Kerrankin näinpäin: MIES haluaa kolmannen lapsen

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 09:55"]

Olimme alusta asti sopineet että meille tulee kolme lasta. Kuitenkin nyt kun ollaan kaksi pienellä ikäerolla saatu, tuntuu omasta puolesta siltä että sinnittelen omasta puolestani jo jaksamisen äärirajoilla. Lapsemme ovat huonounisia ja valvottanut jo neljä vuotta putkeen, myös villejä ja tempperamenttisia. Ovat rakkaita ja ihania ja niin olisi kolmas vauvakin, mutta tällä hetkellä ajatus vielä suuremmasta metelistä ja työmäärästä täällä kotona ahdistaa.

Mies on nyt ruvennut innostuneesti puhumaan kuinka saadaan ensi vuonna se kolmas ja sitten on perhe koossa ja tuleekohan tyttö vai poika jne. Minusta tuntuu että ehkä olisi fiksua jättää tämä tähän. Jos ikää olisi vähemmän voisimme vielä pari vuotta odottaa, mutta olen jo 37v. Tai ehkä vielä voimme?

Miehen kanssa kun puhuin oli hieman surullinen ja sanoi että voi olla että iän puolesta ei ole fiksua enää paljon odottaa ja että voi jäädä saamatta jos ei ensi vuonna viimeistään. Ja että olisi valmis jopa jäämään uuden vauvan kanssa kotiin sitten kun en enää imetä.

Tuntuu siltä että olen tavallaan pettänyt lupaukseni jos en nyt sitten tee sitä kolmatta mutta haluan myös jaksavan äidin jo olemassa oleville lapsille.

Mielipiteitä puolin ja toisin?

[/quote]

Mielestäni näissä asioissa saa muuttaa mieltään. Lapsilukua ei voi sitovasti sopia ennen kuin on nähnyt, millaista elämä lasten kanssa on.

Meillä on vähän sama pohdinta käynnissä, vaikka kakkonen on vasta vauva, mutta olen minäkin jo 36. Molemmat tavalaan haluaisivat, tavallaan ei.

Luulen kuitenkin, että ette kadu kumpaakaan ratkaisua. 2 lasta on hyvä määrä ja niin on myös 3.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 11:16"]

Eihän tuossa auta kuin keskustelun käyminen. Siinä mielessä puollan miestäsi, että koska olitte asiasta keskustelleet jo ennen lapsia ja ilmeisesti vasta nyt olet mielesi muuttanut (et ilmeisesti ekan etkä tokankaan jälkeen ilmaissut epäröintiäsi), niin miehesi on oikeutettu siihen, että todella tarkkaan mietit jaksamisesi ja voimavarasi etkä vain äkkiseltään torppaa koko ideaa.

Toisaalta ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään asiasta, josta ei voi tietää etukäteen, kuinka jaksaa. Yhdenkään lapsen ei kuulu syntyä maailmaan epätoivottuna eikä ole mitään järkeä siinä, että riskeeraat mielenterveytesi, kun teillä jo on kaksi lasta.

Minusta puhutte asian siinä mielessä puhki, että mies ymmärtää kantasi eikä kanna kaunaa, ja jos voimavaroja on enemmän ensi vuonna kuin juuri nyt, otetaan asia uudelleen harkintaan.

Lisäksi kannattaa pohtia ne kipukohdat jo etukäteen, koska hoitovapaalle jääminen jo varsin toimeliaan 1-vuotiaan kanssa on aivan eri asia kuin hoitaa koliikkivauvaa tai vaikka vaan vaativaa vauvaa yksinään ja ilman seuraa. Itse pidin upeimpana aikana sitä, kun lapsi oli 6 kk - 1v, koska pääsin hänen kanssaan muskariin, vauvauintiin, leikkipuistoon ja vauvan viestit olivat tuttuja, selkeitä ja ymmärrettäviä. Sitten mies jo tulikin vetovastuuseen, ja tuntui oikeasti aika pahalta kuulla, miten helppoa ja ihanaa miehellä oli hoitovapaalla, kun itse olin ekat 6 kk valvomisesta ja huolesta ihan repaleina. Ehkä olisi syytä muistutella miestä, että ei jäädä ylitöihin ja että sinäkin ansaitset kokonaan nukuttuja öitä tavalla tai toisella. Ennemmin kannattaa varautua pahimpaan kuin kuvitella, että nyt teille tulee se helppo vauva, joka vain nukkuu ja syö ja välillä hymyilee...

