Millaista on olla vakiduunissa?

Vakiduunissa voi kehittyä omassa tehtävässään osaajaksi. Työyhteisöstä voi löytyä ystäviä. Elämässä ei tarvitse koko ajan jännittää mitä seuraavaksi. Tosin mä olen alalla jolla riittää melko varmasti töitä. Onhan sinulla töissäkin illat ja viikonloput vapaat (ellet ole vuorotyössä) ja lomiakin kertyy. Se on aikuisuutta, ja siitä maksetaan myös liksaa. 

Minusta kyllä vakiduuniin siirtyminen opiskelujen jälkeen tuntui helpottavalta, vapaa-aikaa oli yllättäen paljon enemmän, kun ei tarvinnut töiden ohessa tehdä mitään muuta. Opiskelujen ohessa kun teki koko ajan töitä, niin vapaat illat ja viikonloput olivat luksusta. Ja kun sain vakipaikan sieltä samasta yrityksestä, missä olin jo opintojen aikana ollut tuntityöntekijänä, niin heti seuraavana kesänä minulla oli täysi, palkallinen kesäloma. Ylellistä!

Vakiduunissa voi myös olla ikävää. Työtehtävät vaihtuvat ja on jatkuva muutos. Uusia töitä annetaan mutta palkassa ei huomioida. Esimies on kettumainen. Irtisanoutua toki voi ja voi iloita että on sentään jonkilainen työ. Oikein vakituinen sellainen. Jos voi tietysti itsekin saada potkut.

Vakiduuni? Mikä se on?

Olen valmistunut vuonna 2006. Sen jälkeen olen ollut lukuisissa eri työpaikoissa määräaikaisissa työsuhteissa ja välillä työttömänä.

Oletko saanut jo vakituisen paikan, vai mikä saa sinut ajattelemaan, että kyse on vakiduunista?

Olen valmistunut 1999 ja haluaisin myös kuulla kokemuksia, millaista on olla vakiduunissa. Sellaisessa, jossa ei tarvitse pelätä yt-neuvotteluja, potkuja, kassasta varastavaa esimiestä - sellaista, jossa voi luottaa siihen että palkka on tilillä silloin kun sovitaan, jossa voi jäädä sairaslomalle jos on sairas, jossa voi suunnitella ensi kesää tai muuten vaan lomaa!

Kertokaa mulle, että mahdollisuus moiseen taivasosaan on olemassa, tämän loputtoman epävarmuuden sijaan.

Itse olen ollut nyt n. vuoden töissä valmistumisen jälkeen, valmistuin yliopistosta hyvin työllistävälle alalle. Itse koen työssäkäymisen sekä helpotukseksi että taakaksi: taloudellinen tilanne on nyt niin paljon parempi kuin opiskeluaikana, että jo pelkästään se tekee elämästä tosi helppoa. Työhön on kuitenkin tosi sidottu, toisinkin opiskeluun. Tai siis ainakin tähän paikkaan on sidottu, opiskeluaikana pystyo reissaamaan ja sumplimaan omia aikataulujaan enemmän. Lomia ja vapautta tosiaan on vähemmän, teen itse 8-16 kellokortin kanssa, eli omia lomia ei paljon pidetä. Tämähän se on ongelma: opiskeluaikana olisi aikaa muttei rahaa, nyt on rahaa muttei aikaa käyttää sitä (esim. matkusteluun). Mutta toisaalta taas, ei minulla opiskeluaikana ollut koskaan "oikeaa" lomaa. Illat ja viikonloput takaraivossa jyskytti koko ajan ajatus niistä rästihommista, kesäisin taas olin loman töissä. Nyt sentään on monta viikkoa vuosilomaa ja kaikki illat ja viikonloput oikeasti vapaita. Eli kaiken kaikkiaan kuitenkin minusta plussan puolella nyt mennään, varsinkin kun on kiva työpaikka ja mukavat työkaverit. Se merkitsee nimittäin aivan äärettömän paljon.

