Neuvolat eivät kaipaa kaikkia perheitä
Itse en ole käyttänyt lastani 1,5v neuvolassa enkä 2,5v. Kukaan ei ole lasta kaivannut. Jos syytä mietitte niin 1v neuvolassa tervhoitaja ei löytänyt lapsesta eikä minusta mitään hyvää, hänen miel lapsi oli kaikissa asioissa huono. Pahoitin mieleni silloin. Kunhan kysyn onko muille käynyt näin
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
"Näin syrjäytettiin pieni poika". Todellakin ja täysin oman vanhemman toimesta. Kyllä yheiskuntaan osallisuminen vaati omatoimisuutta, eikä voi odottaa että kaikki tehdään puolesta. Lapsen kohdalla vastuu on vanhemmalla.
Tämä! Ainoa joka tässä lapsen syrjäytymistä on ajamassa, on ap.
Herranjumala, mikä asenne.
Eli lapsen kehityksessä on ollut poikkeavuuksia, josta äiti on loukkaantunut ja nyt ei enää vie lastaan neuvolaan, että lapsi saisi mahdollisesti apua ja tukea kehityksensä kanssa?
Ok, valitettavasti tämä on vapaa maa.
Neuvola-ajan varaaminen on vanhemman tehtävä. Paikkakunnalla, jossa on paljon asiakkaita, ei neuvolasta soiteta perään, jollei aikaa ole varatukaan. Eri asia, jos ette mene jo varatulle ajalle. Tietyissä tilanteissa lastensuojelu voi neuvolasta selvittää, onko lasta käytetty määräaikaisissa tarkistuksissa. Tämä silloin, jos muutenkin on huolta taikka epäilystä lapsen kaltoinkohtelusta vanhemman taholta. Silloin tilanne ei vaikuta hyvältä, jos käyntejä jätetään väliin. Neuvolasta harvemmin tehdään lasuja sen perusteella, ettei lapselle ole aikaa varattu. Tiedän, koska olen työskennellyt neuvolassa ja lastensuojelussa.
Tee palvelus lapsellesi ja varaa aika. Samalla voit puhua omista tunteista ja kokemuksesta, jonka aiemmin olet saanut.
Moni vie neuvolaan vain ensimmäistä lasta. Tajuavat sitten, ettei ole ehkä tarpeen viedä ollenkaan. Osavid neuvolan sijaan hksityiselle - tiedä onko siinä järkeä... erityissyistä varmaan. Koulussa säännölliset tarkistukset tarjolla.
Sehän on vain positiivista. Neuvola on todella turha paikka terveelle lapselle. Itse skippasin nuorempien lasten kaikki ne käynnit, joilla ei annettu rokotusta. Kysyin siis milloin rokotukset on ja varasin ajan vain niille kerroille. Oli ihanan vapauttavaa olla käymättä neuvolassa :)
Mutta mistä sen tietää milloin varataan aika, kun ainakin Oulussa säännölliset vuosittaiset ajat muuttuivat yhtäkkiä puolitoistavuotis välisiksi tai kahden vuoden välisiksi. Ei näitä voi tietää, kun muuttivat systeemiä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä sen tietää milloin varataan aika, kun ainakin Oulussa säännölliset vuosittaiset ajat muuttuivat yhtäkkiä puolitoistavuotis välisiksi tai kahden vuoden välisiksi. Ei näitä voi tietää, kun muuttivat systeemiä.
Entä jos ihan vain soittaa ja kysyy asiasta.
Ap, varaa vain reippaasti aika neuvolaan. Lapsen etu on olla kasvun ja kehityksen seurannassa neuvolassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä sen tietää milloin varataan aika, kun ainakin Oulussa säännölliset vuosittaiset ajat muuttuivat yhtäkkiä puolitoistavuotis välisiksi tai kahden vuoden välisiksi. Ei näitä voi tietää, kun muuttivat systeemiä.
Entä jos ihan vain soittaa ja kysyy asiasta.
Ollaan välillä soitettu, mutta kuka näitä muistaa kun on 3v hammaslääkäri, 3,5v neuvola ja seuraava joskus 5 tai 6v. Miksi ei voi laittaa ihan nettisivuille listaa neuvola/hammaslääkäritarkastuksista milloin mitäkin...