[/quote]

Joo, helppoa vauvaa en edes osaa toivoa ja oikeassa olet että lapsen täytyy olla haluttu. Ja alunperin olin varma että halusinkin kolme, mutta nyt vaan väsyttää niin kovasti että olen huolestunut miten kaikki lapset kunnialla hoitaisimme. Ensimmäinen lapsi oli helppo aina siihen uhmaikään asti jonka jälkeen ei ollut helppo ollenkaan, ja sitten syntyikin jo toinen nukkumaton, paljon sairasteleva koliikkivauva. Esikoista en halunnut liian pienenä tarhaan laittaa eli valvoin yöt vauvan kanssa ja sitten klo 5 aamulla heräsi jo villi, pirteä esikoinen joka ei nukkunut enää päiväunia. Parhaillaan nukuin ehkä 1.5 tuntia vuorokaudessa pari viikkoa putkeen ja mikään unikoulu ei tepsinyt kumpaankaan. Järki ja muisti rupesivat pahasti pätkimään ja törmäilin seiniin ja oikeasti en tiedä miten rämmin viimeisen vuoden läpi. Nyt sentään on asiat onneksi vähän paremmin mutta on vielä liian tuoreessa muistissa tuo valvominen ja pahat uhmaiät.

Halusin aina olla äti ja juuri tämän miehen kanssa, mutta en osannut arvioida miten rankkaa oikeasti oli olla kahden pienen haastavan lapsen äiti. Tosiaan uskon että jo vuoden, parin päästä voi hyvinkin olla eri asia, varsinkin jos on silloin vain yksi vauva kotona mutta sitten saa nähdä suoko luoja sen kolmannen vai ei.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 14:18"]

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 11:16"]

Joo, helppoa vauvaa en edes osaa toivoa ja oikeassa olet että lapsen täytyy olla haluttu. Ja alunperin olin varma että halusinkin kolme, mutta nyt vaan väsyttää niin kovasti että olen huolestunut miten kaikki lapset kunnialla hoitaisimme. Ensimmäinen lapsi oli helppo aina siihen uhmaikään asti jonka jälkeen ei ollut helppo ollenkaan, ja sitten syntyikin jo toinen nukkumaton, paljon sairasteleva koliikkivauva. Esikoista en halunnut liian pienenä tarhaan laittaa eli valvoin yöt vauvan kanssa ja sitten klo 5 aamulla heräsi jo villi, pirteä esikoinen joka ei nukkunut enää päiväunia. Parhaillaan nukuin ehkä 1.5 tuntia vuorokaudessa pari viikkoa putkeen ja mikään unikoulu ei tepsinyt kumpaankaan. Järki ja muisti rupesivat pahasti pätkimään ja törmäilin seiniin ja oikeasti en tiedä miten rämmin viimeisen vuoden läpi. Nyt sentään on asiat onneksi vähän paremmin mutta on vielä liian tuoreessa muistissa tuo valvominen ja pahat uhmaiät.

