Helsinkiläisten maskinkäyttö
Katselin tänään maskin käyttöä Helsingissä. Kävelin Kalliosta Töölönlahden kautta Rautatientorille. Matkaa oli noin neljä kilometriä ja vastaan tuli laskujeni mukaan noin 700 ihmistä. Heistä kolme käytti maskia, joista yksi tuli juuri ulos ratikasta.
Rautatientorin ympäristössä noin 5% ihmisistä käytti maskia. Vaimo sanoi, että julkisissa noin 10% käyttää, joten se nostanee määrää. Espalla, Kauppatorilla ja Aleksilla alle 1% käytti maskia. Suomenlinnan lautasta tuli varmaan 100 ihmistä ulos, eikä yhdelläkään ollut maskia.
Senaatintorin terassilla, eikä Espan puistossa maskia ollut kellään. Narinkkatorilla ja Kampinkeskuksessa jälleen ehkä 5%:lla, kuten Rautatientorillakin. Kävellessäni takaisin Kallioon, ei maskeja tullut vastaan kuin yksi.
Kun maskeista niin paljon kohistaan, niin missä päin Suomea niitä käytetään? Kun ei niitä viime viikolla näkynyt sen enempää Keskuspuistossa kuin Itäkeskuksessakaan kuin yksittäisillä ihmisillä. Kotonanneko te niitä käytätte?
Kommentit (58)
Erikoista. Minä asun Vantaalla ja tänään näin usealla maskin kaupassa. Junan tullessa asemalle, joka toisella oli maski, heistä suurin osa nuoria.
Julkisiin sitä suositeltiin ei muualle
Tänään liikuin Hgin keskustassa ruuhka-aikaan ja joka puolella näkyi maskeja - ei kaikilla, mutta monilla.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista. Minä asun Vantaalla ja tänään näin usealla maskin kaupassa. Junan tullessa asemalle, joka toisella oli maski, heistä suurin osa nuoria.
Ehkä niitä on aamuruuhkassa enemmän kuin iltapäivällä. Käyttikö vantaalaiset niitä ulkonakin?
Kuka nyt Töölönlahdella ulkoillessa maskia käyttää. Joutsenetkin säikähtää.
Ei sitä ulkona ole tarkoitus pitää eikä edes kaupassa
ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista. Minä asun Vantaalla ja tänään näin usealla maskin kaupassa. Junan tullessa asemalle, joka toisella oli maski, heistä suurin osa nuoria.
Ehkä niitä on aamuruuhkassa enemmän kuin iltapäivällä. Käyttikö vantaalaiset niitä ulkonakin?
Tämä oli iltapäiväruuhkan aikaan, klo 16.30. Maski päällä kävelivät kadulla.
Maskeilla ei voi itseään suojata, vaikka kuinka oikeaoppisesti sen päähänsä pukisi ja riisuisi.
Jos muilla ei ole, ei maski auta yhtään mitään.

Ehkä tämän takia, Vantaalla ei olekaan niin paljon enää virusta.😷
Eihän edes hoitsut käytä niitä. Tavikset julkisissa ja kaupassa pitävät maskia välillä kaulalla/leualla. Tosi hyödyllistä. Sit lähmitään nappeja ja tuotteita ja laitetaan maski takaisin. Tosi hygieenistä :p
Käyttäköön kunnon(!) maskeja ne, jotka haluaa suojautua.
Muiden "maskien" käytöstä seuraa vaan räkäisiä roskia pitkin tantereita ja kauppojen ostoskärryjä + samanlainen valheellinen hyvä omatunto, kuin käsidesistä.
Aamulla kympin spårassa oli 16:lla matkustajalla maski tai hengityssuojain.
Minusta tuntuu, että ihmiset katselevat maskeja kovin eri silmin. Minustakin näytti, että niitä oli Rautatieasemalla paljonkin, mutta ilmeisesti ne vain pistävät silmään, kun ei niitä laskemalla tuon enempää klo. 16-18 välillä ollut.
Sairastin koronan 4 kk sitten. Ei ole tarvetta käyttää maskia.
Vierailija kirjoitti:
Julkisiin sitä suositeltiin ei muualle
Ei ole totta. Suositus koski julkisia tiloja, joissa ei ole mahdollista pitää turvavälejä. Myös esim ruuhkaisia kauppoja.
Ihmiset ovat ymmärtäneet suosituksen väärin, mutta ovat lehdetkin sitä väärin uutisoineet. Harva näyttää lukeneen koko THLn tekstiä.
HUSn johtaja yritti oikaista tuota pari päivää sitten Twitterissä, muistutti että suositus on laajempi kuin liikenteessä, mutta sekin on mennyt monelta ohi.
Vierailija kirjoitti:
Sairastin koronan 4 kk sitten. Ei ole tarvetta käyttää maskia.
Imminiteettia ei tule ja basta-aineet alkavat hävitä jo 7 viikon jälkeen. Yleinen linha on, että puolen vuoden päästä voi hyvin saada sen jo taas uudestaan. Osa on jo saanutkin. Kukaan tutkijakaan ei sitä paitsi tiedä, onko toinen kerta todennäköisesti lievempi, samanlainen vai vakavampi kuin ensimmäinen kerta.
Eli onnea, tuolla välinpitämättömällä asenteella saat sen kohta uudestaan...
Vierailija kirjoitti:
ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista. Minä asun Vantaalla ja tänään näin usealla maskin kaupassa. Junan tullessa asemalle, joka toisella oli maski, heistä suurin osa nuoria.
Ehkä niitä on aamuruuhkassa enemmän kuin iltapäivällä. Käyttikö vantaalaiset niitä ulkonakin?
Tämä oli iltapäiväruuhkan aikaan, klo 16.30. Maski päällä kävelivät kadulla.
Kävin Vantaalla ostoskeskuksessa klo 19.00, yllätyin miten paljon näkyi maskeja silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Maskeilla ei voi itseään suojata, vaikka kuinka oikeaoppisesti sen päähänsä pukisi ja riisuisi.
Jos muilla ei ole, ei maski auta yhtään mitään.
Kyllä auttaa. Miksi levität väärää tietoa joka ketjuun? Oletko Putin-trolli?
Tutkimuksissa on todettu, että tavallinen maskikin estää koronan vakavamman muodon ja voi vaikuttaa siihen, ettei saa sitä ollenkaan tai saa vain oireettomana tai lievänä.
Meistä moni voi pitää maskia istuessa paikallaan. Mutta liikkuessa se estää liikaa hengitystä. Sellainen jolle se ei ole ongelma, ei ehkä ymmärrä. Itse välttelen viimeiseen asti paikkoja/tilanteita, jossa maskin käyttö olisi järkevää.
Käyttämällä viikon samaa kertakäyttö askia saa tuntea halvalla olevansa parempi ihminen.