Lue keskustelun säännöt.
Kaverini ovat minut hylanneet, apua :(
11.09.2013 |
Eli tarinani on tallainen.. olen vajaa kolmekymppinen nainen joka seurustelee italialaisen miehen kanssa. Tutustuin haneen ollessani vahan aikaa toissa taalla, ja tanne jain sitten pysyvasti. Ennen Tampereella asuessani minulla oli jonkun verran hyvia ystavia ja kavereitakin, en ikina mikaan hypersosiaalinen ole ollut mutta kumminkin joka ilta facebookissa jutellut kavereideni kanssa. Sittemmin kun olen asettunut asumaan tanne italiaan ja kerron kuulumisistani facebookissa, ei ne kiinnosta ketaan. Siis ihan oikeasti, jos laitan kuvan itsestani taalla niin ehka kaksi ihmista tykkaa, nekin sukulaisia, kun ennen niista tykkasi ainakin parikymmenta ihmista. Jos kirjoitan, etta olen tulossa suomeen kaymaan, kukaan ei kommentoi mitaan, muuta kuin sukulaiset sitten kutsuvat kylaan. Pahalta tuntuu, ettei kukaan enaa halua olla yhteyksissa. Olen niinkuin joku rutto :( Jaksan tykkailla kavereiden paivityksista ja olla kiinnostunut vauvauutisista ym., kysyn voisko jutella skypessa tms mutta kun kukaan ei halua. Ei ehdi, ei jaksa.. Muuten en valittaisi niin paljon, mutta kun minulla ei taalla ole oikein kavereita. Miehen sukua tunnen ja heidan kavereitaan, ja tykkaan heista mutta haluaisin jutella omien kavereidenkin kanssa.
Ymmarran, ettei kukaan jaksa jatkuvasti kommentoida juttujani joten en laita mitaan kovin usein. Mutta nyt ajattelin vahentaa entisestaan kun ei ne ketaan kiinnosta eika kukaan kommentoi. Satutti kun naytin kavereilleni mieheni kuvia niin joku sanoi, etta "enpa menis tuommosella miehella kehumaan, ihan tavallinen mies, en panisi" ja kuvia asunnostamme niin sama tyyppi sanoi, etta onpas kolkon nakoista ja en kylla haluaisi asua tuolla. Vaikka ihan tavallinen italialainen kamppa ja tavallinen mies, niin luulisi ihmisilla olevan sen verran kaytostapoja ettei hauku toisen miesta tai asuntoa, en ole ylpeillytkaan tai muuta. Tuntuu silta, etta minua vihataan eika tee enaa mieli menna facebookiin ollenkaan. Olen aika herkka ja monena iltana olen itkenyt yksinaisyyttani. Paha olla. Pitaisiko minun olla vain valittamatta ja alkaa etsia uusia ystavia taalta?
Kommentit (22)
Haha, vedän tähän väliin kateuskortin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän on siis tultu, kaveruus mitataan FB peukutuksilla?
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 11:25"]
Haha, vedän tähän väliin kateuskortin :D
[/quote]
Tuokin voi muuten pitää paikkaansa, ja siihen vähän viitttaisi se kommentointi miehen tavallisuudesta ja ei-haluttavuudesta. Oletetaan, että kun ap on "oikein ulkomaalaisen" kanssa ja asuukin ulkomailla, on hän olevinaan nyt hienompi ja se mieskin hienompi kuin tavalliset suomalaiset - oletetaan, että ap:lle on kihahtanut kusi hattuun, ja sitten yritetään lytätä takaisin maan tasalle kateellisina.
Minulle tuli ensin mieleen, että syöttääkö kaverisi sinulle vain hyla-tuotteita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei, en voi varmaan tehdakaan oikein mitaan, enka kehtaisi ruveta ruinaamaankaan, kun selvaksi on tehty etten ole mieluista seuraa.
