Miten mielialalääke on auttanut sinua?

Kaikkeen tähän auttaa muutto pois Suomesta. Heti alkaa helpottamaan.

molemmat yhdessä auttavat parhaiten. Itse olen hyötynyt venlafaxiinista, muut ei olleet kummoisia. Virkistää, tasaa pahimmat masennusmontut pois ja auttaa ahdistuneisuuteen.

Terapiasta on kyllä enemmän hyötyä kuin lääkkeistä. Kognitiivinen terapia auttaa varsinkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon sekä ahdistukseen.

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen ja kokenut pahaa ahdistusta, joten tiedän mitä se on. Halusin kuitenkin lääkkeistä eroon toipumisvaiheessa mahdollisimman pian. Muutama vuosi myöhemmin vanhat oireet alkoivat hiipiä takaisin ja olo oli todella huono. Voimat olivat täysin kadoksissa, olin masentunut ja itkuherkkä. Terapeuttini ehdotti joksikin ajaksi mietoa mielialalääkettä mutta en halunnut palata siihen. Menin lääkäriin mittauttamaan veriarvot.

Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä D-vitamiinin puutostila. Aloitin tyroksiinihoidon ja D-vitamiinin lisäksi myös magnesiumin käytön. Mieliala kohosi, energiataso nousi selkeästi, pari-kolme kuukautta myöhemmin olin ihan kuin toinen ihminen, jonka myös terapeuttini tyytyväisenä totesi.

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että ihmiset liian herkästi nojautuvat masennuslääkkeisiin. Niitä myös määrätään liian helposti. Masennusoireita aiheuttavat muutkin sairaudet. Jos kuitenkin taustalla ei ole muuta syytä, terapiasta on eniten apua. Asioiden työstäminen on välillä kovaa ja se voi tehdä kipeääkin, mutta se on niin paljon palkitsevampaa ja hyödyllisempää tulevaisuuden suhteen kuin minkään masennuslääkkeen nappaaminen. Lääke tasapäistää kaikki tunnetilat, ilo ja onnikaan ei tunnu silloin enää miltään. Sitä vastoin terapia auttaa toimimaan ja kokemaan sitä kautta mielihyvää - oppii uskaltamaan kohdata pelkotilansa omana itsenään.

Rohkeutta, ap!

Mulla oli vaikea masennus, ahdistuneisuutta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Lääkitys auttoi, terapia ei niinkään. Tuntui että terapia teki entistä sairaammaksi, varmaan johtui siitäkin ettei mun ja terapeutin kemiat kohdanneet alkuunkaan ja hän myös syyllisti paljon siitä etten pystynyt hoitamaan esim. opiskelua. Kokemusta on myös hyvästä terapeutista, hänen kanssaan ei harmi kyllä päästy alkua pitemmälle.

Kun lääkitys alkoi toimia, aloin vihdoin sietää itseäni ja lopulta myös pitää itsestäni. Masennuksen helpottaessa aloin vähitellen saada sotkemiani asioita järjestykseen ja se vähensi myös ahdistuneisuutta. Sosiaalisten tilanteiden pelko lieveni jännittämiseksi.

Lääkityksen lisäksi mulla auttoi paljon hyvä vertaistuki. Samantapaisten ongelmien kanssa taistelevan ystävän kanssa tuli juteltua paljon ja koin että siitä oli huomattavasti suurempi apu kuin terapiasta.

Kyllä lääkitys auttaa hyvin pahimman yli tilanteessa jossa työkyky ja sosiaalinen elämä alkaa kärsiä ahdistuksen takia. Itse käytin Cipralexia nelisen vuotta, joista kaksi kävin terapiassa. Kognitiivisessa terapiassa opin tunnistamaan ahdistuksen aiheuttajia, triggereitä eli laukaisijoita. Ahdistukselta katkesi terä kun tajusi että sen syy ei ole kovin iso tai merkityksellinen. Minulla tulee hirveän herkästi syyllisyyttä ja huonouden tunnetta, mille ei ole järkiperusteita. Samoin terapiassa opin hengitystekniikan jolla saada kalvava ja kuristava olo pois rinnasta. Minusta mielialalääkitys on hyvä kainalosauva mutta terapialla on mahdollista työskennellä ahdistusta vähemmäksi, ehkä se kokonaan ei häivy mutta sitä pystyy hallitsemaan paremmin. Joskus tosiaan psyykkisille häiriöille löytyy somaattinen syy kuten 2. vastaajalla, aina ei. Ei ole yleensä haitallista kokeilla auttaisiko parempi ruokavalio, liikunnallisempi elämä, harrastukset. On vain niin että ahdistunut ja masentunut ihminen ei saa muutetuksi elämäänsä ilman tukea. Tuki voi tulla lääkkeestä joka piristää ja tekee murheesta vähäpätöisemmän tuntuista, tai hyvästä terapeutista tai muusta ammattilaisesta, jonka kanssa voi pyöritellä ja peilata asioita. 

