Kummia oireita, onko joku tulehdus?
Multa poistettiin kierukka kolme viikkoa sitten ja siitä asti on ollut todella kummallisia oireita, eikä kuukautisia ole vielä kuulunut. Ihan kun olisin raskaana, mutta en ole. Ensin oli palelua, nenän kuivumista, väsymystä ja itkuherkkyttä. Sitten tuli mukaan myös närästys, todella turvonnut olo vatsassa, hajut alkoivat ällöttämään ja selkäkivut vaivaamaan. Nyt uutena on ihan ihme "valkovuoto", joka on sellaista todella limaista ja keltaista!!! Mitä ihmettä?!?
Olen pistänyt kaiken hormonikierukan poiston piikkiin, sillä tuskin olen rakaanakaan, koska viimeinen peittojen heiluttelu ilman "lisäehkäisyä" oli kuitenkin viikkoa ennen poistoa. Mutta nyt tämä keltainen lima pisti miettimään, että voiko nämä kaikki oireet johtua jostain tulehduksesta tms. Onko jollakulla hyvää teoriaa tähän?
Kommentit (5)
Kuulostaa tulehdukselta: lisääntynyt vuoto ja selkäkipu+alavatsaturvotus. Toki toi hormoniehkäisyn poistuminenkin aiheuttaa kaikenlaista, esim. valkovuodon muutoksia ja tuollaista oirehdintaa, mutta minä kävisin sinuna silti lääkärillä.
PS: minulla ei ole kokemusta hormonikierukan poistosta, joten joku asiantuntevampi voinee oikaista, jos tuo nyt sitten onkin ihan ns. asiaankuuluvaa...
Kolmonen googletti: näyttää olevan tuollaisia oireita kyllä kierukan poistosta, osalla tulee myös pahoinvointia.
Pane googleen hakusanoiksi hormonikierukan poisto oireet
3
Viittaisi kohtutulehdukseen. Ehdottomasti lääkäriin, vaatii antibioottikuurin.
5 jatkaa: sain kohtutulehduksen kierukan laiton yhteydessä, ei mennyt ihan steriilisti. Oireena oli tuota keltaista vuotoa, runsaampana kuin normaali valkovuoto, ja lääkäri totesi tulehduksen. Hoidoksi kahta antibioottia yhtä aikaa viikon ajan.
Miten olisi lääkkäri?