Halusin aina olla äti ja juuri tämän miehen kanssa, mutta en osannut arvioida miten rankkaa oikeasti oli olla kahden pienen haastavan lapsen äiti. Tosiaan uskon että jo vuoden, parin päästä voi hyvinkin olla eri asia, varsinkin jos on silloin vain yksi vauva kotona mutta sitten saa nähdä suoko luoja sen kolmannen vai ei.

ap

[/quote]

Oikeasti, mun mielestä ei kuulosta siltä että olet vielä toipunut tuosta parin vuoden pikkulapsihelvetistä minkä olet käynyt läpi enkä yhtään ihmettele että epäröit kolmannen tekemistä tuohon samaan syssyyn.

Nyt sanot miehellesi että otatte asian puheeksi uudestaan vuoden kuluttua, että tarvitset nyt vähän toipumisaikaa koska on ollut nyt muutaman vuoden aika rankkaa. Et voi mitenkään tuossa tilassa tehdä järkevää päätöstä muutenkaan. Lepäät, palaat töihin, katsot minne seuraava vuosi vie. 37 ja 38v. ei varmaan hirveästi eroa tee hedelmällisyyden kannalta. Raskaus,synnytys ja siitä toipuminen eivät ole mitään herkkua, tarvitset niihinkin voimia. Älä hyvä nainen rasita itseäsi äärirajoille, olit sitten luvannut miehelle mitä vaan kymmenen vuotta sitten. Kyllä hän varmasti haluaa säilyyttää sinutkin täysijärkisenä ja onnellisena ja vanhemmat lapset hyvinhoidettuna. Hyvät vanhemmat tekevät päätökset koko perhettä ajatellen.

t. kokemusta on

Meilläkin mies haluaisi kolmannen lapsen, minä en. Meillä myös 5v valvottaa, herättelee 4-5 kertaa yössä ja on koko ikänsä ollut tosi haasteellinen tapaus. Oli koliikkia ja muuta. 2v on "normilapsi", ei valvota tai uhmaile sen enempää kuin muutkaan ikäisensä, muttei toisaalta vähempääkään :) Minä en vaan jaksa enempiä lapsia, vaikka ennen lastenhankintaa olin miehen kanssa samaa mieltä, että kolme on hyvä luku. Lisäksi meillä ei ole lastenhoitoapua isovanhemmista tai muistakaan ja lapset sairastelevat tosi paljon. Joten senkin takia kolmas lapsi tähän yhtälöön on vain yksinkertaisesti liikaa, en voi olla töistä poissa joka viikko. Tämä ei ole ongelma meillä, mies ymmärtää pointtini ja on sitä mieltä, että molempien pitäisi aidosti haluta ja tuntea jaksavansa uusi lapsi, muussa tapauksessa ei siihen ryhdytä.

Vaikea tilanne. Tässä lapsilukuasiassa kun ei ole minkäänlaisia kompromisseja. Komppaan odotusta ja kerrot jo nyt miehellesi että et ole valmis valtisemaan vielä, että ei ihan täysyllätyksenä tule sitten vuoden päästä jos et haluakaan.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 14:47"]

Meilläkin mies haluaisi kolmannen lapsen, minä en. Meillä myös 5v valvottaa, herättelee 4-5 kertaa yössä ja on koko ikänsä ollut tosi haasteellinen tapaus. Oli koliikkia ja muuta. 2v on "normilapsi", ei valvota tai uhmaile sen enempää kuin muutkaan ikäisensä, muttei toisaalta vähempääkään :) Minä en vaan jaksa enempiä lapsia, vaikka ennen lastenhankintaa olin miehen kanssa samaa mieltä, että kolme on hyvä luku. Lisäksi meillä ei ole lastenhoitoapua isovanhemmista tai muistakaan ja lapset sairastelevat tosi paljon. Joten senkin takia kolmas lapsi tähän yhtälöön on vain yksinkertaisesti liikaa, en voi olla töistä poissa joka viikko. Tämä ei ole ongelma meillä, mies ymmärtää pointtini ja on sitä mieltä, että molempien pitäisi aidosti haluta ja tuntea jaksavansa uusi lapsi, muussa tapauksessa ei siihen ryhdytä.

