut kehittää ruokapöydässä ties mitä: " EN syö. EN tykkää." Ilmoittaa siis ennen kuin on koskenutkaan ruokaa tai vaikka olisi hänen lempiruokaansa. Yrittää pyytää keksejä ja jäätelöä joka välissä, kun on nyt niiden makuun päässyt. Hyväksyy kyllä, kun sanon, ettei niitä ole tänään vaan on ruokaa. Mutta siis testaa, testaa, koko ajan. Vääntelehtii pöydässä, tuijottaa ikkunasta ulos, heiluttaa verhoja, ryntää viereiselle paikalle, jos joku siitä on hakemassa lisää ruokaa, laulaa, puhuu rumia, paukuttaa lusikalla, siirtelee ruokaansa lautasella niin, että se tulee yli lautaselta, heiluu lusikkansa tai haarukkansa kanssa niin, että äidin vaatteet ovat sotkussa, puhuu ja puhuu ja kyselee - tekee siis vaikka mitä, mutta ei syö. Yritän hillitä hermoni ja viilipyttymäisesti muistuttaa meidän perheen pöytätavoista. Joskus poika asettuu helposti, joskus joudun poistamaan hänet pöydästä, kun mikään ei mene perille. Meilläkään ei välipaloja tipu, korkeintaan saa vettä, eikä täysin syömättömät kerrat sitten kuitenkaan ole venyneet kovin pitkiksi.



Meillä on pitänyt ja pitää edelleenkin kaikkea maistaa, edes ihan vähän, mutta työn ja tuskan takana on nykyään. Poikani rakastaa maitoa ja mehua, joten kiristän sillä, että maitoa ei saa ennen kuin on maistanut. Joskus toimii se, että määrittelen, että pitää syödä 3/5 lusikallista, ennen kuin saa maitoa/mehua. Yhdessä sitten lasketaan. Aiemmin yritin sanoa, että pitää syödä vielä vähän/hiukan lisää, mutta olivat ilmeisesti liian abstrakteja määreitä, koska siitä ei tullut mitään. Sen poika tietää, mitä 3 tai 5 lusikallista tarkoittaa.



Hermoja ja voimia! Koita jaksaa pitää kiinni johdonmukaisuudestasi, uskon, että se on lopulta paras keino.

tiukkis76:

Olen kuullut monilta, että 3 vuoden tuntumassa on nimenomaan ruoan kanssa ties millaista vehkeilyä.

Meillä juuri 3 täyttänyt hyväsyömäinen poika on myös alkanut kehittää ruokapöydässä ties mitä: " EN syö. EN tykkää." Ilmoittaa siis ennen kuin on koskenutkaan ruokaa tai vaikka olisi hänen lempiruokaansa. Yrittää pyytää keksejä ja jäätelöä joka välissä, kun on nyt niiden makuun päässyt. Hyväksyy kyllä, kun sanon, ettei niitä ole tänään vaan on ruokaa. Mutta siis testaa, testaa, koko ajan. Vääntelehtii pöydässä, tuijottaa ikkunasta ulos, heiluttaa verhoja, ryntää viereiselle paikalle, jos joku siitä on hakemassa lisää ruokaa, laulaa, puhuu rumia, paukuttaa lusikalla, siirtelee ruokaansa lautasella niin, että se tulee yli lautaselta, heiluu lusikkansa tai haarukkansa kanssa niin, että äidin vaatteet ovat sotkussa, puhuu ja puhuu ja kyselee - tekee siis vaikka mitä, mutta ei syö. Yritän hillitä hermoni ja viilipyttymäisesti muistuttaa meidän perheen pöytätavoista. Joskus poika asettuu helposti, joskus joudun poistamaan hänet pöydästä, kun mikään ei mene perille. Meilläkään ei välipaloja tipu, korkeintaan saa vettä, eikä täysin syömättömät kerrat sitten kuitenkaan ole venyneet kovin pitkiksi.

Meillä on pitänyt ja pitää edelleenkin kaikkea maistaa, edes ihan vähän, mutta työn ja tuskan takana on nykyään. Poikani rakastaa maitoa ja mehua, joten kiristän sillä, että maitoa ei saa ennen kuin on maistanut. Joskus toimii se, että määrittelen, että pitää syödä 3/5 lusikallista, ennen kuin saa maitoa/mehua. Yhdessä sitten lasketaan. Aiemmin yritin sanoa, että pitää syödä vielä vähän/hiukan lisää, mutta olivat ilmeisesti liian abstrakteja määreitä, koska siitä ei tullut mitään. Sen poika tietää, mitä 3 tai 5 lusikallista tarkoittaa.

