Kertokaa synnytyskokemuksenne tähän ketjuun

Katsellaanpas, kauanko tämä aloitus täällä viettää aikaa. Varsinainen ketju,jonne tämän kommentin laitoin,hävisi hyvin nopeasti kuin pieru Saharaan. Totuus, ah, tuo kiivaasti hupeneva voimavara maassamme. Alkuperäisen ketjun ( ei omani) aihe oli niinkin viaton, kuin: "mitä raskaus ja imetys on tehnyt teidän kehollenne?" Ihmettelen,miksi tätä palstaa edes ylläpidetään, koska mitään ei täällä ole lupa sanoa, TOTUUTTA varsinkaan..
'..Mennee off- topic, mutta menköön..
Ennen esikoista paino n.50-52 kg, ihan sama mitä söi, kuinka paljon tahansa. Synnytyksen jälkeen paino nousi, n. 55-57 kg ei enää voinut syödä kuten ennen lihomatta heti.
Rinnat eivät kärsineet vielä kovinkaan paljon,selluliittia alkoi kertyä ja koska synnytys oli ensimmäinen ja rankka( kesti lähes 40 tuntia) tehtiin lopulta epitosomia/ imukuppiavustus. Alapää kursittiin kokoon kirjaimellisesti päin vit...ua ja nytpä tiedän,mitä on olla väljä pil...
En pystynyt edes kävelemään kunnolla viikkokausiin synnytyksen jälkeen, ulostaminenkin hoitui seisovassa asennossa suihkun alla.

Lisäksi yleisesti ottaen muillakin tavoilla todella huonon ja suorastaan ala-arvoisen 'hoidon'/ täysin ennenaikaisen kotiutuksen vuoksi haava tulehtui,jouduin lopulta tiputukseen Jorviin, vaikka hyvin selkeästi pyysin useaan otteeseen HUS synn.lääkäriä vielä ennen kotiutusta tarkastamaan alapään sillä tunsin että kaikki ei ole kunnossa,mutta tästäpä lääkäri toistuvasti kieltäytyi!
Lisäksi kädetön ulk omaa lai staus tainen synnytyslääkäri tuikkasi supistusten aikaan kipupiikin alaselässä sijaitsevaan hermoon siten, että jäi hermovamma/ lopunelämän selkäkivut joiden takia on oltu sairaalassa jo useaan otteeseen,kun jalat menevät alta ja konttaan päästäkseni edes jotenkin liikkeelle. Kunnolla kipupiikin sai laitetuksi vasta suomalainen naislekuri jota alunpitäenkin vaadin paikalle itkien, mutta ei millään aluksi tähän suostuttu.
Koko synnytyksestä jäi kamalat muistot ja jälkikäteen on todettu sen eräiden muiden asioiden kanssa yhdessä tuottaneen minulle pysyvän traumatisaation, johon en kuitenkaan saa mitään hoitoa.
Olisikin synnytyksen jälkeen jäänyt vain virtsankarkailua mutta kun tulee isompi hätä,on vessan oltava vieressä,muuten käy köpelösti. Ja näitä hoitovirheitä peitellään yhä tänä päivänä synnytyssairaalan taholta,että kiitos ihan hel..tisti, HUS lohja!!!
Kuopuksen jälkeen tissit sitten rupsahtivat lopullisesti ja painon nousu on ollut tasaista eikä enää tipu,vaikka olisi paastollakin, 67-70kg aika vakio.
Jos olisin kaiken tämän tulevaksi tiennyt, niin siitä huolimatta,että rakastan lapsiani, en missään tapauksessa olisi lapsia halunnut. Asiaan liittyy toki paljon muutakin, mutta lopputulemana lähes koko elämäni ja vauva- aika molempien lasten kanssa meni viranomaisten toiminnan takia täysin ohi eikä äitiys ole tuottanut minulle juuri mitään muuta kuin henkistä tuskaa kaikkien kokemusteni jälkeen. Tälle en voi mitään, psyykkiset vauriot on aikaansaatu nimenomaisesti viranomaistoimijoiden puolelta, mikä on epävirallisesti myönnetty joissain paikoissa, mutta lohjan HUS se vain jatkaa valehteluaan.
Voisitko sinäkin terv.huollon ammattilainen miettiä, toimitko juuri sinä äitejä ja heidän lapsiaan todella auttavalla ja oikealla tavalla-tavalla,joka on kirjattu potilaslakiin ja potilaan oikeuksiin? Vai oletko sinä heitä,jotka rakastavat vanhempien mustamaalaamista,vikojen etsimistä heistä ja jos ei sellaista löydy,niin sitä kyllä keksitään? Vaikkapa urkkimalla vanhentuneita ja valheellisia potilaskertomuksia.
ps.Alapeukkuarmeijaa ei noteerata, ellei tule PERUSTELUITA mielipiteille, tosin todellisuus ei valitettavasti siitä kummene.'