3, ikävää, että sinulla on alkuun ollut noin huono kokemus terapiasta. Ammattilainen ei missään tapauksessa saisi syyllistää. Mutta. Pääsittekö keskusteluissanne koskaan niin pitkälle, jotta olisitte puineet mistä tuo syyllisyyden tunne kumpusi? Johtuiko se todella siitä, mitä terapeutti sanoi, vai siitä, mitä terapeutti kaivoi sinusta esiin? Terapia tekee kipeää.

Itsellä oli myös eräässä vaiheessa jatkuvasti kurja olo session jälkeen. Tuntui, että kaikki muut ihmiset osasivat toimia oikein, paitsi minä. Tuntui, että kaikkien muiden ihmisten sanomiset ja tekemiset olivat aina jollain tapaa oikeutettuja, paitsi minun. Tuntui, että minä sanoin ja tein aina jotain väärin. Lopulta sanoin tästä terapeutilleni, että minulla alkaa olla joka kerta huonompi olo, näin ei varmaankaan pitäisi olla pidemmän päälle. Hän ymmärsi ja muutti ongelman lähestymistapaa, jolloin aloimme päästä paremmin eteenpäin.

Vertaistuki on tärkeää, siitä moni on saanut apua.

Nro 2

Sen ensimmäisen, mielestäni hyvän terapeutin tapaamisten jälkeen oli aina sellainen väsynyt olo, mutta tyytyväinen kun tuntui että on päästy eteenpäin. Vähän kuin olisi saanut ansaitun selkäsaunan.

Tämän toisen, mielestäni huonon terapeutin tapaamisten jälkeen olin jatkuvasti itku kurkussa, ahdisti, siis tuntui todella pahalta, pahemmalta kuin koskaan muuten sairausaikana. Ehkä olen jäävi arvioimaan, mutta mielestäni kurja olo johtui juuri terapeutin toimintatavasta, ei omista ongelmistani.

Mutta niin, oloni parani huomattavasti kun lopetin terapian yksipuolisella päätöksellä. Sain lopulta käsiteltyä sairastumiseen johtaneet asiat vertaistuen avulla ja itsekseni. Kirjoittaminen ja ystävän tuki taisi olla minulle se paras terapiamuoto.

En siis kiistä etteikö terapiasta voisi saada apua. Minulla se ei vaan toiminut.

3

3, selkeästikään tuo toinen terapeutti ei sopinut sinulle. Kemianne eivät kohdanneet ja/tai hänen käyttämänsä lähestymistapa sinua kohtaan oli täysin väärä. Pääasia kuitenkin, että löysit itsellesi tavan, josta sait apua.

Hyvän terapiakeskustelun jälkeen olo onkin usein hyvin väsynyt. Itse olin joskus rankan session jälkeen täysin uuvuksissa, ihan fyysisesti. Sanoinkin, että nyt tiedän, miltä tyhjiin päästetystä ilmapallosta tuntuu :)

4, hyvä kirjoitus. Olen kanssasi samaa mieltä, että pahimmassa vaiheessa mieliala- tai masennuslääkkeestä on hyötyä. Olin itse hangoitellut vastaan mutta sitten tuli päivä, jolloin ymmärsin tulleeni niin huonoon kuntoon, että nyt oli pakko turvautua lääkkeisiin saadakseni itseni takaisin toimintakuntoon. Eiväthän ne lääkkeet sitä tee mutta ne saattavat sen järkyttävän pahan olon ja ahdistuksen syrjään, jotta pystyy hiljalleen toimimaan ja käsittelemään asioita. Halusin kuitenkin mahdollisimman pian ajaa lääkkeet alas, mutta terapeutistani en luovu! :) Emme ole harjoitelleet hengitystekniikoita mutta hän myös heti kuulee tavastani hengittää, milloin olen ahdistunut, vaikka päälle päin näyttäisin muiden ihmisten silmissä ihan normaalilta.

Nro 2

Ennen kaikkea se saakelin kiristävä vanne on lähtenyt pään ympäriltä. Sen myötä moni muukin asia helpottunut...

mulla on auttanut venlafaksiini ja mirtatsapiini.

Kahteen otteeseen olen lääkitystä saanut, mutta mun mielestä niistä ei ollut minkäänmoista apua, ei siis mitään...

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen tähän auttaa muutto pois Suomesta. Heti alkaa helpottamaan.

Minne päin?

Terapiasta ei loppuelämän eväitä saanut. Hetkellisesti auttoi kun sai jollekin puhua. Essitalopraami on auttanutminua.

Mulla on toistuva masennus keskivaikeana, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ym. perussettiä jota löytyy aloittajaltakin. Myös dissoilua, pakko-oireilua ja ihmispelkoa. Pahin on kuitenkin ahdistus, eri muodoissaan. Se vyöryy päälle päivittäin ilman syytä, yhtäkkiä vaan huomaa että taas mennään...

