Mihin panostatte, missä säästätte?
Toiset laittaa rahansa vaatteisiin ja sisustamiseen, toiset vaikkapa teatterikäynteihin ja matkusteluun. Meidän rahankäyttöämme kommentoidaan ja ihmetellään usein. Siksipä haluaisinkin tietää, mihin teidän taloudessa panostetaan rahallisesti eniten, missä asioissa taas säästätte ja miksi?
Meillä (pariskunta, ei lapsia) säästetään asumisessa, omistamme pienen, edullisen kaksion, jota ei ole tarkoitus vaihtaa isompaan ja/tai kalliimpaan (sukulaiset kyselevät milloin hankimme isomman). Ostamme vain pari kertaa vuodessa uusia vaatteita ja kenkiä. Emme myöskään kulje baareissa viikonloppuisin. Sen sijaan panostamme kahteen autoon, jotka ovat välttämättömiä työmatkojen takia, panostamme myös hyvään ruokaan ja viiniin, kulttuuriin, elokuviin, jne... Laitamme rahaa siis enemmänkin elämyksiin kuin materiaan.
Kommentit (32)
Ööh... Meillä panostetaan kaikkeen!
No ei ihan: Yksi paha puute on mun ja miehen ulkoinen habitus. Vaatteemme on kuluneita, reikäisiä, ankeita... Kaikki korut on luonnollisesti aivan out. Meikkaan kyllä välillä.
Tämä panostamattomuus ei tosin johdu siitä, että oltaisiin valittu että tässä säästetään, vaan siitä, että vihaan vaatteiden ostamista, eikä juuri kiinnosta, minua tai miestä. Lapset meillä tahtovat vimpan päälle vetimet, ja saavatkin.
Meillä säästetään autossa (Toyota Yaris 4 hengelle) ja asumisessa (kolmio niille samoille 4 hengelle). Nyt kun yrittää miettiä, että mihin sitä rahaa sitten laitetaan, niin eipä tule juuri mitään mieleen. Usein jos ostetaan jotain käyttötavaraa tai vaatetta, niin sitten se on hyvälaatuista.
Me panostetaan harrastuksiin, mm antiikkiautoihin, keräilyyn ja matkusteluun. Asutaan halvassa lähiössä, tehdään itse ruokaa eikä käydä ostoskeskuksissa ollenkaan, esim. Stockalla oon käynyt viimeksi varmaan viisi vuotta sitten. Huonekalut on vanhoja tai käytettynä ostettuja, astiat suurin osa mummon jäämistöstä. Vaatteet ostan kirpusta tai teen itse, olen hyvä ompelemaan. Kengät sentään ostetaan uutena.
Olen alalla, jossa raha ja menestyksen merkit ovat kaikki kaikessa. Siksi panostan kaikkeen näkyvään, erityisesti vaatteisiin, kenkiin ja kelloihin. Normipäivänäkin on yli kymppitonni päällepuettuna. Kuulostaa typerältä, mutta tehoaa hyvin hölmöihin asiakkaisiin ja kollegoihin.
Muuten elänkin sitten aika pihisti, kun kuluttamisesta en saa mitään fiiliksiä, kämpillä en ehdi olla kuin nukkumassa, ruoasta en juurikaan piittaa, matkustelua on satakunta päivää vuodessa työn puolesta jne.
No ruoka on ainakin semmoinen juttu. En osta kaupasta kaikkea, mitä mieleni tekee, mutta valitsen paljon luomua enkä osta sitä, mitä halvimmalla saa. Minä ja mies käytetään molemmat aika perusvaatteita, joita saa halvalla. Omia vaatteita ostan paljon kirppiksiltä. Kengistä oon valmis maksamaan. Lapsen ulkoiluvaatteisiin ja kenkiin oon valmis panemaan paljon rahaa.
Harrastetaan miehen kanssa molemmat moottoripyöräilyä, mopot on turhakkeita, joihin menee jonkin verran rahaa. Matkustellaan paljolti mopoillen, joten kai voi sanoa säästävänsä, kun ei ole sitä vähintään yhtä pakollista viikon ulkomaanlomaa (lennot ja hotellit ym.) vuodessa.