Työelämässä oleminen sopii ainakin minulle paljon paremmin kuin opiskeleminen. Ei opiskelemisessakaan mitään vikaa silloin aikanaan ollut, mutta nyt kun ajattelen taaksepäin, niin kyllä töissä on vaan niin paljon kivempaa. Tykkään työelämän tuomasta taloudellisesta ja muusta turvallisuudesta enkä kaipaa sitä, että viikonloputkin piti lukea johonkin tylsistyttävään tenttiin. Opiskeluaikana pidin itseäni enemmän teorian kuin käytännön ihmisenä, mutta kyllä mä olen nyt töissä huomannut tykkääväni eniten siitä, kun saat hommat tehokkaasti rullaamaan.

6, olen pahoillani tilanteestasi. Tuntuu kyllä kohtuuttomalta, että olet noin pitkään ollut määräaikaisissa työsuhteissa :/ Itselläni kävi sellainen onni, että sain valtiolta vakituisen viran reilu vuosi valmistumiseni jälkeen. Palkka on hyvä ja mulla on luottamus työni säilymiseen. Tiedän olevani tosi onnekas.

Parasta on se, kun viikonloput on vihdoinkin ihan oikeasti vapaat, ja hieman hassua se, että lomalla saa enemmän palkkaa kuin töissäollessa (lomarahat kun siis tulee peruspalkan päälle).

Ei ole läksyjä, saa palkkaa ja voi ostella kaikkea kivaa. Työpaikalla on virkistyspäiviä jolloin pääsee ilmaiseksi paikkoihin, jossa ei muuten tulisi käytyä. Työpaikalta löytää kavereita, jopa puolison. Siinäpä ne plussat.

Kaipaan opiskeluaikoja.

Olen ollut työelämässä opiskelujen jälkeen heti vakitöissä 4 vuotta. Palkka nyt n. 4200e/kk brutto. Ei ole hauskaa.

Työn tekeminen on normaali jatkumo opiskelulle ja valmistumiselle. Kummallisia ajatuksia aloittajalla. No, ehkä -toivottavasti- elämä opettaa.

Varmaan opiskeluaika on vapaampaa jos on pappabetalar -opiskelija. Jos taas, kuten minä, joutui käymään kaiken vapaa-ajan ja lomat töissä, on työelämään siirtyminen luksusta. Opiskeluaikoina olin töissä lähes kaikki illlat, viikonloput ja (koulun) loma-ajat. Vapaapäiviä oli tooooodella harvoin, ja silloinkin piti tai ainakin olisi pitänyt tehdä kouluhommia.

Nyt taas vakitöissä KAIKKI illat ja viikonloput on vapaita, ja palkallista lomaa ainakin 5 viikkoa vuodessa (usein saa vielä lomarahoja vaihtaa vapaaksi). Ensi alkuun tuntui ihan hurjalta että on omaakin aikaa, että mitäs kummaa sitä tekee kun ei tarttekaan istua kaupan kassa iltaa ja vielä sen jälkeen väkertää harjoitustöitä...

Nyt ollut samassa paikassa reilu kuusi vuotta, ja itse ainakin tykkään enemmän 8-16 elämästä kuin esim. 8-10, 14-16, 17-21 päivistä... Ja toki elinikäisen kituuttamisen jälkeen sekin on todella luksusta, että joka kuukausi saa RAHAA, ja niin paljon että sitä riittää vielä loppukuustakin :P.