Hermoja ja voimia! Koita jaksaa pitää kiinni johdonmukaisuudestasi, uskon, että se on lopulta paras keino.

Rauhoittaa hieman kuulla, että muillakin panitaan samoilla ongelmilla.

Meilläkin rakastetaan maitoa ja joisi itsensä kylläiseksi pelkällä maidolla jos sitä antaa heti ruoan alussa. Meilläkin ollut systeemi se että ensin ruokaa ja siitten vasta maitoa.

Olen myös kokeillut sitä, että kaksi lusikallista ja siiten saa maitoa/mehua/jätskiä jälläriksi mutta kun yrittää syöttää niin pää pyörii kun hyrrä ja ruokaa on enemmän korvassa kun suussa. Meillä ei ilmiselvästi tajuta mitä on yksi, kaksi jne. Mikään siinä tilanteessa ei mene perille. Ihan kun puhuisi seinälle. Jatkaa ivailujaan ja pelleilyjään.

Meillä on se sääntö, että jos ruokapäydässä pelleillään niin nostetaan pois ja mennään rauhoittumaan. Jos haluaa sen jälkeen ruokaa niin saa tulla takaisin mutta jos sama meno jatkuu niin kohta nurkka kutsuu ja vettä tulee vaan ei muuta.

Saa toivoa, että on jokin vaihe. Täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja pysyä tiukkana. Ärsyttää niin suunnattomasti tää jokapäiväinen tappelu ruoan kanssa. Turhauttavaa tarjota ruokaa kun se menee koskemattomana roskiin. Voi kun olisi koira joka söis jämät....

Jos jollakulla vielä on neuvoja/sympatiaa niin niitä vastaanotetaan ilomielen.

esikoinen kohta 6-v oli 3-4-vuotiaana tosi huono syömään ja nyt keskimmäinen 3,5-v harrastaa ihan samaa. meillä on lapset tosin yleensä syöneet aamu- ja iltapalat hyvin ja vain kunnon ruoka on jäänyt syömättä. mutta näköjään leivällä ja jogurtillakin kasvaa ihan hyvin... olen antanut lapsille lisäksi vitamiinipurutabletteja ja kalaöljypillereitä jotteivat ihan kärsisi puutoksista.



esikoisella tuo temppuilu kesti pari vuotta, ajoittain oli huonompia kausia ja ajoittain söi paremmin muttei hyvin silloinkaan. 5-v hän täytettyään alkoi syödä paremmin ja nykyisin syö jo varsin hyvin vaikka poikkeuksiakin on.



meilläkin kokeiltiin ajan saatossa vaikka mitä ja yleensä aika huonoin tuloksin. loppujenlopuksi paras toimintalinja on ollut mitä muutkin ovat tässä jo ehdotelleet eli välipalat pois ja ruokaa tarjotaan ajallaan, jos ei kelpaa niin voivoi ja lisää saa kun on seuraavan kerran ruoka-aika. huonoon syömiseen ei kannata kiinnittää ylenmäärin huomiota mutta jos ruoka maistuu hyvin niin sitten ollaan kehuttu että " söitpäs nyt tosi hyvin, onpa hieno juttu kun olit noin reipas" jne. eli ollaan yritetty antaa positiivista palautetta myös kun helposti menee pelkkään negatiiviseen syömisen yhteydessä.



pöydässä riekkumista ollaan yritetty vähentää etukäteen puhumalla yleensä hyvistä ruokatavoista ja ettei kerhossakaan saa riehua syödessä. jos ei ole riittänyt niin sitten riekkupelle lähtee pois pöydästä.

Eli poika 3 v 4 kk ei syö (eikä muuten syö siskonsa 1 v. myöskään...) Molemmat tuntuvat syövät yhden kerran kunnolla päivässä, kaikki muu on aikamoisen suostuttelun takana.



Itse olen alkanut ottaa sen kannan, että syövät kuin syövät. Ei varmaan sitten ole nälkä, jos eivät syö. Aluksi menetin totaalisesti hermoni, kun ei kelvannut, mutta sitten ajattelin, että se on kyllä ihan turhaa...

Hei,



Toivottavasti ei minua nyt kovasti teilata, kun neuvoja annan pyydettäessä. Minä kyseenalaistan täysin sen että sidotaan yhteen pöytätapojen opettelu, nälkä, vanhempien odotukset ja lapsen oman tahdon opettelu. Ja että kaiken ikäiset lapset olisivat yhtenäinen ryhmä.



