Rajoitatteko kouluikäisten lastenne tekemisiä/menemisiä jollain tavalla koronan takia?
Vai saavatko täysin normaalisti tavata kavereita, käydä harrastuksissa, käydä kauppakeskuksissa, tapahtumissa ym. julkisilla paikoilla?
Kommentit (5)
Emme ilmoittaneet syksyn harrastuksiin, koska toisessa on kontaktia ja kummastakaan ei saanut rahoja keväällä peruuntuneista tunneista takaisin, en anna käydä kylässä muilla lapsilla, enkä anna muiden lasten käydä meillä. Käsienpesua valvotaan äärimmäisen tarkasti, käytämme maskeja julkisissa ja kaupoissa. Ulkona pyydän noudattamaan turvavälejä, mutta epäilemättä ne alakouluikäisiltä välillä unohtuvat.
Nyt kun kuopuksella on nuhaa, olemme koko perhe kotona odottamassa koronatestin tuloksia, vaikka muilla ei oireita olekaan.
Asumme Helsingissä ja sunnuntaina oli testissä, vielä ei näy kannassa mitään eikä ole tekstaria tullut.
Vaikea lapselle argumentoida miksi ei saisi mennä puistoon, koska kouluun on pakko mennä ja vieläpä julkisilla. Hän argumentoi faktoja, että koulussa ollaan tiiviimmin sisällä kuin hän puistossa kavereiden ulkona. Hän myös piti kotikoulussa, niin sanoo, sitten jos ei pääse muualle, niin haluaa jäädä kokonaan kotikouluun. Virhe oli kasvattaa itse ajatteleva lapsi, olisi pitänyt kasvattaa 70-luvun pelolla tottelevaiseksi :D
Sitten taas kun koulut suljetaan, niin voi yrittää uudelleen. Peleillä ollaan lahjottu olemaan enemmän kotona. Aktiivinen 11v poika.
Vierailija kirjoitti:
Emme ilmoittaneet syksyn harrastuksiin, koska toisessa on kontaktia ja kummastakaan ei saanut rahoja keväällä peruuntuneista tunneista takaisin, en anna käydä kylässä muilla lapsilla, enkä anna muiden lasten käydä meillä. Käsienpesua valvotaan äärimmäisen tarkasti, käytämme maskeja julkisissa ja kaupoissa. Ulkona pyydän noudattamaan turvavälejä, mutta epäilemättä ne alakouluikäisiltä välillä unohtuvat.
Nyt kun kuopuksella on nuhaa, olemme koko perhe kotona odottamassa koronatestin tuloksia, vaikka muilla ei oireita olekaan.
Asumme Helsingissä ja sunnuntaina oli testissä, vielä ei näy kannassa mitään eikä ole tekstaria tullut.
Meillä tuli tänään sunnuntain aamupäivän testin tulos, ollaan myös Helsingissä.
En rajoita.
- Julkisia ei ole muutenkaan käyttänyt (emme asu Helsingissä, vaan ympäryskaupungissa), kulkee kävellen, pyörällä, mopolla tai kuljetettuna.
- Kavereita näkee, mutta kaveripiiri on pieni, eivätkä pyöri kaupungilla yms. Näkevät kaverien kanssa ulkona tai toistensa kotona.
- Harrastuksissa käy ja jopa harrastusleireillä.
- Tapahtumia nyt ei oikein ole missä edes kävisi ja kyllä tuo ihan julkisilla paikoilla liikkuu.
Meillä löytyy myös opiskelevia nuoria, jotka tulevat kotiin aika ajoin. Enemmän heillä tulee kontaktia laajemmalti, erityisesti näin opintojen alussa. Heidän kaverit ovat eri paikoissa opiskelemassa tai armeijassa, sekä kaverit myös harrastavat (sillä tasolla, että pelejä tulee ympäri Suomen). Lisäksi opiskelevien kampuksilla on myös ulkomaisia opiskelijoita. Tähän kaikkeen nähden peruskoulussa olevalla nuorella on todella suppea piiri missä liikkuu jo ihan automaattisestikin, enkä näe syytä rajoittaa sitä.
Sama. Ja molemmilla on eväät joten jos ruokailu näyttää kaoottiselta, eivät mene. Luottamus Helsingin koulujärjestelyihin on miinuksella.