Lue keskustelun säännöt.
Valinta kahden miehen välillä
22.08.2013 |
Olen tilanteessa jossa järki sanoo yhtä ja sydän toista. Otan varmasti asian liian vakavasti, mutta olen siinä iässä (kolmekymppinen) että haluaisin seuraavan suhteeni olevan se viimeinen, sillä haluan lapsia ja perheen.
Rakastan syvästi miestä jonka kanssa en sovi yhteen. Olemme seurustelleetkin pitkään, mutta ero tuli. Haluamme hyvin erilaisia asioita elämältä ja elämänasenteemmekin ovat melko erilaiset. Olemme siis erossa, mutta pidämme erittäin tiiviisti yhteyttä, ja mieskin rakastaa yhä minua. Emme vain ole uskaltaneet yrittää uudelleen, koska olemme jo eronneet kerran ja se oli todella tuskallista. Tämä mies on kuitenkin jollain aivan erityisellä tavalla täysin erilainen kuin muut, meillä on kaikesta huolimatta minulle läheisin ihminen maailmassa. Siinä ei ole järkeä, koska meillä ei ole MITÄÄN yhteistä.
Sitten taas on eräs ystäväni, joka on jo kauan ilmaissut kiinnostusta. Loistotyyppi, jonka kanssa minulla ei oikeastaan voisi olla enempää yhteistä. Järjellä ajatellen hänen kanssaan minulla tulisi varmasti olemaan hauska ja mielenkiintoinen elämä. Mutta häntä en rakasta, en ainakaan vielä. Mutta tämäkin pistää ajattelemaan, että roikunko turhaan menneisyydessä antaen tämän tilaisuuden mennä ohi. Pitäisikö siis vain kokeilla? Se tietenkin tarkoittaisi irti päästämistä entisestä rakkaastani, ja se ajatus on kamala ja pelottava.
En olisi uskonut kirjoittavani tänne näin teinimäistä tekstiä, mutta painiskelen asian kanssa koko ajan ja olisi todella ihanaa kuulla mielipiteitä!
Kommentit (27)
älä ota kumpaakaan. Odota kunnes tulee sellainen mies josta olet varma että haluat juuri hänet. Jos joutuu miettimään noin paljon, ei kumpikaan ole se oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"mitä osaa hänessä sinä rakastat? Mitä sellaista hänessä on, joka vetää sinua puoleesi?"
Jos miehen huonot puolet unohdetaan, niin hän on kiltti, äärimmäisen rakastava ja luotettava kuin kallio. Tunnen aivan oikeasti kuinka paljon hän minua rakastaa. Hänen kainalossaan en kaipaa minnekään muualle. Vaikea sitä on selittää, sillä se on vain tunnetta. Järki tosiaan sanoo ettei tästä mitään voi tulla.
ap
Pitkässä suhteessa on mielestäni tarpeen se, että kumpikin arvostaa toista, on kivaa, hauskaa yhdessä, yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Jos rahasta tapellaan jo ennen lasten syntymää, niin ei ole emmeet hyvät. Jos hän on täysi työnarkomaani, jäisi kodin pyörittäminen täysin sinulle. Sinusta tulisi katkera.
Opit varmasti rakastamaan tätä toista tai sitten odotat kolmatta.
Oletteko mammat sitä mieltä, että tällaisen miehen kanssa ei voi sopia pelisääntöjä? Omat halut ja tarpeet esille selvästi, ja miehen pitää ottaa kantaa, pystyykö hän sitoutumaan niihin. Siis selkeästi ja yksityiskohtaisesti, mitä haluaa elämältä, jotta olisi onnellinen.