Kodin tavaroita ja huonekaluja ostan paljon kirppiksiltä, samoin lapsen leluja. Leluista oon valmis nipistämään muutenkin ja tarjoamaan sitten jotain muuta tilalle. Kunnollisesta, laadukkaasta ja paljon käytettävästä lelusta voin toisaalta maksaa enemmänkin.
Me panostetaan asumiseen. Kiva kämppä kivalla paikalla. Huonekalut suurin osa käytettyjä ja muiden vanhoja. Ruoka haetaan Lidlistä, paitsi kun juhlitaan. Vaatteet kanssa kierrätyksestä/kirppiksiltä, nykytilanteessa myös harrastukset halpoja. Vuokrataan (esim. prätkä vuokralla, lapset pieniä). Auto vanha mutta toimiva.
Merkit ei ole tärkeitä, mutta laadusta maksetaan.
Matkusteluun menee rahaa, mutta silloinkin tartumme tarjouksiin.
Pääperiaatteena: "Me ostamme kaiken mitä tarvitsemme, mutta emme saa kaikkea, mitä haluaisimme".
Panostetaan:
-terveelliseen, monipuoliseen, maittavaan ruokaan
-liikuntaan (välineet, vaatteet, kengät, mahdolliset paikkamaksut)
Pihistetään:
-kosmetiikka (en meikkaa)
-matkailu (kesällä käymme kerran reissussa)
-emme käy baareissa, keikoilla tms.
-autoilu (kuljemme mahdollisimman paljon jalan ja polkupyörällä)
Matkusteluun ja lasketteluun. Asumme pienessä kolmiossa (yh, yksi lapsi). Sisustamiseen, vaatteisiin yms en juuri panosta. Elämyksiin jonkun verran.
No meillä ei ole oikein mitään erityistä mihin panostettaisiin tai missä säästettäisin. Yritetään tehdä kaikin puolin järkeviä valintoja. Ruoka on hyvää ja terveellistä, mutta ei mua yhtään haittaa esim. ostaa kasvikset Lidlistä, koska ne on siellä edullisempia. Syömme mm. naudanjauhelihaa, eli ei halvinta, muttei kalleintakaan jne.
Meidän auto on uusi, mutta se on perheautohintaluokassa edullisimmasta päästä, Renault Megane myyntihinta n. 19000e. Valittiin, koska oli tuttu vanha merkki ja hinta tosiaan sieltä ala eikä yläpäästä...
Matkustetaan noin kerran, kaksi vuodessa mutta seurataan tarjouksia, käytetään myös halpalentoyhtiöitä ja ollaan jopa joskus nukuttua retkeilymajassa Berliinissä, toisinaan sitten 4 tähden hotellissa. Tilanteen ja sen mukaan miten kys. kohteesta löytyy järkeviä vaihtoehtoja.
Koti meillä on 60-luvulla rekennettu omakotitalo, jota remontoidaan ja sisustetaan rakkaudella. Tarvikkeet ja huonekalut mitä ostetaan, ostetaan laatua, mutta ei juosta merkkien perässä. Molemmat ollaan käteviä käsistä ja tehdään paljon itse.
Vaatteita meillä on pääasiassa ketjuista, H&M, Vila yms. Minusta ihan riittävän laadukkaita ottaen huomioon, että harvaa vaatetta tulee kuitenkaan käytetty kymmentä vuotta.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 23:25"]
Olen alalla, jossa raha ja menestyksen merkit ovat kaikki kaikessa. Siksi panostan kaikkeen näkyvään, erityisesti vaatteisiin, kenkiin ja kelloihin. Normipäivänäkin on yli kymppitonni päällepuettuna. Kuulostaa typerältä, mutta tehoaa hyvin hölmöihin asiakkaisiin ja kollegoihin.