"Vakiduunin" ei todellakaan tarvitse tarkoittaa mitään 35 vuodeksi paikalleen jumahtamista ja homehtumista! Itse olen ollut ns. "vakiduunissa" (toistaiseksi voimassa oleva vakituinen työsuhde) parin vuoden pätkää lukuunottamatta 2000-luvun alusta saakka, ja nyt yhtäjaksoisesti yli 7 vuotta, lähinnä kaupallisella-, teknisellä- ja asiakaspalvelualalla. Vaikken ole suuriin palkkatuloihin koskaan päässytkään - nyt alan sentään olla keskituloinen - , olen kokenut jo tämän monien täällä mainitseman vakituisten tulojen tarjoama mahdollisuus suunnitella elämää taloudellisesti myös muuten kuin kuukauden-parin jaksoissa todella palkitsevasti. Olen myös kokenut pääseväni toteuttamaan itseäni huomattavasti monipuolisemmin työelämässä kuin opiskeluissa. Sanoisinpa jopa, että jos olisin jäänyt omaa humanistitaustaani parhaiten vastaaviin tutkijan tai ns. "luovan alan" töihin, en olisi koskaan välttämättä edes tiedostanut suurimpia vahvuuksiani työelämässä, koska en koskaan olisi astunut pois mukavuusalueeltani kirjastossa viihtyvänä runotyttönä.

Viimeiset vuodet  - nyt olen äitiysvapaalla, joten on aikaa roikkua tällä palstalla ;-)  - olen tehnyt työtä, joihin ei oikeastaan ole olemassa räätälöityä koulutusta. Työpaikkailmoituksissa mainitaan usein vaatimuksena tekninen- tai kaupallinen koulutus, mutta alalla pärjäävät parhaiten henkilöt, joilla on nopea oppimiskyky (ala kehittyy huimin harppauksin, parin vuoden takainen tieto on jo osittain vanhentunutta, joten siitä, että on tottunut lukemaan 900 sivun tenttiaineiston englanniksi on todella hyötyä!), lehmän hermot ja erittäin hyvät vuorovaikutustaidot. Työssä on osittain  hyvin konkreettiset tavoitteet, joten paineensietokykykin on hyväksi. Käytännössä on kuitenkin niin, että pitkään työssä olleet ja työnsä motivoituneesti hoitaneet henkilöt ovat alalla vahvoilla, uusien työntekijöiden kouluttaminen kun vie aina aikaa ja voimavaroja, eikä tuloksesta aina voi olla varma. Varmasti tästäkin  johtuen työilmapiiri ainakin lähitiimissä on poikkeuksellisen hyvä - v-mäiseen kyttääjämentaliteettiin ei kenelläkään ole aikaa tai varaa.

Jos siis tuntuu nyt siltä, että alalla, jolle olet kouluttautunut, työ on yhtä puurtamista, eikä se tarjoa mahdollisuuksia uuden oppimiseen, kannattaa ihan avoimesti katsella töitä vähän dynaamisemmilta aloilta. Yrittäjyyskin on voisi olla pidemmällä aikavälillä vaihtoehto - toki teettää töitä ja vaatii vastuunottoa, mutta toisaalta antaa myös tiettyjä vapauksia, joita siinä palkkaduunissa ei ole.

Kaikki ylläoleva sanottu pätee vakiduuniin. Lisäisin vielä sen, että yhdestä vakiduunista pääsee aina helposti toiseen vakiduuniin.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:46"]

Olen valmistunut 1999 ja haluaisin myös kuulla kokemuksia, millaista on olla vakiduunissa. Sellaisessa, jossa ei tarvitse pelätä yt-neuvotteluja, potkuja, kassasta varastavaa esimiestä - sellaista, jossa voi luottaa siihen että palkka on tilillä silloin kun sovitaan, jossa voi jäädä sairaslomalle jos on sairas, jossa voi suunnitella ensi kesää tai muuten vaan lomaa!

Kertokaa mulle, että mahdollisuus moiseen taivasosaan on olemassa, tämän loputtoman epävarmuuden sijaan.

[/quote]

suurimmassa osassa töistä voi tehdä noin, ei se mikään taivasosa ole

huonot työntekijät kiertävät huonoissa firmoissa, hyvät jäävät hyviin tai sitten hyvät kamppailevat toisistaan, se on yksi työmarkkinoiden perustotuus

Turvallista ja tylsää. Saa vakaan elintason ja asuntolainan. Alkaa helposti pikkuhiljaa vaurastua ja menotkin kasvavat sitten. Se on ns. järkevä ratkaisu. Tulee otetuksi hieman aikuisempana (monellahan on tämä ongelma nykyään jopa siihen asti kunnes hedelmällisyys on jo mennyt ja on biologisesti mummoiässä).

