Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Paino lähti viimein putoamaan!

Vierailija
06.09.2013 |

Olen periaatteessa normaalipainoinen, mutta muutamien liikakilojen kanssa ikuisuustaistelua käynyt nainen. Pituuteni on vain 158 cm ja olen koko aikuisuuteni painanut noin 55-60 kg (lukuunottamatta tietysti raskausaikoja). Viime vuodet olen painanut koko ajan noin 59-60 kg, ja olen yrittänyt pyrkiä takaisin nuoruuden 55 kiloon, siinä kuitenkaan onnistumatta. Raskauskilot olen kyllä aina saanut helposti pois.

 

Olen kropaltani tiimalasi ja minulla kertyy ylimääräinen juuri takapuoleen ja reisiin, vyötärölihavuutta ei ole.

 

Olen harrastanut jo viiden vuoden ajan tavoitteellisemmin kestävyysliikuntaa, ts. olen koko ajan puolimaratoonikunnossa, mutta painoon tällä ei ole ollut vaikutusta, toki ulkonäköön muuten, eli kroppa on kiinteämpi. Lisäksi olen käynyt salilla, mutten ole tehnyt isoilla painoilla treeniä, vaan kestävyysurheilijalle sopivaa crossfit-tyyppistä treeniä. Urheilukertoja on viikossa ollut yhteensä 3-4, ja lisäksi päälle hyötyliikunta eli kävelylenkit koiran kanssa, puutarha- ja lumityöt tms. Teen istumatyötä.

 

Ruokavalio on jo pitkään ollut erittäin terveellinen, eli kaurapuuroa, kasvista ja kalaa lähinnä. Olen todella ihmetellyt, miksei läski häviä kropasta, ja olen tullut siihen tulokseen, että syyllinen on krooninen unihäiriöni, jonka takia nukun tosi huonosti ja vähän.

 

Nytpä kävi kuitenkin niin, että "sinkkuunnuin", ja otin hormonikierukan pois, ja hups! Paino alkoi pudota itsestään, vaikka mikään muu asia ei muuttunut. Nyt painan kohta sen 55 kg mitä olen tavoitellut, ja alaspäin mennään koko ajan. Tää on niin siistiä :-). Mistään erosurusta ei ole kysymys, syön ihan normaalisti kuten ennen eroakin, eikä aktiivisuutenikaan ole muuttunut mihinkään.

 

Hormonaalinen ehkäisy on saatanasta, jos painoa ajatellaan.

 

n40

 

 

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tuli kans hormonikierukasta +4kg muutamassa kuukaudessa, kuin olisin vedellyt perhepitsoja joka päivä! Poistamisen jälkeen lähti kuukaudessa se 4kg ihan ilman dieettejä. Ja mun painossa tuo todellakin näkyy. Lääkärikin sanoi, että oot tosiaankin laihtunut.

Vierailija
2/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin näkyy se 4 kg heti, kun olen lyhyt. Ihanaa, kun housut putoaa päältä :-)

 

t. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho. Tosi hienosti olet jaksanut kuntoilua ja itsesi kunnossa pitämistä, vaikka mitään ei ole tapahtunut. Itse olen miettinyt e-pillereiden pois jättämistä, koska mun on vaikea pitää paino kurissa. Nytkin painan 65 kiloa ja olen sun kanssa saman pituinen. Hirveästi hommia ja paino vain junnaa paikoillaan ja sitten erehdyn kerran syömään jotain herkkumättöä ja painoa tulee lisää 1-2 kiloa, jotka eivät todellakaan lähde nesteenä pois parin päivän sisällä.

Vierailija
4/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 13:26"]

Oho. Tosi hienosti olet jaksanut kuntoilua ja itsesi kunnossa pitämistä, vaikka mitään ei ole tapahtunut. Itse olen miettinyt e-pillereiden pois jättämistä, koska mun on vaikea pitää paino kurissa. Nytkin painan 65 kiloa ja olen sun kanssa saman pituinen. Hirveästi hommia ja paino vain junnaa paikoillaan ja sitten erehdyn kerran syömään jotain herkkumättöä ja painoa tulee lisää 1-2 kiloa, jotka eivät todellakaan lähde nesteenä pois parin päivän sisällä.