Venlafaxin oli tosi hyvä lääke, jouduttiin lopettamaan koska nosti maksa-arvot kattoon. Huomenna aloitan Sertralinin, jonka pitäisi auttaa myös noihin pakkoajatuksiin. Koen kyllä, että jos lääke on tehonnut, on se nostanut elämänlaatua huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta on kyllä enemmän hyötyä kuin lääkkeistä. Kognitiivinen terapia auttaa varsinkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon sekä ahdistukseen.

 

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen ja kokenut pahaa ahdistusta, joten tiedän mitä se on. Halusin kuitenkin lääkkeistä eroon toipumisvaiheessa mahdollisimman pian. Muutama vuosi myöhemmin vanhat oireet alkoivat hiipiä takaisin ja olo oli todella huono. Voimat olivat täysin kadoksissa, olin masentunut ja itkuherkkä. Terapeuttini ehdotti joksikin ajaksi mietoa mielialalääkettä mutta en halunnut palata siihen. Menin lääkäriin mittauttamaan veriarvot.

 

Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä D-vitamiinin puutostila. Aloitin tyroksiinihoidon ja D-vitamiinin lisäksi myös magnesiumin käytön. Mieliala kohosi, energiataso nousi selkeästi, pari-kolme kuukautta myöhemmin olin ihan kuin toinen ihminen, jonka myös terapeuttini tyytyväisenä totesi.

 

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että ihmiset liian herkästi nojautuvat masennuslääkkeisiin. Niitä myös määrätään liian helposti. Masennusoireita aiheuttavat muutkin sairaudet. Jos kuitenkin taustalla ei ole muuta syytä, terapiasta on eniten apua. Asioiden työstäminen on välillä kovaa ja se voi tehdä kipeääkin, mutta se on niin paljon palkitsevampaa ja hyödyllisempää tulevaisuuden suhteen kuin minkään masennuslääkkeen nappaaminen. Lääke tasapäistää kaikki tunnetilat, ilo ja onnikaan ei tunnu silloin enää miltään. Sitä vastoin terapia auttaa toimimaan ja kokemaan sitä kautta mielihyvää - oppii uskaltamaan kohdata pelkotilansa omana itsenään.

 

Rohkeutta, ap!

Olen lukenut vastaavaa vitamiineista, varsinkin esim. B-12 - vitamiinista, että se auttaisi ahdistukseen. Voitko kertoa tarkemmin noista vitamiineista mitä popsit ja millaisia määriä? - ei ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta on kyllä enemmän hyötyä kuin lääkkeistä. Kognitiivinen terapia auttaa varsinkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon sekä ahdistukseen.

 

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen ja kokenut pahaa ahdistusta, joten tiedän mitä se on. Halusin kuitenkin lääkkeistä eroon toipumisvaiheessa mahdollisimman pian. Muutama vuosi myöhemmin vanhat oireet alkoivat hiipiä takaisin ja olo oli todella huono. Voimat olivat täysin kadoksissa, olin masentunut ja itkuherkkä. Terapeuttini ehdotti joksikin ajaksi mietoa mielialalääkettä mutta en halunnut palata siihen. Menin lääkäriin mittauttamaan veriarvot.

 

Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä D-vitamiinin puutostila. Aloitin tyroksiinihoidon ja D-vitamiinin lisäksi myös magnesiumin käytön. Mieliala kohosi, energiataso nousi selkeästi, pari-kolme kuukautta myöhemmin olin ihan kuin toinen ihminen, jonka myös terapeuttini tyytyväisenä totesi.

 

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että ihmiset liian herkästi nojautuvat masennuslääkkeisiin. Niitä myös määrätään liian helposti. Masennusoireita aiheuttavat muutkin sairaudet. Jos kuitenkin taustalla ei ole muuta syytä, terapiasta on eniten apua. Asioiden työstäminen on välillä kovaa ja se voi tehdä kipeääkin, mutta se on niin paljon palkitsevampaa ja hyödyllisempää tulevaisuuden suhteen kuin minkään masennuslääkkeen nappaaminen. Lääke tasapäistää kaikki tunnetilat, ilo ja onnikaan ei tunnu silloin enää miltään. Sitä vastoin terapia auttaa toimimaan ja kokemaan sitä kautta mielihyvää - oppii uskaltamaan kohdata pelkotilansa omana itsenään.

 

Rohkeutta, ap!

Olen lukenut vastaavaa vitamiineista, varsinkin esim. B-12 - vitamiinista, että se auttaisi ahdistukseen. Voitko kertoa tarkemmin noista vitamiineista mitä popsit ja millaisia määriä? - ei ap

Luin huonosti sulla liittyi nämä siis kilpirauhasen vajaatoimintaan ja ahdistus poistui, kun sitä hoidettiin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen tähän auttaa muutto pois Suomesta. Heti alkaa helpottamaan.

Kerro lisää, please.

Psykoottinen masennus. Ja lääkkeitä oli syötävä ei se muuten parantunut. Olantsapiini ja escitalopram.

http://www.tritolonen.fi/uutiset/2995-magnesiumoksidi-lievittaa-masennu…

Lääkkeet auttaa!