Ei tarvisi peukuttaa, mutta viestini ignoorataan ja kehutaan omaa hyvaa elamaa. En kai enaa kuulu porukkaan.. janna, miten ennen niin hyvat kaverit voi muuttua, ja varsinkin aikuiset :(
Ei tykkäily ole kaverisuhteen ylläpitoa. Oletko kokeillut lähettää yksityisviestejä? Kysellä ihmisten kuulumisia? Olla kiinnostunut heistä henkilökohtaisesti ja jakaa kuulumisiasi myös heille itselleen (ei vain massastatusten avulla)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Facebookin perusteella ei voi päätellä mitään.
Lähetä yksityisviestejä suoraan kavereillesi, näin tiedät että perille meni.
Mulla pari ulkomailla asuvaa kaveria, ja vaikuttaa siltä että näiden päivitykset eivät yksinkertaisesti koskaan tule mulle tietoon: Facebook ilmeisesti infoilee enemmän näistä maantieteellisesti lähellä olevista.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 11:36"]
Ei tykkäily ole kaverisuhteen ylläpitoa. Oletko kokeillut lähettää yksityisviestejä? Kysellä ihmisten kuulumisia? Olla kiinnostunut heistä henkilökohtaisesti ja jakaa kuulumisiasi myös heille itselleen (ei vain massastatusten avulla)?
[/quote]
Olen kylla, tykkailen ja kommentoin heidan tekemisiaan ja kysellyt etta voisko jutella skypessa ja etta kun tulen suomeen niin voisiko nahda ja muuta. Mutta ne vastaukset on aina jotenkin valttelevia, etta ei oikein ehdi kun on niin paljon kaikkea, annetaan ymmartaa etta meilla on niin paljon muutakin kuin sina. Muuten tama ei ihmetyttaisi jos olisi vain yksi kaveri mutta kaikki... kaikki muut paitsi sukulaiset. He jaksavat pitaa yhteytta ja olla kiinnostuneita tekemisistani.
Kateus selittaisi asiaa, mutta miksi kukaan olisi kateellinen naiselle joka asuu ulkomailla eika ole toissa vaan paivat kotona ja kaiken lisaksi yksinainen, tosin tarkoitus on hankkia toita kunhan vaan saan. Olen nimenomaan valttanyt ylpeilya, koska tiedan sen olevan arsyttavaa ja ei elama taallakaan mitaan ruusuilla tanssimista ole, ja olen sen suoraan sanonut. Haluaisin kavereiltani tukea ja juttuseuraa, mutta ei..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Italiassa asuu paljon suomalaisia naisia. Otapa heihin yhteyttä. Voit löytää uusia ystäviä.
Mielestäni pahantahtoinen ilkeä kommentoitinti ei kuulu aitoon ystävyyteen. Ei myöskään välinpitämättömyys. Ei kannata surra huonojen "ystävien" menettämistä.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 11:47"]
Kateus selittaisi asiaa, mutta miksi kukaan olisi kateellinen naiselle joka asuu ulkomailla eika ole toissa vaan paivat kotona ja kaiken lisaksi yksinainen, tosin tarkoitus on hankkia toita kunhan vaan saan. Olen nimenomaan valttanyt ylpeilya, koska tiedan sen olevan arsyttavaa ja ei elama taallakaan mitaan ruusuilla tanssimista ole, ja olen sen suoraan sanonut. Haluaisin kavereiltani tukea ja juttuseuraa, mutta ei..
[/quote]
Jotkut ihmiset vaan kuvittelee että tuollaisessa on jotain erityisen hienoa. Itselläni on espanjalainen mies ja kyllä minäkin kuulin alkuun kaikkia ihme kommentteja jotka vihjailivat että luulisin itse että asiassa on jotain erityisen hienoa ja olisin ylpistynyt, vaikkei niin ollut. Esim. kommentoitiin että tyyppihän on ihan perus kirjanpitäjän näköinen - en ollut koskaan väittänytkään että hän on erityisen komea. Ja kun asuttiin Espanjassa, tuli sitä narinaa että vai ei Suomi ja kotikaupungin pieneet ympyrät ei enää rouvalle kelpaa tai ollaankos sitä nyt niin hienostuneita ja eurooppalaisia tms.