[/quote]

No juuri tätä yhtälöä minäkin mietin. Meidänkin lapset sairastelevat todella paljon, varsinkin nuorempi ja se oli oikeastaan yksi syy laittaa 4v. hoitoon osapäiväisesti, hän ei saanut tarpeeksi ulkoilua kun ei koskaan päästy nuoremman melkein joka viikkoisen kuumeilun takia mihinkään ja kiipeili seiniä pitkin täällä kotona. Ikävää mennä ulos kun toinen itkee huonoa oloaan vaunuissa koko ajan. Ja kun töihin palaan olen jo nyt huolestunut niistä päivistä jotka joudun olemaan kipeän lapsen takia poissa ja miten se vaikuttaa töihin. Ja meilläkään ei ole lastenhoitoapua. Kaksi nyt jotenkin saa tungettua jonnekin esim. vastahakoisille isovanhemmille, jos on pakko mutta kolmea, varsinkin villiä lasta ei kehtaa samaan aikaan hoidattaa.

ap

Meillä oli tilanne toisinpäin. Olimme sopineet kolmesta lapsesta ja mies alkoi vastustelemaan kolmatta. Voin sanoa, että olisin varmaan eron ottanut jos kolmanteen ei mies olisi suostunut. Minusta me olimme selvästi sopineet yhteen mentäessä, että teemme kolme lasta (jos saamme) ja silloin minusta tuollaiissta sopimuksista vaan pidetään kiinni.

Minusta kaikki asiat, mitä on sovittu vaikka ei tiedetä mitä on menty sopimaan, voidaan perua. Vanhemmuudesta ei voi tietää yhtään mitään ennen kuin on lapsia, ja on aivan naurettavaa, että joku kymmenen vuoden aikainen mielipide sitoo tekemään sitä ja tätä. Minä ainakin olen muuttanut käsityksiäni elämästä koko ajan, kun kokemusta on tullut lisää, samoin mieheni, ja sehän juuri on elämää, että katsotaan tilanteen mukaan mitä tehdään. Ei lähes nelikymppisen tarvitse elää samojen ajatusten kanssa kuin parikymppisenä.

Oletko kuullut sitä että ihmiset muuttuu? Myös elämäntilanteet muuttuu. Kuulostat todella itsekkäältä ihmiseltä. Kolme lasta on kuitenkin jo aika paljon nykypäivänä. 

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 15:39"]

Meillä oli tilanne toisinpäin. Olimme sopineet kolmesta lapsesta ja mies alkoi vastustelemaan kolmatta. Voin sanoa, että olisin varmaan eron ottanut jos kolmanteen ei mies olisi suostunut. Minusta me olimme selvästi sopineet yhteen mentäessä, että teemme kolme lasta (jos saamme) ja silloin minusta tuollaiissta sopimuksista vaan pidetään kiinni.

[/quote]

Meillä lapset 6 ja 5, joten vasta nyt voisin ajatella oikeasti sitä kolmatta. Kahden pienen kanssa on jo tekemistä, mutta vauva vielä siihen...no no no.

Älä tee jos et jaksa. Sanoi mies mitä vaan. Oikeasti.

Mutta eivätkö ihmiset (miehet sekä naiset) yleensäkin valitse aviokumppaninsa mm. sen mukaan haluavatko lapsia vai eivät, ja kuinka monta? Olisin itse ollut todella surullinen jos en olisi miehen vastahakoisuuden takia kolmatta lastani saanut. Ehkä en nyt eroa olisi ottanut mutta olisin varmasti kantanut kaunaa sittä minkä menetin. Meilläkin oli vaikeaa kahden pienen kanssa
 mutta saimme sen kolmannen kuitenkin. Mietimme kyllä aika tarkkaan yhdessä sitä ennen ratkaisuja tähän jaksamisongelmaan. Esimerkiksi sovimme että käymme yhdessä ulkona säännöllisesti vaikka lastenhoitaja pitäisi palkata, että vuorottelemme yöheräilyissä, että jos joku oikeasti alkaa seota valvomisesta (niinkuin mulle sitten kävi) pääsen muualle nukkumaan velkoja pois, vaikka vanhempieni luokse. Ja niistä pidettiin kiinni.

