Lue keskustelun säännöt.
Miten muuttaa suhde ruokaan?
12.08.2013 |
Minulla on ruuasta ja syömisestä joku pakkomielle, ollut teini-iästä asti. Se on ilmennyt välillä huomattavana alipainona; silloinkin olen keräillyt reseptejä, kokannut innolla muille, jättänyt vain itse sitten syömättä. Välillä se on ilmennyt lievänä ylipainona; olen antanut mennä ja syönyt kaikkea mistä olen yleensä kieltäytynyt. Ja sitten takaisin alipainoon, ja...
Olen harrastanut liikuntaa myös pakkomielteisesti. Pahimpien alipainovaiheiden mentyä olen uskotellut ihmisille että suhtaudun ruokaan rennosti ja herkuttelen hyvällä omallatunnolla ja liikun koska se on kivaa. Ja paskat. Liikun jotta saisin syödä.
Nyt en voi terveyssyistä liikkua niin paljoa, mutta syöminen on kivaa ja ruoka hyvää, en tahtoisi taas lopettaa syömistä, kun olen jo pitkään pysynyt hoikkana saaden syödä mitä vain hillittömän liikunnan ansiosta.
Koska tätä nyt on eletty 16 vuotta eli yli puolet elämästäni, on vaikeaa opetella uusille tavoille.
Kommentit (7)
Ainakin voisit ostaa kaappiin purkin kalaöljykapseleita, monivitamiinipillereitä, C-vitamiinipillereitä ja pureskeltavia magnesiumtabletteja ja ottaa tavaksi käyttää niitä joka päivä. Se auttaa sinua ymmärtämään, että kehosi tarvitsee ravintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri ihmisillä toimii eri asiat. Itselläni toimi tiukka kuri ja pätkäpaasto. Olen ollut ahmimishäiriöinen viitisentoista vuotta, ja tosiaan, elämäni meni ne vuodet järkyttävien ahmimiskausien ja pikalaihdutuskuurien vuoristoradassa.
Nyt olen kuitenkin jo muutaman vuoden ollut kohtuusyöjä. Minulla avaimet tähän oli se että en salli itseni syödä kuin 2-3 kertaa päivässä, ja ne 8 tunnin aikana, 16 tuntia vuorokaudesta on paastoa. Vaatihan se alkuun itsekuria kovasti onnistua tuossa, kun olin tottunut syöpöttämään koko ajan, tai sitten vaihtoehtoisesti paastoamaan, nutraamaan tai karppaamaan tms. Mutta muutamassa viikossa tuntui ihanalta, kun näläntunteet paastoaikana katosivat, ja tiesin että saan oikeasti nauttia kunnon annoksista ruokaa "syömisikkunan" aikana koska muuna aikana en ole syönyt. Nautin siis hyvästä ruoasta vieläkin paljon, rakastsan ruoan laitttamista jne mutta enää en liho siitä joten ei ole tarvetta kuureilla poistaakaan läskiä välillä.
Mutta tosiaan tämä tapa ei varamsti toimi kaikille. Osa ei ehkä kertakaikkiaan psyty siihen alussa tarvittavaan itsekuriin, ja jos on oikein pakkomielteinen syömisen kanssa, tiukka syömiskellonaikojen rajoittaminen voi olla huonoksikin psyykkisesti.
mun mielestä kyse ei ole suhteesta ruokaan vaan suhteesta kaikkeen muuhun.
Sun pitää löytää elämääsi jotain johon sulla on voimakkaampi suhde kuin ruokaan. Eli suhde elämään. Sä olet tällä elääksesi et elä syömistä varten. Ymmärrätkös? Eli mitä pienempi rooli syömisellä ja ruualla on sitä parempi. Se ei silti tarkoita sitä ettet saisi olla kiinnostunut ruuasta ja tehdä kaikkia reseptejä ja kokeilla uutta, mutta elämässä pitää olla jotain muutakin joka vie sut mennessään.
mä oon saanut paljon apua kirjasta Ranskattaret eivät liho (kirj. Mireille Guiliano). Siinä esitellään ns. Ranskalaista tapaa syödä, jonka keskeinen ajatus on syödä kaikkea sellaista mistä nauttii, mutta kohtuudella. Suosittelen!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 14:29"]
mun mielestä kyse ei ole suhteesta ruokaan vaan suhteesta kaikkeen muuhun.
Sun pitää löytää elämääsi jotain johon sulla on voimakkaampi suhde kuin ruokaan. Eli suhde elämään. Sä olet tällä elääksesi et elä syömistä varten. Ymmärrätkös? Eli mitä pienempi rooli syömisellä ja ruualla on sitä parempi. Se ei silti tarkoita sitä ettet saisi olla kiinnostunut ruuasta ja tehdä kaikkia reseptejä ja kokeilla uutta, mutta elämässä pitää olla jotain muutakin joka vie sut mennessään.
[/quote]
Tuossa on varmasti perää. Kehitin ruokapakkomielteen ja syömishäiriön alunperin perhehelvetin tiimellyksessä, pakopaikakseni, silloin teininä. Sen jälkeen olen toki löytänyt asioita jotka vievät mennessään, mutta silloin saatan omistautua niille niin suuressa määrin, että syöminen suorastaan unohtuu usein. Tavallaan vapaudun ruuasta, mutta paino saattaa laskea 10 kiloa jo kuukauden sisällä, koska ruuasta nyt ei vaan voi tavallinen kuolevainen sillä tavalla vapautua. Eli kun menee hyvin, pystyn hylkäämään ruuan ja ajatukset siitä, täysin.
Sitten kun menee huonosti, kun on paha mieli, arki on tylsää, kaikki tympii, tarvitsee jotain muutosta ja projektia jolle täysivaltaisesti omistautua, ja mikäpä sen kokonaisvaltaisempaa kuin kokopäivälaihdutus. Laihdutuksessa kun saa suoraa palautetta vaa'an numeroina ja mielihyvää lukeman pienenemisestä. Jos menee tosi huonosti, ahmiminen lohduttaa.
Olen painossa josta moni olisi kateellinen, tällä hetkellä. En liian laiha enkä liian lihava, hoikka vain. Mutta en osaa olla tyytyväinen koska tiedän tämän tilapäisyyden. Ja toisaalta kun näen erittäin nälkiintyneen naisen jossakin, ajattelen miksen minäkin voisi taas, onhan edellisestä kerrasta aikaa. Kun näen todella lihavan ihmisen, tiedän että tuossa on vielä joskus minun tulevaisuuteni.
En osaa koskaan olla tyytyväinen siihen mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama tilanne. Siksi upitan tätä keskustelua.
Ootko lukenut kirjan Lupa syödä?