Nykyisin homma on jo rauhoittunut, mutta ei minulla kyllä enää niitä kaikkia ihmisiä kavereina ole joita oli ennen avioitumistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 11:47"]
Kateus selittaisi asiaa, mutta miksi kukaan olisi kateellinen naiselle joka asuu ulkomailla eika ole toissa vaan paivat kotona ja kaiken lisaksi yksinainen, tosin tarkoitus on hankkia toita kunhan vaan saan. Olen nimenomaan valttanyt ylpeilya, koska tiedan sen olevan arsyttavaa ja ei elama taallakaan mitaan ruusuilla tanssimista ole, ja olen sen suoraan sanonut. Haluaisin kavereiltani tukea ja juttuseuraa, mutta ei..
[/quote]
Jotkut ihmiset vaan kuvittelee että tuollaisessa on jotain erityisen hienoa. Itselläni on espanjalainen mies ja kyllä minäkin kuulin alkuun kaikkia ihme kommentteja jotka vihjailivat että luulisin itse että asiassa on jotain erityisen hienoa ja olisin ylpistynyt, vaikkei niin ollut. Esim. kommentoitiin että tyyppihän on ihan perus kirjanpitäjän näköinen - en ollut koskaan väittänytkään että hän on erityisen komea. Ja kun asuttiin Espanjassa, tuli sitä narinaa että vai ei Suomi ja kotikaupungin pieneet ympyrät ei enää rouvalle kelpaa tai ollaankos sitä nyt niin hienostuneita ja eurooppalaisia tms.
Nykyisin homma on jo rauhoittunut, mutta ei minulla kyllä enää niitä kaikkia ihmisiä kavereina ole joita oli ennen avioitumistani.
[/quote]
Kiva kuulla muidenkin kokemuksia! Ihan samanlaista kuin minullakin, hienoa jos et ole ottanut itseesi niinkuin mina. Oletko itse miten parjannyt Espanjassa? Oletko saanut suomalaisia tai paikallisia kavereita sielta? Oletko saanut toita vai viihdytko ihan vaan kotona? Ajattelin, etta varmaankin alkaa arki sujua paremmin kun alkaa saada "omaakin elamaa" taalla eika aina vaan miehen mukana.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 12:16"]
Kiva kuulla muidenkin kokemuksia! Ihan samanlaista kuin minullakin, hienoa jos et ole ottanut itseesi niinkuin mina. Oletko itse miten parjannyt Espanjassa? Oletko saanut suomalaisia tai paikallisia kavereita sielta? Oletko saanut toita vai viihdytko ihan vaan kotona? Ajattelin, etta varmaankin alkaa arki sujua paremmin kun alkaa saada "omaakin elamaa" taalla eika aina vaan miehen mukana.