Vierailija kirjoitti:
Sehän on vain positiivista. Neuvola on todella turha paikka terveelle lapselle. Itse skippasin nuorempien lasten kaikki ne käynnit, joilla ei annettu rokotusta. Kysyin siis milloin rokotukset on ja varasin ajan vain niille kerroille. Oli ihanan vapauttavaa olla käymättä neuvolassa :)
Eikö kiinnosta lapsen kasvukäyrä? Kehityksen toteaminen normaaliksi? Vai oletko asiantuntija sanomaan kuinka omissa lapsissasi ei ole mitään vikaa. Itse kyllä haluan mahdollisen avun mahdollisimman pikaisesti lapselleni, mikäli jollain käynnillä joku jotain poikkeavaa huomaisi. Itse en sitä välttämättä huomaa, koska saatan ajatella "kuuluu varmaan tähän ikään" tms.
Lain mukaan perheestänne olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan perheestänne olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus.
Ai kun joku ei käytä vapaita palveluja?? Hohhoijaa
Ap olisiko lähipiirissä joku, jolle voisit puhua asiasta? Tietääkö kukaan tilannettanne? Epäilen, että perheenne tarvitsisi hiukan apua.
Voit soittaa neuvolaan ihan itse aivan avoimin mielin. Jos sinulla on joku ystävä tai omainen, niin pyydä häneltä apua soittotilanteeseen, jos siltä tuntuu.
Ap yksi vinkki. Muuta pois sieltä Oulusta. Vähänkin vähäosaisempi perhe siellä masentuu ja syrjäytyy.
Muutin itse 4 vuotta sitten Oulusta Savoon ja kaikki itsemurha-ajatukset (joita olin hautonut vuosia) julkisen paikan pelot yms hävisivät kuin tuhka tuuleen eikä ole sen jälkeen palannut.
Samanlainen tapaus täällä varsinais-Suomessa. Lapsi on selkeesti asperger-autisti-tyyppi ja vanhemmatkin sen huomaa. Ei mennä neuvolaan eikö viedä päiväkotiin eikä mihinkään kerhoihin , kun tulee ”paha mieli”. Kohta pitäisi koulunkäynti aloittaa. Mitenköhän sitten menee?
Neuvola ei ole pakollinen. Siksi ei perään soitella. Vanhemmuus vaatii tietynlaista aktiivisuutta.
Vanhemman omat ongelmat ovat yksi suurin syy lasten huonoon oloon ja jopa kaltoinkohteluun.
Ei meilläkään neuvolasta soitella perään. Testattu on, kun pari kertaa on varattu neuvola-aika yli puoli vuotta myöhässä.
Onhan se nyt aivan turhaa ekan lapsen jälkeen. Painon, pituuden ja käyrät näkee kotonakin. Kun on useampi pieni lapsi ja on itse raskaana joutuu pahimmillaan useamman kerran kuukaudessa rampata siellä höpisemässä turhia. Liika on liikaa.
Etkö ole rokottanut lastasi jos et kerta neuvolassa enää käy?
Pitää käyttää lapsi neuvolassa! Rokotukset ja muut tärkeät ikäkausijutut hoidetaan siellä. Neuvolapalvelut ovat lapsen oikeus, eivät jotain, jonka vanhempi voi skipata turhana, koska neuvolassa voidaan huomata mahdolliset ongelmat heti ja tarttua niihin, esim. puheenkehitys, motoriikka puhumattakaan hammashoidosta ym. Kaikkia asioita ei itse välttämättä huomaam tai tiedosta, jos ei ole asiantuntemusta ja käsitystä siitä, mikä lapsen kehityksessä on normaalin rajoissa ja mikä ei.
Jos on sattumoisin huono kokemus hoitavasta henkilöstä, voi valittaa terveydenhoitajan esimiehelle ja varata ajan eri terveydenhoitajalle.
Aikoinaan neuvolalääkäri, jonka luona kävin vauvan kanssa ensi kertaa, käyttäytyi tosi typerästi (kaiken kaikkiaan) ja antoi niin kryptisen lausunnon vauvasta, että pelästyin hirveästi, että hänessä on jotain vikaa.
Varattiin aika ihan toiselle, tavalliselle terveyskeskuslääkärille, joka oli oikeasti kiinnostunut vauvasta (terve vauva - yleensä hän varmaan sai tutkia vain tulehtuneita korvia yms.) ja tutki tarkoin, että kaikki oli ok ja antoi rivien välissä ymmärtää, että ääliö tuo toinen lääkäri kun ei puhu ihmisten kieltä. - Harvoin on ollut yhtä helpottunut olo kuin sen lääkärikäynnin jälkeen :D