Monelta teidän 15-16-vuotiaat joutuu tulla kotiin vkl?
Kommentit (17)
Arkena tulee kun harrastukset loppuu noin klo 21, viikonloppuna klo 23 mennessä, ei nuorten paikka ole keskellä yötä ulkona, humalaisten aikuisten seassa, myös raiskatuksi voi tulla nykyään helposti!!!
Aika tiukkoja rajoja. Luulin, että minä olen tiukka, kun laitoin kotiintuloajaksi klo 24 juuri lukion aloittaneelle tytölle. Luokan oppilaista asuu yksin suuri osa, joten voivat olla vaikka koko yön juhlimassa.
Saa tulla kun haluaa.. ei ole koskaan ollut missään yli 23. Arkena tulee iltapalalle klo 20, ei ole pakko tulla mutta haluaa.
Arkena ei olla ulkona kuin fudisteeeneissä. Viikonloppuna puolen yön aikoihin kotiin.
Siis täh??? Tulitteko te nuorena kotiin vkl klo 23.00. Minun nuoruudessa oli tavallista, että juotiin pussikaljaa ja lähdettiin keskustaan hillumaan. Kyllä olis kaverit nauranu jos mulla olis ollu jotku kotiintuloajat.
Käykö ne muka ulkona? Ruudun ääressä ne on aamuyöhön asti omassa huoneessaan.
Viime yönä tuli klo 3.
Katseli kaukoputkella avaruutta tuossa kotipihalla.
Poika täytti alkuvuodesta 17 ja meni nyt lukion toiselle. Tänä ja viime kesänä hänellä ei ollut ollenkaan kotiintuloaikoja jos kertoi missä on ja kenen kanssa. Aamuisin herätin lounaalle vaikka olisi mielellään nukkunut koko päivän. Poika oli usein myös yötä kaverinsa luona, tuskin olivat kaverin vanhemmat kotona riippumatta siitä mitä poika itse sanoo. Koskaan ei ole silti mitään alkoholin käytön merkkejä ilmassa kun tulee kotiin, eikä koskaan ole mitään negatiivista kuulunut mistään. Itse hölmöilin tuossa iässä paljon enemmän, joten ihan vastuullinen aikuinen tuostakin pitäisi tulla. Enemmän pelottaa riehakkaamman pikkusiskonsa teini-ikä.
Nyt kun koulut alkoivat kotiin pitää tulla viimeistään klo 01 ettei opiskelu kaadu unenpuutteeseen.
Kello 24