En muista elämästäni kuin väläyksiä sieltä täältä

Muistan kuulleeni, että eräs tyttö oli sanonut, että hänellä ei ole mitään muistikuvia lapsuudestaan. Myöhemmin kävi ilmi, että häntä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi. Minustakin ystäväsi kuulostaa tarkkamuistiselta. Itselläni on ollut tasapainoinen lapsuus ja muistan joitain hetkiä ala-asteelta suht tarkastikin mitä joku on sanonut. Usein niihin kyllä liittyy jokin vahva tunne tai muu erikoisuus (esim. muistan selkeästi kun luokkakaveri luetteli usean vuoden Miss Suomi -ehdokkaita ja ajattelin, että onpa outo tyyppi, että en kyllä jaksaisi kuunnella noita listoja). Lisäksi nämä muistot tulevat mieleen vain joskus - en niitä siis koko ajan muista. Minusta on ollut myös jännä huomata, että muistan ihan eri asioita kuin joku toinen luokkakaveri, ja jotain asioita en saa yhtään mieleeni mitä kaverille on jäänyt mieleen. Olisiko niin, että teillä koulu ei ole jättänyt niin vahvoja tunnejälkiä, koska koti vei niin paljon energiaa ja ne muistot ovat merkittävämpiä?

Minä kirjoitin lapsena tosi ahkerasti päiväkirjaa, ja luulen, että jos lukisin niitä, muistaisin niiden avulla aika paljonkin. Mutta jos irrallisesti pitäisi alkaa muistella, muistaisin sieltä täältä joitain juttuja, kuten mitä musiikkia kouluaikana kuunneltiin, mitä leikittiin koulun jälkeen, mikä auto iskällä oli (mitään vuosilukuja en kyllä muistaisi), koulukavereiden nimiä ja sitten tietysti sellaisia erityisiä hetkiä hyvässä ja pahassa tulisi mieleen. 

Ap:n ystävä muistaa kyllä mielestäni tarkemmin kuin ihmiset keskimäärin. Joku vaate voi olla tuttu valokuvista, mutta noin aktiivisesti ilman mitään muistukkeita en mitenkään voisi muistaa, mitä minulla on ollut päällä pienenä missäkin tilanteessa. Toki tietyt yksityiskohdat voi jäädä mieleen, mutta yhdessä muistelussa tosiaan muistetaan kaverin kanssa ihan eri juttuja ja erilailla. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

Onkohan siinä mitään perää että ihmiset joilla on ollut ns 'tylsä' ja 'helppo' elämä muistavat näitä yksityiskohtia enemmän? 

[/quote]

Ei välttämättä.  Itse mm. menetin äitini alle kouluikäisenä, eikä elämäni senkään jälkeen ole ollut kovin helppoa tai tylsää. Silti ihmiset jaksavat aina ihmetellä muistini tarkkuutta. Minulla on esim. hyvinkin tarkkoja lapsuusmuistoja ajalta, jolloin olen voinut ollut korkeintaan kolmen ikäinen. Äidin sairauden ja kuoleman kohdalla on tosin sellainen noin puolen vuoden jakso, josta en ahdistavampia juttuja muista, mutta siltäkin ajalta kyllä tiettävästi muistoja tapahtumista, joissa olen ollut isäni kanssa. Samoin en muista mitään ensimmäisestä koulupäivästäni, vaikka samalta syksyltä on kirkkaita muistikuvia siitä, mitä jollain luokkakaverilla on ollut päällään tai mitä olemme leikkineet välitunnilla.

Selvästi siis muistijälki on jäänyt syntymättä vain kaikkein ahdistavimmissa ja

jännittävimmissä tilanteissa.

En tiedä onko normaalia, mutta sama täällä. Muistan juurikin enemmän väläyksenomaisia hetkiä ja jonkin aikaa pitää jopa miettiä, jos pitäisi vastata, missä esimerkiksi asuin 12v. sitten. Osa muistoistani on tapahtumia, jotka olisi voineet tapahtua jollekin ihan muulle kuin minulle, ns. unenomaista. Kuulostaa kyllä aika omituiselta, nyt kun tämän kirjoitin. Minäkin haluaisin kuulla onko tämä yleistä?

Onko taustalla masennusta, traumoja tai suurta stressiä??