Muuten elänkin sitten aika pihisti, kun kuluttamisesta en saa mitään fiiliksiä, kämpillä en ehdi olla kuin nukkumassa, ruoasta en juurikaan piittaa, matkustelua on satakunta päivää vuodessa työn puolesta jne.
[/quote]
Mainosala?
Olemme panostaneet asuntoon ja sisustukseen. Helsingissä on toisaalta helppo tukeutua julkiseen liikenteeseen ja ruoankin teemme itse. En maksa yli 35 euroa vaatteesta, ellei nyt takista puhuta.
Hei hieno aloitus! Enpä ole koskaan aiemmin miettinyt mihin panostamme....varman olisi syytä miettiä mitä oikein haluamme. Talo on sellainen kuin halusimme, vaatteet yleensä tiettyjä merkkejä mutta ei juuri koskaan normaalihintaisia, harrastuksemme ovat ehkä vähän turhan kalliita (laskettely, golf, jalkapallo, veneily jne), mutta vastapainoksi saan lähdes kaikki teatteriliput ilmaisiksi. Siivoojaa meillä ei käy tällä hetkellä, mutta ehkä siis siihen voisi panostaa jos jossain muussa pystyisi säästämään. Ulkona emme käy kauhean usein syömässä kun arvostamme hyvää ja laadukasta ruokaa ja harvassa paikassa hinta&laatu ylittää kotona saatavan. Matkustella tietysti voisi enemmän, nyt yksi ulkomaanmatka (yleensä kaukokohde) vuodessa ja yksi lyhyempi euroopan lomanen. Autot ovat kivoja ja uudehkoja ja niihin en kyllä olisi paljoa enempää laittamassa. Eli ehkä meillä sitten säästetään vähän ruokailukustannuksissa sekä vaatemenoissa.
Meillä panostetaan asumiseen ja lasten (3kpl) harrastuksiin. Ulkona syödään muutama kerta kuukaudessa ja ruokakaupassa ei kauheasti pihistellä. Harrastetaan kaikki laskettelua ja käydään kerran pari vuodessa pohjoisessa laskettelemassa, välillä myös paikallisessa laskettelukeskuksessa.
Vaatteet ostamme uutena, mutta määrällisesti tosi vähän. Mun auto on vanha ja miehellä työsuhdeauto. Sisustukseen ei rahaa mene, kerran on uudehko talo sisustettu ja se siitä. Emme ostele muutenkaan mitään joutavaa eli tavaraa meillä on aika vähän. Mä harrastan hölkkää ja fillarointi, joihin ei mene rahaa. Mies harrastaa liikuntaseteleillä.
Panostetaan asuntoon ja matkusteluun. Säästämme siinä, ettei ole autoa, en koe tarvetta mihinkään kaunistautumisjuttuihin emmekä shoppaile kuin pakosta. En tosin koe, että luopuisimme mistään, nämä asiat eivät vain kiinnosta. Ruoan suhteen seuraamme tarjouksia, mutta ostamme kuitenkin vain sellaista mitä haluamme syödä. Meidänkin rahankäyttöämme on joskus ihmetelty.
Ihanan erilaista! Onneksi kaikki eivät panosta samoihin asioihin!
Meillä menee niin, että säästämme ruuassa. Silti ostamme sisäfilettä, kevyt jauhelihaa, paahtopaistia jne. Mutta nämä ostamme aina supertarjouksesta ja laitamme pakkaseen odottamaan järjestettyjä illallisia tai juhlavampia viikonloppu päivällisiä. Mutta yleensä käydään esim. Lidlissä ostamassa perusruuat + muista kaupparyhmistä ne supertarjoukset. Arkisin syömme ns tavallista, halpaa arkiruokaa; keittoja, kasvissoseita, salaattia jne.
Pyrin myös säästämään ostamalla merkkivaatteita lapsille käytettynä esim. Huutonetistä/ kirppareilta. Ostan myös paljon ihan halpismerkkejä Citymarketeista/H&M:ltä jne. Ostan vaatteita vain tarpeeseen lapsille.