Nr. 14, miten päädyit tuohon työhön, jos kerran runotyttö olet, ja opiskelit toisenlaista alaa, kuin mitä normaalisti työssäsi tarvitaan?

14 täällä vielä toteaa, että aika jännää, kuinka moni tässä ketjussa mainitsee työn hyvänä puolena säännöllisen vapaa-ajan ja lomat. Itse vasta odottelen esikoisen syntymää,  laskettuun aikaan on vielä muutama viikko, ja tätä ennen olen pitänyt kesälomia. Ja vaikka kieltämättä töissä on ollut sen verran raskastakin epäsäännöllisten työaikojen (osittaista vuorotyötä ollut, viikonloputkaan eivät ole aina olleet vapaita, harvoin olen selvinnyt sillä kahdeksalla työpaikalla vietetyllä tunnilla, keskiarvo ollut varmaan lähempänä yhdeksää) ja jatkuvan kiireen takia, että olen miettinyt alan vaihtamista, nyt jo näköjään aika alkaa kullata muistoja. Mutta siis työyhteisöä on oikeasti ikävä, ja hulluna naisena huomaan loppuviimeksi nauttivani esim. työhön liittyvästä konfliktien ratkaisusta ja paineesta, ja tylsistyväni, kun on liian helppoa.

Onneksi se vauva syntyy pian :-D

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:58"]

Nr. 14, miten päädyit tuohon työhön, jos kerran runotyttö olet, ja opiskelit toisenlaista alaa, kuin mitä normaalisti työssäsi tarvitaan?

[/quote]

Pitkä tarina, mutta 2000-luvun alussahan ei vielä ihan nykyiseen malliin hoputettu opiskelijoita valmistumaan. Aika monelle taisi käydä samalla tavalla kuin minulle, opintotukikuukaudet olivat siis täynnä, ja rahaa sai vain joko sossusta (työttömyyskorvausta ei saanut, jos oli ilmoittautunut läsnäolevaksi oppilaitokseen) tai tekemällä töitä. Voin sanoa, että itselleni ainakin *ihan minkä tahansa* työn tekeminen oli helpompi vaihtoehto kuin sen sossupaperisodan läpikäynti - pariin otteeseen, kun mitään työtä ei oikein ollut, olin jo tilannut paperit, ja voin sanoa, että tämän takia en suhtaudu yhtään halveksuen ihmisiin, jotka hädässä tähän oljenkorteen turvautuvat.

Nykyisessä firmassa aloitin määräaikaisessa työsuhteessa aivan toisissa tehtävissä kuin missä olen nykyään. Osittain onnen - olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan -  ja osittain osaamisen ansiosta määräaikaisuudesta tuli vakituinen pesti. Nykyisiin tehtäviin tulin sisäisellä siirrolla, ja itse asiassa osittain koulutustaustani ansiosta.

Mutta siis se tähän keskusteluun liittyvä havaintoni on, että harvalla vähän yli 20-vuotiaalla kuitenkaan on vielä hirveän tarkkaa kuvaa siitä, millaisia ihmisiä he loppujen lopuksi ovat, ja sitä kautta myöskään siitä, millaiset työtehtävät heille parhaiten sopivat. Aika useinhan tuossa vaiheessa käsitys omista voimavaroista tulee ulkopuolisilta, tyypillisesti esim. juuri koulusta, jossa on kerrottu oppilaan olevan hyvä tässä asiassa, ja huono jossain toisessa. Menemällä sen mukavuusalueen (joo, hirveää konsulttikieltä, mutta ihan oikeasti tällainen "kehys" on meistä useimmilla) ulkopuolelle voi löytää todella yllättäviä piirteitä itsestään.