[/quote]

 

No ei voi kuitenkaan sanoa, ettei mitään olisi tapahtunut - kyllähän urheilullinen kroppa on aina paremman näköinen, vaikka olisi vähän ylipainoakin. Ainakin läskit asettuu nätimmin lihasten päälle :-)

 

t. ap

Vierailija
5/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne kilot vaan ne läskit...miten niiden kävi...

Vierailija
6/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 13:38"]

Ei ne kilot vaan ne läskit...miten niiden kävi...

[/quote]

 

Toivotaan todellakin, että lähtee myös läskiä, eikä pelkkää lihasta :-)

 

Olen ainakin yrittänyt pitää lihaksista kiinni.

 

t. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoikilla tuntuu olevan hormoneilla vaikutus painoon, mutta pullukoilla ei.

Vierailija
8/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fakta on vaan se, että nahka ei enää yli 40v. palaudu, että pieni pyöreys on roikkuvaa nahkaa kauniinpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 13:56"]

Fakta on vaan se, että nahka ei enää yli 40v. palaudu, että pieni pyöreys on roikkuvaa nahkaa kauniinpaa.

 

[/quote]

 

Kyllä mä uskon, että hyvä lihaskunto auttaa tähänkin. Ainakaan vielä ei mikään roiku. No okei, rinnat on aika ketunnokat mutta sellaiset ne on olleet muutenkin :-)

 

t. ap

Vierailija
10/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos ap vinkistä!

 

Mulla on vähän samalainen tarina... liikun, syön terveellisesti etc. 

 

Painon nousu alkoi yhtäkkiä 3 vuotta sitten. Enkä millään ole keksinyt syytä mistä se johtuu. Kuvittelin, että kuopuksen takia rikkonaiset yöunet. Nyt olen saanut sentäs nousun katkaistua, mutta paino ei tipu millään. (Olena aina aiemmin painanut 52-55 kg, pituutta 159 cm).

 

Nyt kun mietin niin laitatin tuolloin hormonikierukan... Pitääkin miettiä tuon kierukan poisottoa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 13:56"]

Fakta on vaan se, että nahka ei enää yli 40v. palaudu, että pieni pyöreys on roikkuvaa nahkaa kauniinpaa.

[/quote]

Kyllä palautuu eli riippuu millainen ihotyyppi on. Itsellä palautui ja ihan asiantuntevan, alan lääkärin mukaan riippuu ihotyypistä tuo palautuminen ja onneksi minulla oli se hyvin palautuva ihotyyppi.

 

Nainen 40+

 

Vierailija
12/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hormoonikierukka aiheuttaisi läskiä? ja kun sen otattaa pois, se läski katoaa? mielenkiintoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis olette olleet tyytyväisiä itseenne ennen hormonikierukan laittoa. kierukka aiheuttaa 4 kg painonnousun, mitä ei saa pois muuten kuin ottamalla sen pois. käsittämätöntä!

Vierailija
14/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 13:56"]

Fakta on vaan se, että nahka ei enää yli 40v. palaudu, että pieni pyöreys on roikkuvaa nahkaa kauniinpaa.

[/quote]

 

Kenen mielestä nyt on. Minun mielestä pyöreys on rumempaa, ja se tuntuu ällöttävämmältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
06.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla taas toisinpäin, e-pillerien lopettamisen jälkeen paino on noussut reilussa puolessa vuodessa neljä kiloa, vaikka olen syönyt paljon terveellisemmin ja treenaan useamman kerran viikossa. Olen kiinteämpi kuin aiemmin, mutta harmittaa kun on ylipainoa nyt jo noin 15 kg eikä suunta tunnu muuttuvan millään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kaksi