Eikö tuo Family Guyn vanhus ole aika kyseenalainen hahmo?
Ihme että loukkaannutaan Simpsoneiden intialaisesta kauppiaasta, mutta Family Guyn vanhus joka kuolaa nuoria poikia on näemmä ihan ok...
Kommentit (17)
Miten ihmeessä tuota ei ole kukaan nostanut esille mediassa?
Pervoille saa nauraa, niin kuin esim. natseillekin, mutta kokonaisen kansan tiivistäminen huvittavaksi stereotypiaksi on ongelmallista. Siinä on se ero.
Kohu olisi takuulla jo syntynyt, mikäli hahmo kuolaisi nuorten poikien sijasta nuoria tyttöjä.
Se hahmohan ei ole tippaakaan hauska vaan pelottava ja valitettavasti surullinen muistutus siitä että näennäisesti heikko ja hellyyttä ulkokuori peittää usein häikäilemättömästi muita hyväksikäyttävän olennon
Sen hahmon ristiriitaisuus on ahdistavan realistista
Joskus tuli sarjaa katsottua, siinä olisi ollut mahdollisuuksia tulla yhdeksi aikansa ratkaisevimmista ilmiöistä mutta niin ei sitten käynytkään kun se ei ole helppo ja valoisa, loppuisi tuki jos menisivät asioiden ytimeen
Family guy on täynnä kyseenalaisia hahmoja ja kohtauksia. Veikkaan että tuo sarja on niin täynnä sekalaisia pöyristyksen aiheita etteivät ihmiset oikein saa tartuttua mihinkään yksittäiseen siinä.
hän kuolaa chris;n perään. eikö crisin ikäiset ole jo liian vanhja hänen kaltaisilleen?
Vierailija kirjoitti:
Family guy on täynnä kyseenalaisia hahmoja ja kohtauksia. Veikkaan että tuo sarja on niin täynnä sekalaisia pöyristyksen aiheita etteivät ihmiset oikein saa tartuttua mihinkään yksittäiseen siinä.
Sepä se. Tuo vanhushahmo ei ole mikään rotustereotypia eikä edes stereotyyppisesti esitetty vanhus, joten en ymmärrä miten vertautuu johonkin Apuun.
Minusta se on hyvä ja hauska hahmo. Family guy on huumoriohjelma ja siinä on paljon herneet nokkaan-vitsejä.
Elämä ei ole niin vakavaa.
Family Guy on popkulttuuri-parodiapiirretty. Ei sen vakavampaa.
Musta se naapurin pervopappa on hauska, se sen puhetapa :D
Tää sarjan kohtaus jaksaa naurattaa aina, eikä tummaihoisetkaan ole pitäneet tätä mitenkään rasistisena, päinvastoin nauravat omille maneereilleen.
Hauska toi sen vaarin ääni kun se puhuu tai laulaa ja välillä viheltää hampaiden välistä.
Tossa se yrittää kirkon kanttoriksi koelauluissa :D
Family guy:ssa jatkuvasti "hauskaa" läppää pedofiliaata muutenkin. Joku raja voisi olla kyllä tuossa asiassa!!!
Vierailija kirjoitti:
Minusta se on hyvä ja hauska hahmo. Family guy on huumoriohjelma ja siinä on paljon herneet nokkaan-vitsejä.
Elämä ei ole niin vakavaa.
Huumori on kyllä aika kaukana pedofiliasta. Aiheen trivialisointi järkyttävää roskaa!
Ei ole pakko katsoa jos loukkaa, niin yksinkertaista se on.
Tässä toinen etnopätkä luontovideon malliin. :D Family guy on ihan paras kun rehdisti pilkkaavat ihan kaikkea ja kaikkia, ovat tainneet joutua "cancelloiduksi" jo parikin kertaa mutta yhä vaan porskuttavat. Sama kuin South Park: "Either everything is okay to make fun of, or nothing is".Vierailija kirjoitti:
Tää sarjan kohtaus jaksaa naurattaa aina, eikä tummaihoisetkaan ole pitäneet tätä mitenkään rasistisena, päinvastoin nauravat omille maneereilleen.
Up