Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävän kolmas syöpä
30.08.2013 |
Ystäväni sairaistui jo kolmannen kerran syöpään. Kaikki olleet ns. ärhäköitä jotka leviävät helposti. Nyt siis kolmannella kerralla syöpä jo luustossa todettu. Itse on tosi toiveikas että selviää tästäkin, kuten kahdesta ensimmäisestäkin (molemmat rinnat poistettu). Välillä puhuu että kohtahan minä kuolen. En tiedä miten suhtautua asiaan, olen huolissani. Itkettää, tekee pahaa, yritän skarpata koko ajan hänen kanssaan ollessa. En näytä että olen surullinen/huolissani. Mutta tilanne erittäin raskas minulle. Olenko vain näyttämättä huoltani vai mitä ihmettä teen? En itse sairautta ota koskaan puheeksi, odotan että hän puhuu siitä silloin kuin haluaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (26)
Yksi pointti ajalta, jolloin itse sairastin syöpää: moni oli kuin ei olisi tiennytkään taudista, vaikkei se ollut salaisuus. Puhuttiin niitä näitä, vaikka tuskat oli välillä kovat, oli monenlaista huolta. Tuntui, ettei asiasta saa puhua, että pitää säästää ystäviä ja sukulaisia. Se ei piristä.
Muuten ymmärrän, ettei aina voi jauhaa ikäviä. Parhaiden ystävien kanssa puhuttiin vähän sairaudesta, koska se oli niin suuri osa elämää. yhtä hyvin puhuttiin ystävien elämästä ja kaikesta, sairautta väistelemättä. Se oli minun mielestäni luonnollista. Joidenkin sukulaisten asian salailu ja välttely oli kamalaa, tuntui, että se on jotain niin kamalaa ja pelottavaa, etteivät muut uskalla edes ajatella, saati puhua. Oli todella kamalaa, että jotkut lähisukulaiset olivat kuin olisin ollut terve ja jälkeenpäin kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Vaikka tiesivät, että tauti olisi voinut tappaa.
Olen aina inhonnut tekopyhyyttä ja sievistelyä, vaikka olenkin positiivinen luonne. Ymmärätäville ystäville olen ikuisesti kiitollinen. Heistä oli apua, kun muut lähinnä vaikeuttivat sairastamista. Mitä jos nyt nämä muut sairastavat ja kuolevat, juttelenko heidän kanssaan taas vain säästä, ostoksista ja positiivisesta asenteesta - vaikka toinen ei oksentaa eikä jaksa ostoksille edes välttämättömimpiä tarvikkeita ( lääkkeitä tms.) hakemaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 23:56"]
ap, älä nyt vain pelästy. Mutta ehkä neuvona. Olen hoitanut paljon saattohoidossa olevia ihmisiä. Kysymys "pelottaako sinua?" on hyvä keskustelun avaus. Ihmisiä me kaikki ollaan. Jos olisin sinun tilanteessasi tulisi itku jo tuon kysymyksen ajattelemisesta. Mutta usein toinen kertoo peloistaan ja kertoo ettei olekkaan niin vahva jne. Ystävänä voit kertoa myös omista peloistasi (menettää ystävä, hänen kivuistaan jne). Mutta mielestäni se on ok.
[/quote]
kiitos kovasti kun otit kantaa asiaan. Yritän olla oma itseni ja puhua asioista rehellisesti, näin minä ainakin toivosin jos olisin vakavasti sairas. Juuri tuo oman "tuskan" tuominen on ollut vaikeaa, tuntuu että olen itsekäs jos tunnen surua, menettämisen pelkoa ym.
ap
Luulen että moni ottaa etäisyyttä vakavasti sairaisiin kun ei tiedä miten olla. Toisia ärsyttää se kun yritetään olla normaalisti ja toisia se kun ei olla normaalisti. On tosi vaikea tietää miten käyttäytyä. Keksisittekö te sairaat tähän jotain ratkaisua? Joku blogi jossa kertoisi epäsuorasti kaikille sukulaisille että kumminpäin pitää olla...?
Voi ap, voimia! Kuulostat maailman ihanimmalta ystävältä! Nbiin ihanalta, että minua alkoi kamalasti itkettää tätä ketjua lukiessani.. :'(
Alue: Aihe vapaa
ap, älä nyt vain pelästy. Mutta ehkä neuvona. Olen hoitanut paljon saattohoidossa olevia ihmisiä. Kysymys "pelottaako sinua?" on hyvä keskustelun avaus. Ihmisiä me kaikki ollaan. Jos olisin sinun tilanteessasi tulisi itku jo tuon kysymyksen ajattelemisesta. Mutta usein toinen kertoo peloistaan ja kertoo ettei olekkaan niin vahva jne. Ystävänä voit kertoa myös omista peloistasi (menettää ystävä, hänen kivuistaan jne). Mutta mielestäni se on ok.