Itse olen sairastanut vaikeat masennukset, enkä muista noista vuosista juuri mitään. Lääkärien mielestä hyvin normaalia masentuneen ihmisen elämässä, että muistikuvat ovat sumeita tai hävinneet kokonaan. 

Ja siis omalla kohdallani sieltä on hävinneet myös hyvät muistot, eikä ainoastaan ne raskaat ajat... ei vaan muista!!

Tuo unenomaisuus kuvaa hyvin. Juuri noin minullakin. ap

Itselläni vähän sama. Lapsuuttani varjosti isän alkoholismi ja monta ikävää siihen liittyvää tapahtumaa, joten itselläni varmasti ollut myös halu unohtaa ja samalla on unohtunut hyviäkin asioita. Kai.

Ei ole normaalia muistaa noin tarkkaan elämäänsä, jotkut ihmefriikit muistaa. Ei ihminen tapaa säilöä jokaista arkipäiväistä tapahtumaa muistiinsa, vaan ne merkittävimmät ja erikoisimmat, hyvät ja pahat.

En muista minäkään lapsuudesta kuin välähdyksiä. En muista esim. äidistäni mitään, en muista edes syötiinkö meillä säännöllisesti kotona ja mitä. Mulla ei kyllä ollut mikään onnellinen lapsuus, ja aikuisuudessa iski sitten masennus ja muut mielen ongelmat, jollen sitten ollut masentunut jo silloin teininä.

Toki siinä välähdyksessä voi olla hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia, vaikkapa mitä kaverini on sanonut, tai mitä olen tuntenut ja ajatellut, ja ystävän muiden ystävien nimiä yms., mutta kuitenkin hyvin lyhyt muistikuva, ja niitä on vain muutama.

Ehkä tämä voi liittyä juuri masennukseen ja lapsuuteenkin. Olin lapsena melko ahdistunut ja aikuisiällä sairastanut vaikean masennuksen. Tosin nyt asiat melko hyvin. Olen kyllä miettinyt kannattaisiko noita kokemuksia vielä käsitellä jossain terapiassa tms, eihän sitä tiedä vaikka se vaikuttaisi muistikuviinkin tai sitten ei. Onko sinulla ap mitään vastaavaa taustaa lapsuudessa?

t:nro 2

Mitä tarkoitat ihmefriikillä?

Tai kysytään sitten, onko epätavallista, joku erityinen kyky muistaa ihan hirveän paljon tapahtumia, muiden sanomisia, kirjeiden sisältöjä, oppituntien sisältöjä opettajan monia lauseita myöten... olen ihan että täh, kun hädintuskin muistan edes, että meillä oli se opettaja, saati sitten mitään muuta. ap

Ja kyllä, on ahdistava tausta minullakin. ap

Onkohan siinä mitään perää että ihmiset joilla on ollut ns 'tylsä' ja 'helppo' elämä muistavat näitä yksityiskohtia enemmän? 

Sukulaistätini ei ole naimisissa, ei ole lapsia ja työ on aika rutiininomaista. Hän muistelee paljon ehkä siksi, koska aikuiselämän aikana ei ole hirveästi tapahtunut mitään.

Vanha ketju, mutta olen huomannut, etten muista vanhoja asioita kovin tarkasti. Anoppi muistaa kaiken mahdollisen, tarkat yksityiskohdat ja sanomiset yms. Minulla ei ole niistä mitään mielikuvaa. Muistini pelaa muuten hyvin, eikä mitään ikävää ole taustalla. En kai osaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Oudon suuri ero meidän muisteissa.

Kyllä se ainakin vaikeuttaa elämää, jos ei muista asioita. Varsinkin sosiaaliset tilanteet voivat olla hankalia sellaiselle, joka ei muista kovin tarkasti aikaisempia tapahtumia. Sitten ihmettelee, miksi tuo ihminen on minua kohtaan niin kylmäkiskoinen. Tai että mihin hän oikein viittaa vihjailevilla sanoillaan.

Jotkut yksityiskohdat jäävät mieleen ja toiset eivät. Muistan esimerkiksi koulun oppitunneilta tiettyjä lauseita ja keskustelunpätkiä, mutta suurin osa on ikävä kyllä unohtunut.