Tämä on vaikea juttu koska sinäkin ilmeisesti haluat sen lapsen, et vaan nyt jaksa. Olet siis yhä miehesi kanssa samaa mieltä että kolmas olisi ihana. Mutta ikääkin sulla alkaa olla. Odottakaa korkeintaan se vuosi, mutta miettikää mikä teille toimisi. Toivon vaan että saat vielä sen lapsen, että tästä ei jää ongelmaa miehesi kanssa tai elinikäistä katumusta sinullekaan. Tsemppiä!

Hienoa ja tosi vastuullista että mietit jaksamistasi! Meillä meni niin päin että minä epäröin kolmatta ja tulinkin sitten puolivahingossa heti raskaaksi. Ja raskasta on ollutkin ja välillä kaduttaa. Toisaalta ihanaakin mutta kyllä kolmessa pienessä on paljon työtä vaikka meillä ei mitään koliikkeja yms. ole ollut eikä juuri sairastelujakaan. Syyllisyys siitä että saavatko lapset tarpeeksi huomiota on kova. Tuntuu että pitkään on mennyt jaksamisen rajoilla, eikä kovin hauskaa ole ollut. Minä sanoisin että odottakaa, ja antakaa kohtalon päättää tuleeko kolmatta vähän myöhemmin. 

tyhmä ukko ..olette jo osanne tätä palloa täyttäneet...

Itse ehkä odottaisin vielä sen vuoden ainakin. Tilanne helpottuu huomattavasti joka vuosi pienten lasten kanssa. Jos vuoden päästä vielä ahdistaa niin sitten ei. Iänkin puolesta kannattaa vähän ajatella riskejä jne. Entä jos tuleekin sairas vauva, mitä se tekisi jaksamisellesi?

Minusta sinulla naisena on tuossa viimeinen sana, koska sinähän sen lapsen "teet", synnytät ja kasvatat. Mutta ymmärrän kyllä miestäsikin. Voisitteko pohtia, olisiko muitakin keinoja kuin miehen kotiinjääminen imetyksen jälkeen, jotka voisivat helpottaa sinun osaasi, mieluummin jo aikaisemmin? (Mielestäni miehesi osallistuminen tähän asti ei kuulosta kovin suurelta, jos hän on "jopa" valmis jäämään uuden vauvan kanssa kotiin. Onko hän ollut aiempien lasten kanssa ollenkaan isyysvapaata pidempään kotona?) Onko vanhempia lapsia mahdollista saada edes välillä hoitoon, vaikka yöksikin?

Hienoa! Tosin päätöksen pitää olla yhteinen.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 10:27"]

Hienoa! Tosin päätöksen pitää olla yhteinen.

[/quote]

Jos minä en haluaisi kolmatta lasta, niin voit olla varma, että minä itse päättäisin sen eikä aviomies.

Älä tee uutta vauvaa, jos et sitä halua. Mutta idea siitä, että mies jäisi kotiin sen kolmannen kanssa on hyvä, jos epäröintisi johtuu nimenomaan jaksamisesta. En tiedä kuinka pitkään suunnittelit imettäväsi, mutta kun vauva on 7-8 kk ja syö jo etupäässä kiinteitä voit hyvin jatkaa imetystä ennen ja jälkeen työpäivän.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 10:33"]

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 10:27"]

Hienoa! Tosin päätöksen pitää olla yhteinen.

[/quote]

Jos minä en haluaisi kolmatta lasta, niin voit olla varma, että minä itse päättäisin sen eikä aviomies.

[/quote]

Aha, eli siis ei yhteinen päätös.