Minusta ruokailussa kannattaisi keskittyä siihen että antaa lapselle ravitsevaa ruokaa silloin kun hän sitä on valmis vastaanottamaan eli on nälkäinen. Ruokailutilanne pitäisi tehdä lapsen kannalta mahdollisimman mukavaksi ja miellyttäväksi tapahtumaksi. Ei kannata itkeä sitä että lapsi ei syö jos kieltää ns. välipalat. Ehdottaisin, että antakaa lapsen pyytäessä välipalaa se lounaalta jäänyt ruoka. Lapsella ei ehkä ole nälkä tai muuten hänelle sopiva hetki syödä juuri äidin määräämään ruoka-aikaan ja juuri äidin tarkoin määrittämällä tavalla. Lapsilla on jokaisella oma rytminsä.



Myöskään pöytatapojen opettelua ei ehkä huonosti syövällä taaperolla kannata kovasti painottaa, miksi tuoda ko. tilanteeseen lisää hankalia asioita. Kyllä lapsi oppii pöytätavat sitten muutaman vuoden päästäkin. Minä saatan syötää 3-vuotiaalle lapselle ruokaa kun hän leikkii lattialla tai sitten yhdessä luetaan kirjaa pöydässä ja syötän häntä. Hän ehkä vain ei jaksa kiinnostua niin yksinkertaisesta rutiiniasiasta kuin pelkkä syöminen on. Väkisin opetetut vanhempien pöytätavat, jotka eivät tuo lapselle iloa syömiseen, eivät ole paras tapa opettaa hyviä tapoja.



Kolmevuotiaalla on tärkeä oman tahdon opettelun aika. Jos ainoaksi asiaksi, jossa hänellä on itsellään paljon valtaa ja viimeinen sana, on syöminen, niin lapsi kyllä käyttää tätä vallankäytön keinoa. Onhan hänen tärkeä saada tahtonsa läpi jossain ja ihan omalla tavalla. Siitä lähtee lapsen identiteetti ja luottamus itseensä. Ruokailutilanteessa, jossa vanhemmat asettavat paljon odotuksia lapseen, lapsi pääsee huomaamaan että äidin saa kivasti vallattomaksi. On varmaan todella mielenkiintoista nähdä kuinka äidin saa pois tolaltaan ja muutenkin esiin jänniä tunteita, kun ei syö. Siinä sitten mennään samalla tunteiden opettelunkin puolelle, joka myös on 3 vuotiaan tärkeitä opettelun osa-alueita. Mutta minusta sitäkin kannattaa tehdä mielummin jossain muualla. Ettei lapsi oppisi yhdistämään negatiivisia tunteita, pakkoa yms. niinkun nautittavaan asiaan kuin yksinkertainen syöminen on.



Isommalla lapsella on sitten aivan eri asia. Tahtoikä on takana ja ymmärrystä asioista enemmän. Silloin voi jo keskustella hänen kanssaan siitä että miten ruokailu asia hoituisi parhaiten, jos siinä esiintyy lapsen taholta vastustusta. Ja kunkin oman kulttuurin ja perheen tapojen opettelu myös silloin tulee olellisemmaksi. On täysin eri asia millaista vuorovaikutusta on esim. 1 tai 3 tai 5 vuotiaan kanssa. Samat hommat eivät toimi eri ikäisiin lapsiin, koska he ovat eri vaiheissa opettelemassa eri asioita.



Rangaistuksilla (jäähy) peitetään todelliset syyt siitä mikä saa lapsen käyttäytymään tietyllä tavalla sekä saadaan lapset pakolla toimimaan vanhempien haluamalla tavalla. Kannatan ennemmin sitä että lapselle selitetään ja selitetään ja seliteään mitä tullaan tekemään, mitä ollaan tekemässä ja kuinka äiti sen haluaisi tapahtuvan. Yllättävän usein lapset ei tosiaan oikeasti tiedä mitä heiltä odotetaan ja mitä seuraavaksi on tapahtumassa. Vanhemmat vain luulevat niin, koska se on heille itselleen niin selkeää.



Tiesittekö että kun lapsi nauraa siinä tilanteessa kun häneltä jotain kielletään ja äiti on suuttunut, lapsi todennäköisesti nauraa johtuen pelosta ja hämmennyksestä. Se ei ole iloista naurua ja silloin pitäisi lapselle tuoda turvaa, eikä huutaa kovemmin ja saattaa lasta enemmän pois tolaltaan.