Lienen romantikko, kun ap kirjoittaa, ettei hänen kainalossaan kaipaa mihinkään muualle. Ah, ihanasti kirjoitettu :-).
ap, minulla on ollut samankaltainen tilanne. oli päättömän rakastunut ihanaan mieheen, jonka kanssa kuitenkaan elämänasenteet ja haaveet eivät menneet ollenkaan yksiin. suhde oli ainakin minulle hirveän kuluttava, ja olin henkisesti hyvin uupunut kun oltiin vuoronperään seitsemännessä taivaassa ja aallonpohjalla.
samaan aikaan minulla oli hyvä miespuolinen ystävä, jota rakastin - ystävänä. kun erosin tuosta ensimmäisestä, huomasin tuntevani pientä vetoa tähän ystävään, ja hänellä oli ollut tunteita minua kohtaan jo pitkään. aloitimme sitten mukamas "seksisuhteen" - ihan hyviä ystäviä oltiin vaan juu, ja sitten pelehdittiin välillä. oikeasti siinä ei mennyt kauaakaan, kun sitten myönsimme toisillemme että rakastuneitahan tässä ollaan. nyt olemme toista vuotta naimisissa.
eli minun kohdallani oli hyvä idea antaa tilaisuus samanhenkiselle miehelle. rakkaus leimahti yllättävän nopeasti, vaikka aluksi luulin että suhde ei tule etenemään muuta kuin fyysiselle tasolle. tämä rakkaus myös syvenee päivä päivältä, ja olen tosi tosi onnellinen ihanan mieheni kanssa. kun ajattelen näin jälkeenpäin, niin sillä ensimmäisellä suhteella ei olisi ollut tulevaisuutta muutenkaan. yhteiselo oli sen verran myrskyisää, että ihminen ei pysty sellaiseen monen vuoden ajan, saatika sitten jos olisi lapsia tai muuta (mitä tämä ensimmäinen mies ei edes halunnut, kun taas minulle se oli elämänhaave numero yksi...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 11:13"]
ap, minulla on ollut samankaltainen tilanne. oli päättömän rakastunut ihanaan mieheen, jonka kanssa kuitenkaan elämänasenteet ja haaveet eivät menneet ollenkaan yksiin. suhde oli ainakin minulle hirveän kuluttava, ja olin henkisesti hyvin uupunut kun oltiin vuoronperään seitsemännessä taivaassa ja aallonpohjalla.
samaan aikaan minulla oli hyvä miespuolinen ystävä, jota rakastin - ystävänä. kun erosin tuosta ensimmäisestä, huomasin tuntevani pientä vetoa tähän ystävään, ja hänellä oli ollut tunteita minua kohtaan jo pitkään. aloitimme sitten mukamas "seksisuhteen" - ihan hyviä ystäviä oltiin vaan juu, ja sitten pelehdittiin välillä. oikeasti siinä ei mennyt kauaakaan, kun sitten myönsimme toisillemme että rakastuneitahan tässä ollaan. nyt olemme toista vuotta naimisissa.
eli minun kohdallani oli hyvä idea antaa tilaisuus samanhenkiselle miehelle. rakkaus leimahti yllättävän nopeasti, vaikka aluksi luulin että suhde ei tule etenemään muuta kuin fyysiselle tasolle. tämä rakkaus myös syvenee päivä päivältä, ja olen tosi tosi onnellinen ihanan mieheni kanssa. kun ajattelen näin jälkeenpäin, niin sillä ensimmäisellä suhteella ei olisi ollut tulevaisuutta muutenkaan. yhteiselo oli sen verran myrskyisää, että ihminen ei pysty sellaiseen monen vuoden ajan, saatika sitten jos olisi lapsia tai muuta (mitä tämä ensimmäinen mies ei edes halunnut, kun taas minulle se oli elämänhaave numero yksi...)
[/quote]
Meidänkin suhteemme oli minulle todella, todella kuluttava. Miehelle ei niinkään, sillä hänhän se jarrutteli elämäämme, minä taas olin se, joka ajoittain yritin suostutella häntä vähän rentoutumaankin. Olin myös hyvin yksinäinen, sillä vaikka olen itsekin työssäkäyvä, oli mies poissa kotoa yleensä ainakin neljä-viisi tuntia kauemmin kuin minä. Ehkä tämänkin vuoksi mies haluaa minut takaisin: sinkkuna hänen elämässään ei ole mitään muuta kuin työ.
Tarinasi on hyvin rohkaiseva, kiitos!
ap
En myös usko järkiliittoihin, ero tuli minullakin. Järkeilin liikaa, enkä oikeasti tuntenut kyseistä ihmistä (ei ollut sellainen kuin luulin). Intuitio varoitti, mutta en uskonut. Tästä lähtien seuraan vain tunnetta.