Onko vauvavuosi erityinen pettymys heille, jotka..?
Onko vauvavuosi erityinen pettymys heille, jotka ovat odottaneet lapsen saamista pitkään? Olen törmännyt lyhyen ajan sisällä useampaankin äitiin, jotka ovat aivan helisemässä vauvavuoden kanssa. Vauvan kasvu ja siihen liittyvät oireet, yövalvomiset ja kiukuttelut ovat kuulemma aivan helvetistä. Eikä kyse ole siitä, että nämä lapset olisivat esim. sairastaneet erityisen paljon, vaan lapsen luontainen kasvu ottaa voimille. Nämä äidit ovat vuosia toivoneet lasta, kokeneet keskenmenoja ja lopulta saaneet lapsen jopa liki vuosikymmenen yrityksen jälkeen.
Onko vauvavuosi pettymys siksi, että siihen on kohdistunut niin paljon odotuksia ja ajatellaan sen olevan upeaa aikaa, koska lapsi on hyvin toivottu?
Kommentit (14)
toiset on pettyneitä jos kaikki ei mene niin kuin on asioiden kuvitellut menevän
Mulla oli melko mukava vauvavuosi.
En asettanut synnytyksen jälkeiselle ajalle etukäteen odotuksia. Ajattelin, että tutustun vauvaan ja katson, millainen tyyppi hän on. Rutiinit tulivat ajan kanssa.
Luulen, että vuosi kotona oli siksi melko mukava, etten ottanut turhia paineita.
Olin realisti tulevan suhteen, en kuvitellut ajan olevan erityisen ihanaa. Olikin mukavampaa, kuin kuvittelin.
Vauvoja on erilaisia. Toiset nukkuvat muutavman kuukauden iässä kokonaisia yöunia ja toiset heräävät öisin vielä 2-vuotiainakin. Riittävä unen määrä määrittelee vavuvavuoden jaksamisen.
Minä olin yllättynyt kuinka ihanaa se vauvavuosi ja pikkulapsiaika oli. Olen realisti tai jopa pessimisti niin odotin paljon pahempaa ja raskaampaa. Kaikki meni oikein mukavasti. Tosin molemmat lapset olivat perusterveitä ja rauhallisia. Ikäerokin oli 4 vuotta joten ei siinä rasittumaan päässyt kun oli vain yksi pieni kerralla. Mieskin on erittäin perhekeskeinen ja osallistuva isä. Ja molemmat mummolatkin vielä oli lähellä ja ystäviä samaan aikaan äitiyslomalla. Elämän parasta aikaa.
Tai sitten vain sinä kyräilet ja kaivat pahaa ja haluat tulkita mahdollisimman ikävästi.
Muutama ystäväni on saanut lapsen vuosien yrittämisen ja lopulta hoitojen avulla lähemmäs nelikymppisenä tai vähän ylikin. Kyllä tuo joidenkin kohdalla on ollut nähtävissä, että vaivavuosi ei olekaan ollut ihan niin ruusuista, mitä vuosien mittaan on kuvitellut. Ja perhe-elämä ei lasten kanssa ole aina helppoa ja sitoo tiukasti kotiin. Erojakin tullut, mutta niitä nyt tulee tietty muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin yllättynyt kuinka ihanaa se vauvavuosi ja pikkulapsiaika oli. Olen realisti tai jopa pessimisti niin odotin paljon pahempaa ja raskaampaa. Kaikki meni oikein mukavasti. Tosin molemmat lapset olivat perusterveitä ja rauhallisia. Ikäerokin oli 4 vuotta joten ei siinä rasittumaan päässyt kun oli vain yksi pieni kerralla. Mieskin on erittäin perhekeskeinen ja osallistuva isä. Ja molemmat mummolatkin vielä oli lähellä ja ystäviä samaan aikaan äitiyslomalla. Elämän parasta aikaa.
Ihan uteliaisuudesta, kuinka pitkään lapsia ”teitte”?
Nykyään vain ollaan rehellisiä ja kerrotaan myös kaikesta mäntistä ja jopa kirotaan ja sadatellaan hetkittäin. Ei se tarkoita että se yhtään sen kamalampaa kaikista olisi tai aina olisi.
Ihmekös tuo koko touhu perustuu hormoonien suureen huijaukseen.
He voi olla yksinkertaisesti vain paljon paljon paljon uupuneempia sen kymmenen vuoden ruljanssin jälkeen kuin sellainen joka pamahtelee paksuksi tämän tästä.
Vierailija kirjoitti:
He voi olla yksinkertaisesti vain paljon paljon paljon uupuneempia sen kymmenen vuoden ruljanssin jälkeen kuin sellainen joka pamahtelee paksuksi tämän tästä.
Tämä.
Jos on haaveillut "mini-minästä, jolle saa opettaa kivoja juttuja ja pukea söpösti", niin voi tulla yllärinä "nukkuu-syö-kakkaa-rikkoo-kiukuttelee-repeat".
Nimim big sister, vela
Voi olla ruusuiset odotukset, että kauan toivotun lapsen kanssa arki on ihanaa. Lapsi saattaa olla itkuinen, kärsiä koliikista, suolistovaivoista ja muusta, vaikka olisi kuinka toivottu.