[/quote]
Minä sain töitä lähes heti muuton jälkeen, olen IT-alalla jolta on aika helppo saada töitä vaikkei vielä kieltä osaisikaan, ohjelmointikielet kun on kansainvälisiä... Töissä vähän suhtauduttiin alkuun naiskoodariin varauksella ja naureskellenkin, mikä oli raskasta, mutta tottuivat vähitellen ja ymmärsivät että jopa nainen voi pystyä näihin hommiin mikä oli varsinkin vanhemmille työntekijöille vissiin täysin käsittämätön ajatus :-o Jotkut suoraan sanoivatkin että älä ota pahalla mutta hänestä naisen kuuluu olla vaikka sairaanhoitaja tai tarjoiliija mutta ei insinööri :-o
Suomalaisiin en ole tutustunut Espanjassa keneenkään, enkä ole kaivannutkaan. Sosiaalista elämää ja tuttuja sain sen sijaan jo ekana vuonna enemmän kuin Suomessa ikänäni: naapureista, miehen suvusta, työkavereista ja niiden vaimoista. Varsinaista sydänystävää tai -ystäviä minulla ei tosin ole, mutta ei minulla sellaista Suomessakaan koskaan lapsuusiän jälkeen ollut enkä oikeastaan kaipaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moukkamaisilta kuulostavat nuo kaverit. Ala etsimään uusia kavereita.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 12:21"]
Minä sain töitä lähes heti muuton jälkeen, olen IT-alalla jolta on aika helppo saada töitä vaikkei vielä kieltä osaisikaan, ohjelmointikielet kun on kansainvälisiä... Töissä vähän suhtauduttiin alkuun naiskoodariin varauksella ja naureskellenkin, mikä oli raskasta, mutta tottuivat vähitellen ja ymmärsivät että jopa nainen voi pystyä näihin hommiin mikä oli varsinkin vanhemmille työntekijöille vissiin täysin käsittämätön ajatus :-o Jotkut suoraan sanoivatkin että älä ota pahalla mutta hänestä naisen kuuluu olla vaikka sairaanhoitaja tai tarjoiliija mutta ei insinööri :-o
Suomalaisiin en ole tutustunut Espanjassa keneenkään, enkä ole kaivannutkaan. Sosiaalista elämää ja tuttuja sain sen sijaan jo ekana vuonna enemmän kuin Suomessa ikänäni: naapureista, miehen suvusta, työkavereista ja niiden vaimoista. Varsinaista sydänystävää tai -ystäviä minulla ei tosin ole, mutta ei minulla sellaista Suomessakaan koskaan lapsuusiän jälkeen ollut enkä oikeastaan kaipaakaan.
[/quote]
Kuulostaa silta, etta olet hyvin sopeutunut elamaan siella! Tosiaan hassuja naa machomiehet taallakin, aina valilla tulee joku tulee selittamaan etta kuulemma skandinaavisissa maissa nainen saattaa osata ajaa jopa traktoria tai kuorma-autoa, niinkuin se olisi jotain tahtitiedetta.. aina valilla tulee naita sovinistisia irvailuja mutta onneksi suurin osa mihin olen tormannyt on mukavia. Itse olen asiakaspalvelualalla ollut Suomessa joten en kauhean helposti toita saa vaikka italiaa puhunkin mutta en tarpeeksi hyvin. Onko muuten espanjalaisten naisten suhtautuminen sinuun ollut minkalaista? Olet ilmeisesti saanut kavereita kuitenkin mutta taalla paikalliset naiset ei oikein tunnu tykkaavan minusta, miehen suku on poikkeus koska ovat hyvin ystavallisia samoin naapurit ja muut mutta muut omanikaiset naiset ovat jotenkin nuivia minua kohtaan.
t.ap
Ap, mulle kävi aikanaan niin, että huomasin, että ne nuoruuden kaverit olivat tosiaan vaan kavereita ei ystäviä. Eli mulla oli määrätty toimenkuva heidän elämässään. Täyttää heidän bileensä, olla käytettävissä baariseurana, matkaseurana, lenkkiseurana jne. Mutta kun muutin pois, enkä ollut siis enää e.m. tavoin käytettävissä, kaveruuskin sanottiin irti, eikä minusta oltu enää kiinnostuneita. Se oli karvas kokemus.
Sinulle sanoisin, että ala etsiä sieltä uusia tuttavuuksia, ystäviäkin ajan kanssa. Mene kielikurssille, jollekin muulle kurssille, koeta saada vaikka työharjoittelupaikka jostain, ja juttele aktiivisesti kaikkien miesystäväsi sukulaisten ja ystävien kanssa, että pääset siellä arkeen sisälle ja saat harjoitusta kielestä ja kulttuurista. Ala nauttia elämästäsi siellä, unohda suomalaiset murjottajat. Oikein hyvää ja aurinkoista syksyä sinulle.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 12:40"]
[
Kuulostaa silta, etta olet hyvin sopeutunut elamaan siella! Tosiaan hassuja naa machomiehet taallakin, aina valilla tulee joku tulee selittamaan etta kuulemma skandinaavisissa maissa nainen saattaa osata ajaa jopa traktoria tai kuorma-autoa, niinkuin se olisi jotain tahtitiedetta.. aina valilla tulee naita sovinistisia irvailuja mutta onneksi suurin osa mihin olen tormannyt on mukavia. Itse olen asiakaspalvelualalla ollut Suomessa joten en kauhean helposti toita saa vaikka italiaa puhunkin mutta en tarpeeksi hyvin. Onko muuten espanjalaisten naisten suhtautuminen sinuun ollut minkalaista? Olet ilmeisesti saanut kavereita kuitenkin mutta taalla paikalliset naiset ei oikein tunnu tykkaavan minusta, miehen suku on poikkeus koska ovat hyvin ystavallisia samoin naapurit ja muut mutta muut omanikaiset naiset ovat jotenkin nuivia minua kohtaan.