Automme on merkkiauto, mutta läheskymmenen vuotta vanha! Emme siis panosta autoon ostamalla kallista/uutta autoa, mutta toistaalta emme pidä yllä mitään romuautoakaan, jossa olisi kokoajan jotakin korjattavaa...
Se missä panostamme, on muutamaan matkaan pari kertaa vuodessa ja sisustukseen. Esim. aitoihin, itämaisiin käsintehtyihin olohuoneen mattoihin upposi 5000 e...Sohvaan 3000 e, nojatuoleihin 2000 e, kirjahyllyihin 5000 e jne. Pyrimme ostamaan ajatonta, ei mitään trendiostoksia.
Panostamme ruokailussa laadukkaseen lihaan. Tarkoitan siis tällä sitä, että ostamme ihan lähes aina "filelihaa", siis silloin kun lihaa ylipäätään ostamme. Tämä siitä syystä että molemman inhoamme yli kaiken kaikkia jänteitä ja rustoja yms. Muuten ruokatarvikkeet ovat ihan perussettiä, suosimme paljon kauppojen omia edullisia merkkejä.
Itse käyn kampaajalla kuukausittain värjäyttämässä ja leikkauttamassa hiukseni, en yksinkertaisesti saa itse tehtyä pitkille hiuksilleni mitään. Mieheni panostaa harrastukseensa ja siihen kuuluviin välineisiin. Emme käy käytännössä koskaan baareissa dokailemassa, mutta pari kertaa kuussa ulkona syömässä ja lähes viikottain jossain kahvittelemassa. Ulkomailla ja muualla reissussa tekisi mieli käydä enemmän, mutta yrittäjänä ei ehdi (eikä ole rahaakaan). Haluaisin panostaa ehdottomasti sisustukseen enemmän, en viihdy nykyisten huonekalujen keskellä...
Säästämme:
- ruokamenoissa siten, että emme ostele juuri mitään turhaa, eineksiä, emmekä puolivalmisteitakaan yleensä. Selkeät, edulliset ruoka-aineet ja ostamme aina edullisia taloustarvikkeita. Lihoissa emme säästä, eli ostamme vain hyvää lihaa/kanaa
- emme omista autoa, joten säästämme aika paljon vuodessa jo siinä. Jos auton hankinta tulee pakolliseksi jossain vaiheessa, edullinen perus käyttöauto riittää (emme tee työmatkoja autolla vaikka sellainen olisi)
- kampaamo ja parturikulut koko perheelle 0e, koska olen itse ammattilainen :)
- itse en käytä ylellistä kauneudenhoitokosmetiikkaa, perusvoiteella mennään koko perhe, johtuen jo herkistä ihotyypeistämme
- asumme edullisesti omistusasunnossa joka on jo melkein maksettu, vaikka asunto on suht pieni mitä nykypäivänä (kai). Hyvä pohjaratkaisu ja kaikki tykkäämme asua näin. Alue kiva, kaikki mahdollinen lähellä ja lasten koulureitti turvallinen
- emme käy juurikaan baareissa
- kirpparilta löytyy perus käyttövaatteita yms
Panostamme:
- erilaisiin elämyksiin ja kokemuksiin, koko perheen ja varsinkin lasten
- käymme paljon kahviloissa ja ulkona syömässä
- lasten harrastuksiin, ja omiinkin jos tulee tarvetta
- parempiin vaatteisiin ja kenkiin
- yleiseen hemmotteluun
Meillä siis aika selkesti panostetaan ei-materiaalisiin nautintoihin, materiaan ei kovinkaan paljoa.
Meillä panostetaan:
- ruokaan
- lapsiin (aika, läsnäolo, tarkoittaa käytännössä esim. 2 autoa perheessä)
- kulttuuriin (erityisesti teatteri)
- hyväntekeväisyystyöhön (aikaa lähinnä)
Meillä säästetään:
- ei matkustella
- ei suurta asuntoa
- ei sisusteta muodin vuoksi
- kauneudenhoito ja kosmetiikka
- tupakka ja alkoholi