t.ap
[/quote]
Kyllä täälläkin suunnilleen samanikäisten naisten välillä tietynlainen "kilpailuasema" on. Kyllä osa suhtautuu ihan selvästi epäluuloisesti pohjoismaasta tulleeseen naiseen, pidetään jonkinlaisena vamppina joka on mahdollisesti uhka muidenkin miehille. Vaikken ole edes blondi vaan tumma ja pieni, itse asiassa aika tavis espanjalaisesta menisin ulkoisesti :) Minun kaverit on paljon miehiä, koska työpaikalla olen ainoa nainen, ja sitten on vähän vanhempia naisia naapurustosta. Pari kyllä suunnilleen samanikäistäkin joiden kanssa säännöllisesti tulee juteltua.
En tiedä onko Italiassa sama mutta täällä on ainakin se hieman alussa ärsyttänyt juttu lisäksi, että naisten ja miesten "piirit" on kovin erit ja minä miesten alalla olevana rikon jotenkin perinteitä. Esim. miehet istuu keskenään kahviloissa tai baareissa paljon, ja naiset sitten kokoontuu toistensa kotona keskenään. Olen joskus ollut sellaisissa naisten kokoontumisissa, mutta tunnen itseni kovin ulkopuoliseksi koska monet niissä on kotiäitejä tai ainakin äitejä, ja minä olen töissäkäyvä ja lapseton. Enkä oikein osaa semmoisista "naisten asioista" kiinnostuakaan, minä puhuisin mieluummin siitä mistä äijät tuolla kahviloissa puhuu, politiikasta, tekniikasta, futiksesta... Jos niihin porukoihin taas tulee nainen, koko porukka hiljenee ja selvästi odottaa että akka lähtee kotiinsa. Mutta onneksi on netti jossa voi puhua, ja vielä suomeksi, mistä haluaa :)
Ja kokonaisuudessaan viihdyn täällä paljon paremmin kuin Suomessa, koska tosiaan en ole koskaan niin kauhean kaveri- tai sosiaalinen elämäriippuvainen ollut, vaan minulle riittää pääosin duuni ja koti ja oman miehen seura.
Kun muuttaa Suomesta ulkomaille, astuu elämään tavallaan ei-kenenkään-maalle, koska siitä hetkestä asti ei ole enää ihan kokonaan suomalainen muttei läheskään sen uuden maan asukaskaan. Sitä roikkuu kahden maan välissä, yrittää pitää yllä entisiä ihmissuhteita Suomessa ja luoda uusia uudessa maassa, eikä enää missään ole ihan kotona. Se on strassaava ajanjakso, kunnes siitä voi löytää uuden voimavaran ja vahvuuksia. Esim. minun ei odoteta olevan ihan kuin muut, koska olen se ulkomaalainen. Suomessa taas olen varsinainen elämysmatkailija. On ihanaa syödä ruisleipää ja maksalaatikkoa, saunoa ja uida mökillä ja paistaa makkaraa ja istua nuotiolla ja olla ekstaasissa, jossa ei varmaan olisi Suomessa asuessa. Matkustan Suomeen kauneimpana vuodenaikana, joten on helppo siellä ihastella kaikkea. Ei tarvitse kestää räntää, pimeyttä, aamuruuhkabusseja tai muuta ns. ankeutta, jota sielläkin tuntuu olevan.
Ap, ota sinäkin irti Suomesta kaikki ihana ja sitoudu uuteen asuinmaahasi, jätä se entinen Suomi taaksesi, koska kaikkea ei voi saada kerralla. Kehityt ihmisenä ja muutut, luot nahkasi, kun uskallat antautua seikkailuun, vaikka se vaatisikin vanhojen kaverisuhteiden jäähtymistä. Olet tehnyt kaikkesi niiden ylläpitämiseksi, turhaan, joten käytä energia uuden asuinmaasi tutuksi tulemiseen, juurtumiseen sinne. Pidä säännöllisesti yhteyttä Suomen perheeseesi ja sukuusi, luo heistä itsellesi tärkeä side Suomeen, mutta happamien vanhojen kavereiden perässä en juoksisi.
kiitos vastaajille! tosihan se on, etta pitaisi lopettaa menneissa haahuilu ja keskittya nykyhetkeen. nykyaan en muuta tee oikeastaan yksin kuin kayn shoppailemassa ja ruokakaupassa mutta nyt teidan kannustamana ilmoittauduin paikallisen yliopiston italian kielikurssille! aloitetaan siita ja tieda vaikka loytaisin sielta uusia kavereita itselleni. samoin lopetan jokapaivaisen suomalaisilla verkkosivuilla pyorimisen (kuten av!) ja keskityn paikallisiin tapahtumiin.. luen italialaisia lehtia jne
Tunnistan selvasti jaaneeni sellaiseen valivaiheeseen, mutta nyt saa luvan loppua. Iltasanomiakin luen max. 1 krt/viikko!
Ja 19 ihan sama juttu taalla, heti kun saavat tietaa etta olen suomalainen niin naisen kohtelee jotenkin tylymmin vaikka yritan olla mahdollisimman ystavallinen. Ja jotenkin kun on tottunut siihen Suomessa etta saa olla miespuolisia kavereita, niin taalla heti naiset ottaa loukkaantuu jos nauran miesten jutuille, pitavat tyrkkyna tms., pitaisi olla vissiin joku jaapuikko olemukseltaan. Omituista. Mutta onneksi tuollaisten kanssa ei tarvitse koko ajan olla tekemisissa.
Ja ihan sama juttu etta taallakin naiset ja miehet on eri porukoissa ihan selvasti! Jos menen itse vieraaksi jonnekin tai meille tulee vieraita niin miehet ja naiset on erikseen. Jos menen miesten seuraan juttelemaan niin minua katsotaan omituisesti ja kysellaan etta etko sina tykkaa olla ....n seurassa! Onnekseni tulen kuitenkin naisten kanssa yleensa hyvin toimeen ja suvun naiset ovatkin tosi mukavia. Hassua kun taalla on sukupuoliroolit viela niin voimissaan, esim anoppilassa meidan naisporukka siivoaa ja laittaa ruokaa, ja miehet remppaa ja katsoo telkkaria tai muuta.. Onhan tassa opettelemista kun on tottunut Suomen tasa-arvoon :) toisaalta naisena helpottavaa ettei tarvi kantaa mitaan raskaita juttuja, hehe! nyt pitaa menna ruuanlaittoon, kaikkea hyvaa sinne Espanjaan ja muillekin vastaajille oikein hyvaa jatkoa :)
Älä välitä. Ystäviä tulee ja menee. Itselläni ei ole tällä hetkellä yhtään ystävää mutta ihan sama. Eiköhän niitä taas tule elämän varrella jotain uusia. JOs ei tulekaan, ei sekään ole katastrofi.
Ja mitä sinä oikeastaan voisit edes tehdä? Nuo ihmiset ovat päättäneet ettet enää kiinnosta heitä kun asut ulkomailla, joten mitä voisit tehdä asian muuttamiseksi? Tuskin esim. ystävyyden ruinaaminenkaan auttaisi.